Siirry pääsisältöön

Stieg Larsson: Miehet jotka vihaavat naisia

"Helmikuun viimeisen viikon Lisbeth Salander toimi omana toimeksiantajanaan. Hänen ensisijainen erityisprojektinsa oli asianajaja Nils Erik Bjurman, syntynyt vuonna 1950. Hän paiski töitä suurin piirtein 16 tuntia vuorokaudessa ja teki tarkemman henkilökartoituksen kuin milloinkaan aikaisemmin. Hän käytti hyväkseen kaikki arkistot ja julkiset asiakirjat, joihin vain pääsi käsiksi."
Stieg Larsson: Miehet jotka vihaavat naisia
(WSOY 2006)
Alkuteos Man som hatar kvinnor
Suomentanut Marja Kyrö
Äänikirja julkaistu 2011
Lukija Kari Ketonen
Kesto 19 h 10 min. 
Stieg Larssonin Millennium-trilogia on minulle elokuvina tuttu mutta kirjat ovat tähän saakka jäänyt lukematta. Kun bongasin trilogian avausteoksen Miehet jotka vihaavat naisia Elisa Kirjan valikoimista, päädyin kuuntelemaan teoksen äänikirjana. Kuunnellessani totesin, että olen unohtanut hirveän paljon elokuvasta, joka oli vaikuttava, mukaansa tempaava ja äärimmäisen kiinnostava. Samoin totesin, että kirja on vielä vaikuttavampi, mukaansa tempaavampi ja kiinnostavampi, vaikka alkuun koin kuuntelemisen haastavaksi, kun estradille marssi Vanger toisensa perään.

Elokuvasta jäi vahvasti mieleen niljakas asianajaja Nils Erik Bjurman, joka kohtelee holhottavaansa Lisbeth Salanderia kammottavan huonosti. Lisbeth päätyy (oikeutetulle) kostoretkelle tultuaan holhoojansa raiskaamaksi, ja niin elokuvan katsojana kuin kirjan lukijana myötätuntoni asettui täysin huostaanotetun tytön puolelle.

Lisbeth Salander - Nils Erik Bjurman -kuvion lisäksi tarinassa on kaksi muutakin päälinjaa. Toimittaja Mikael Blomkvist on kirjoittanut Millennium-aikakauslehteen paljastusjutun teollisuuskiho Wennerströmistä. Oikeudessa Blomkvist tuomitaan vankeuteen kunnianloukkauksesta, mutta kaikkea ei ole paljastettu. Kohun keskellä iäkäs Henrik Vanger ottaa yhteyttä Mikaeliin ja toivoo tämän ottavan selvää Vangerin veljentyttären Harrietin kohtalosta. Harriet katosi vuonna 1966, minkä jälkeen Henrik Vanger alkoi saada säännöllisesti lahjaksi kukkatauluja. Palkkioksi selvitystyöstä Vanger lupaa antaa Mikaelille todisteita Wennerströmin rikoksista.

Näistä aineksista syntyy teos, joka kiskaisee lukijan mukaansa ja vaatii pysymään kiinni vauhdissa, joka kiihtyy kiihtymistään. Kun Mikael alkaa penkoa vuosikymmenien takaisia tapahtumia, paljastuu salaisuuksia, joihin kietoutuu rasismia, insestiä ja väkivaltaa. Lisbeth Salanderin avun myötä alkavat monet kysymykset saada vastauksia.

Vyyhti on monimutkainen ja äänikirjaa kuunnellessa oli välillä kovilla, kun yritti seurata kaikkia tarinalinjoja. Sinnikkyys kuitenkin palkittiin, sillä Miehet jotka vihaavat naisia on moniaineksinen rikosromaani, jossa on tehoa. Pienet suvantovaiheet antoivat tervetulleita hengähdystaukoja, ennen kuin vuoristoradan vaunut taas kiihdyttivät täyteen vauhtiin - ehkä pieni tiivistäminen olisi tehnyt ainakin kirjan kuuntelijan korville hyvää. Tietenkin voi kysyä, onko dekkarissa aineksia jo liikaakin, kun kolme tuntia ennen äänikirjan loppua mietin, mitä ihmettä tässä nyt enää voi tulla, ja sitten alettiin availla toisen jutun solmuja. Mutta kaiken kaikkiaan kyseessä on mielestäni koukuttava dekkari, joka viihdyttää mainiosti.

Millennium-trilogian avausosasta ovat laillani pitäneet myös KiniMarile ja Salla, joka nostaa esille muutamia kirjan ongelmakohtia, samoin kuin JenniZephyr ei kirjasta vakuuttunut. Kirsi on kuunnellut äänikirjoina koko trilogian.

Kirja on sanomalehti Keskisuomalaisen sadan kirjan listalla, jota yritän vähitellen saada täydennettyä.

Kommentit

  1. Minäkin kuuntelin tämän äänikirjana keväällä. Toisin kuin sinä, minä en ole nähnyt elokuvia, joten aika puhtaalta pöydältä lähdin kuunteluun. Minustakaan pieni tiivistäminen ei olisi tehnyt kirjalle huonoa, ehkä se korostui kuunnellessa, en tiedä olisiko tullut samanlainen olo, jos olisin lukenut kirjaa. Näin jälkikäteen onkin jäänyt vähän ristiriitainen olo kirjasta. Kuten mainitset, kirja on tehokas ja koukuttava, mutta samaan aikaan muistan, että jonnekin puoliväliin asti kirjaa olin aika uuvuksissa, kun mitään ei tapahtunut ja tarinaan vyörytettiin vain uusia hahmoja.. Jatko-osat aion lukea jossain välissä, mutta toistaiseksi tuntuu, että en jaksa urakkaan vielä ryhtyä.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin mietin, kuinka paljon äänikirjamuoto vaikutti lukukokemukseen. Kuunnellessa ei ainakaan ollut helppo palata tarkastamaan, kuka olikaan kuka laajassa henkilögalleriassa.
      Jatko-osien suhteen ajattelen samoin kuin sinä. :)

      Poista
  2. Olen lukenut trilogian aikoinaan, vuosia sitten, ruotsiksi ja paksuudesta huolimatta ne sujuivat ihan sukkelaan. Juoni oli vetävä, tosin joissain kohdissa kuljettiin epäuskottavuuden rajamailla. Vaikka pidän tämäntyyppisistä dekkareista kovasti, ovat ne silti vähän kertakäyttökamaa. Pistin trilogian jossain vaiheessa tädilleni kiertoon, tällaisia pokkareita en lue kuitenkaan enää uudestaan ja lahojoitan niitä mielelläni eteenpäin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minullekaan jäänyt tästä tunnetta, että kirjan haluaisin uudelleen lukea - tai kuunnella. Kelpo ajanvietettä dekkari tarjoaa ja hyvä niin. :)

      Poista
  3. Muistan kuinka tämä dekkari imaisi mukaansa. Lisbeth on aivan mahtava tapaus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisbeth on tosiaan hahmona upea! Ihailin elokuvissa kovasti Noomi Rapacen työtä Lisbethin roolissa.

      Poista
  4. Olen lukenut trilogiasta 2/3. Kolmaskin on hyllyssäni pokkarina. Vaikken ole tämän kirjallisuuden lajin suurkuluttaja, oli 2/3 hyviä lukukokemuksia. Joskin vähän kiireesti nämä tuli hotkittua. Trilogioissa on minulla aina se pelko, että petyn viimeiseen, joka vie maun edellisistäkin. Ehkäpä siksi minulla on vieläkin se kolmas lukematta, mutta silti koko ajan käsieni ulottuvilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan sääli, jos trilogian päätösosa vetää maton alta. Jospa kuitenkin uskaltaudut kirjan jossain vaiheessa lukemaan. Mielelläni kuulisin ajatuksiasi siitä!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine . Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?" Kristin Hannah: Satakieli WSOY 2019 Alkuteos The Nightingale  2015 Suomentanut Kaisa Kattelus 450 sivua Kristin Hannahin romaani Satakieli  tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti. Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaaksee...

Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen

Hänen astuessaan lennonvalvontakeskukseen jokin siellä tuntui silti vetävän häntä puoleensa luita ja ytimiä myöten. Samalta oli tuntunut, kun hän oli katsonut kaukoputkellaan ja nähnyt Jupiterin vyöt ensimmäistä kertaa. Ja kun hän oli taivutellut vanhempansa viemään hänet Kuolemanlaaksoon kolmatta opiskeluvuotta edeltävänä kesänä ja nähnyt kahden ja puolen miljoonan valovuoden päässä siintävän Andromedan galaksin. Yhtä kirkasta taivasta hän ei ollut sen koommin nähnyt. Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen Gummerus 2025 alkuteos Atmosphere kansi Faceoff Studio, Tim Green suomentanut Jade Haapasalo 412 sivua Muistiini on jäänyt lapsuudestani vahva jälki Challenger-avaruussukkulan tuhosta pian sen taivaalle laukaiseminen jälkeen. Vuosi oli 1986, ja kuten tiedetään, sinä vuonna tapahtui paljon muutakin järisyttävää. Mutta jokin avaruusraketin kohtalossa mietitytti minua pitkään, ja sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että avaruus kiehtoo minua kyllä mutta se myös pelottaa äärettömyydess...

Camilla Nissinen: Rihmasto

Muistoni ovat sumuisia. Ne sekoittuvat, muuttavat muotoaan ja sotkeutuvat keskenään. Välillä ne ovat minua lähellä. Ne sykkivät suonissa ja valahtavat äkkiarvaamatta käsiin. Joskus en saa niistä mitään otetta, en tunnista niistä itseäni enkä äitiä, ja aina toisinaan uskon, ettei mikään siitä koskaan tapahtunut, että minä olen vain keksinyt kaiken, täyttänyt tarinan puuttuvat palaset unikuvilla. Camilla Nissinen: Rihmasto Tammi 2025 kansi Tuomo Parikka 344 sivua Almalla on pieni vauva. Puoliso Johannes on läsnä ja kaiken pitäisi olla periaatteessa hyvin. Mutta uusi rooli, johon ei saa koulutusta , ei tunnukaan heti omalta vaan äitiys on vaikeaa. Turvaverkkoja pienellä perheellä ei juuri ole: Alman äiti on poissa kuvioista ja Ilmari-ukki kärsii pitkälle edenneestä muistisairaudesta. Samaan aikaan äitiys saa Alman pohtimaan menneisyyttään ja vaikeaa lapsuuttaan, johon jonkinlaista vakautta toi Ilmari. Vuosikymmeniä aiemmin Ilmari on jättänyt taakseen sotatantereet ja väkivaltaisen isän. H...