Siirry pääsisältöön

Salla Simukka: Punainen kuin veri

"Lumikki asteli kohti pimiötä. Hän halusi varmistaa, että oli nähnyt oikein. Koko näky oli ollut niin absurdi, että ehkä hän oli kuvitellut sen tai käsittänyt väärin. Jospa vain yksi seteleistä oli oikea ja muut pelkkää leikkirahaa. Älä koskaan tee liian hätiköityjä johtopäätöksiä, se oli Lumikin toinen motto."
Salla Simukka: Punainen kuin veri
(Tammi 2013)
Äänikirjan kesto 6 h 29 min.
Lukija Anna Saksman.
(Kuva Elisa Kirjan sivuilta.)
Punainen kuin veri on Lumikki Anderssonista kertovan jännityssarjan, Lumikki-trilogian, avausosa. Teoksessa saamme tutustua lukiolaistyttö Lumikkiin, joka törmää koulunsa pimiössä viidensadan euron seteleihin, jotka on pesty ja ripustettu kuivumaan. Ja vaikka Lumikin periaatteena on ollut pitää huolta vain omista asioista, on hän yhtäkkiä mukana vakavien rikosten selvittelemisessä. Vyyhtiin sekoittuu niin korruptiota, huumeita, salasuhteita kuin hienot juhlat. Samaan aikaan pakkanen paukkuu ennätyksellisen kylmänä.

Lumikki Andersson on hahmona kiinnostavasti rakennettu. Dekkareille tyypilliseen tapaan tytön menneisyydessä on haamuja, joita kaikkia ei avata vaan salaisuuksia jätetään tuleviin teoksiinkin. Esimerkiksi Lumikin perheen puhumattomuus jää ainakin vielä tässä vaiheessa mysteeriksi. Peruskoulussa järjestelmällisesti kiusattu Lumikki on hionut taitonsa tekeytyä huomaamattomaksi huippuunsa, hän on itsenäinen ja yksinäinen samaan tapaan kuin hiljattain kuuntelemani Miehet jotka vihaavat naisia -teoksen Lisbeth Salander, ja tunsin Lumikkia kohtaan samaa sympatiaa kuin aiemmin Lisbethiä kohtaan. Ja jossain vaiheessa tyttö toteaa: "Mä olen Hercule Poirotin ja Lisbeth Salanderin salattu lapsi."

No, joka tapauksessa Lumikki ajautuu auttamaan lukiokaveriaan Elisaa ja tämän ohella Tuukkaa ja Kasperia. Kolmikko on ymmärtämättömyyttään sekaantunut kansainväliseen rikollisuuteen, ja Lumikin monet taidot joutuvat koetukselle, kun hän yrittää selvittää, mistä oikein on kyse. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita teoksessa siis riittää, kuten kunnon jännityskirjallisuudessa pitääkin.

Simukan teoksen varsinaista kohderyhmää ovat nuoret ja nuoret aikuiset. Vaikka en tuohon ryhmään enää lukeudu, pidin kirjasta ja koin sen tarjoavan hyvää viihdettä myös kaltaiselleni aikuiselle lukijalle. Eli taas kerran voisi todeta, että ei pidä antaa kohderyhmien määritellä omia lukemisia. On hienoa, että Suomessa kirjoitetaan taitavasti nuortenkirjoja, joilla on paljon annettavaa vanhemmillekin lukijoille. Kirjan luettuani ilahduin, kun minulle selvisi, että Salla Simukan trilogia on herättänyt kiinnostusta kansainvälisestikin - syitä pohditaan Kirjasfäärissä.

Teoksesta on kirjoitettu esimerkiksi Luettua elämää -blogissa, josta löytyy useita linkkejä muihin arvioihin.

Kommentit

  1. Mä olen kuullut tästä paljon arvioita, joissa sanotaan, että se on hyvä, ja paljon niitä, joissa sanotaan, että se olisi huono. En siksi ole vielä tarttunut tähän, vaikka tuohon kohderyhmäänkin kuulun. Taidampa kuitenkin lukea tämänkin sitten kun ehdin! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…