Siirry pääsisältöön

Anja Snellman: Pääoma


"Sairaalan toinen siipi on tulessa kun hän syntyy, lähes kaikki ikkunat pommien ilmavirrasta rikkoutuneet, lämpimän aurinkoinen mutta myös tuulinen päivä, ja palava kekäle lentää jostain ulkoa vastasyntyneen otsaan juuri kun napanuora on saatu poikki. Niin antavat hätäpäissään nimeksi Marjatta Hillevi, mikä on sikäli ikävää että hän ei koskaan opi sanomaan ärrää eikä ällää."
Anja Snellman: Pääoma
(Otava 2013)
299 sivua
Anja Snellmanin romaani Pääoma on tekijänsä henkilökohtaisin teos. Kirja kertoo Snellmanin sisaresta Marusta, joka on kymmenen vuotta vanhempi ja erilainen: Marulla on kitalakihalkio ja vaikea nivelreuma. Maru näyttää erilaiselta kuin muut ja puhuu kieltä, jota muiden on vaikea ymmärtää.
Anu oli sisarelle helpompi sanoa, Anjasta tuli aina Angia, ja se oli marunkieltä.
Vaikka Pääoma on kirja Marusta, on se vähintään yhtä paljon kirja myös kertojasta itsestään. Siinä kerrotaan kirjailijan työstä, julkisuudesta, elämästä jota Maru ei koskaan voinut saada.
Komerojumala on olemassa. Minulla on avain. Tässä edessäni työpöydällä. Anon siltä painoa sanoilleni ja armoa sielulleni. Kirjoittaminen on riisumista, peittämistä, tuhoamista ja kylvämistä. Se on etsimistä paikoillaan seisten, korien heittämistä pimeässä. Varjojen vaakunoita. Ylistyslaulut, parahdukset, kostonpurkaukset, rakkaudentunnustukset, emävalheet ja sielunmessut sekaisin. 
Olisiko Snellmanista tullut sitä, mitä hän nyt on, ilman erikoista sisartaan?
Ei kestä varmaan kauaakaan, kun jotkin keksinnöt ja säädökset estävät sinunlaistesi syntymän. Ja maailmasta tulee täydellisempi paikka. Myös minunlaiseni jäävät silloin kehkeytymättä. Nämä sanat, nämä lauseet uupumaan.
Snellman ei päästä itseään helpolla. Hän tunnustaa häpeän ja valehtelun, jonka myötä sisar muuttui toiseksi, jotenkin helpommaksi selittää. Samalla hän tuo esille sen, miten erilaista kohdellaan.
Joudun pinnistelemään muistiani, että saan mieleeni kaikki ne nimet joita peräämme huudeltiin. Inva, vammainen, apukoululainen, idari, latvabeeviis, imbesilli, ceepee, tonnikeiju, dingdong.
Marun elämä ei ole runollisen kaunis. Hän joutuu lapsuudestaan saakka kaltoin kohdelluksi ja ohitetuksi, vaikka mahdollisuuksia enempään olisi voinut olla. Snellman kuvaa kirjassaan myös rujoa lapsuutta, joka on ikäerosta huolimatta sisarten yhteinen.

Anja Snellman lukeutuu lempikirjailijoihini, mutta alkuun minun oli vaikea päästä hänen tekstiinsä sisälle. Tajunnanvirtamainen, hengästyttävästi etenevä kertomus oli vaikea saavuttaa, mutta kun sen sisälle pääsi, se vei mukanaan. Lopulta totesin tyylivalinnan hyväksi, toimivaksi ja oikeaksi: teksti on kuin elämä itse kaikessa virtaavuudessaan.

Pääoma puhuu sisaresta ja perheestä, sisaruudesta, samalla kun se pakottaa lukijankin miettimään omia asenteitaan ja suvaitsevaisuuttaan. Ei ole helppoa liikkua julkisilla paikoilla jonkun erilaisen kanssa, kun joutuu katseiden kohteeksi, pahimmillaan osaksi ivaa ja pilkkaa. Mutta onko erilaisuus niin vaarallista? Vai voisiko sen nähdä rikkautena? Näihin kysymyksiin Snellman ottaa hienolla tavalla kantaa, omaan kokemukseensa nojautuen.

Tämän kirjan myötä rastitan kirjabingosta lokeron Tositarinaan perustuva ja saan myös yhden suorituksen haasteeseeni, jossa luen omia, lukemattomia kirjojani.

Kommentit

  1. Pääoma pystyy tosiaan herättämään syvempiäkin mietteitä, jos sille avaa mielensä ja sydämensä. Lähipiirissäni on erityistarpeisia, joten senkin vuoksi tämä kirja kosketti minua. Olen samaa mieltä Snellmanin kanssa; erityistarpeisuuden kanssa painiminen on paikoin hyvinkin raskasta mutta samalla myös rikastuttavaa ja kasvattavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minut pysäytti se ajatus, että entä jos jonain päivänä erityisiä ihmisiä ei enää olekaan. Kuten sanot, on raskasta mutta myös rikastuttavaa, kun lähellä on erityistarpeisia ihmisiä.

      Poista
  2. Minusta Pääoma oli hyvin koskettava ja rehellinen. Se tuli 'iholle'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo rehellisyys juuri vaikutti. Snellman vakuuttaa, kun hän kertoo myös ikävistä tunteista. Ne kuuluvat elämään, ja ilman niitä kirja olisi jäänyt torsoksi.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…