Siirry pääsisältöön

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet

"Tsukuru Tazaki oli tietenkin itsekin iloinen ja ylpeä, että hänet oli otettu tuon viisikulmion yhdeksi välttämättömäksi osaksi. Hän piti neljästä muusta koko sydämestään, rakasti yhdessä olosta versonutta eheyden tunnetta yli kaiken. Kuin maasta ravinteita imevä nuori puu Tsukuru sai toveripiiristään murrosiässä välttämätöntä ravintoa, joka muodostui kasvulle tärkeäksi energiaksi ja varastoitui kehoon hätätilanteessa käytettäväksi lämmönlähteeksi. Silti hänen mielensä pohjalla häilyi pelko, että hänet pudotettaisiin pois tiiviistä joukosta tai hylättäisiin."
Haruki Murakami:
Värittömän miehen vaellusvuodet
(Tammi 2014)
Keltainen kirjasto 456
Japaninkielinen alkuteos
Shikisai o motanai Tazaki Tsukuru to, kare no junrei no toshi 2013
Suomentanut Raisa Porrasmaa
330 sivua
Ihmisen ikävä toisen luo... Iskelmä alkaa soida päässäni, kun olen lopettanut Haruki Murakamin uutuusromaanin Värittömän miehen vaellusvuodet lukemisen. Siitä minä koin kirjassa olevan kyse: yhteydestä toisiin ihmisiin, ikävästä ja kaipuusta. On ihmisiä, jotka ohitetaan lähes huomaamatta, on ihmisiä, jotka jättävät jälkensä vaikka olisivat jo menneet pois läheltä. Ja on ihmisiä, joita kaipaa, vaikka ei olisi vuosiin heitä nähnyt. Niin on käynyt 36-vuotiaalle Tsukuru Tazakille, joka on kuusitoista vuotta aiemmin menettänyt yhteyden neljään tärkeään ystäväänsä. Miksi hänet on yhtäkkiä hylätty, sitä Tazaki ei tiedä. Eikä arvoitus ole jättänyt häntä rauhaan vaan on pesiytynyt painavaksi möykyksi hänen sisälleen. Naisystävä Sara vaistoaa tuon möykyn olemassaolon ja pyytää miestä ottamaan selvää, miksi tiiviistä viisikosta yllättäen suljettiin yksi jäsen tylysti pois.

Tsukuru Tazaki tekee työtä käskettyä ja lähtee lopulta Suomeen saakka ottamaan selvää, mitä neljälle entiselle ystävälle on tapahtunut. Lukioaikoina he olivat tiivis viisikko, jolle harmoninen yhdessäolo oli tärkeää. Silti Tsukuru näki itsensä erillisenä muista, sillä neljä muuta näyttivät nuorukaisen silmissä olevan enemmän toistensa kaltaisia. Erityisesti häntä häiritsevät muiden värikkäät nimet:
Tsukuru Tazakia lukuun ottamatta muilla neljällä oli eräs toinenkin yhdistävä piirre: kunkin nimessä oli väriä merkitsevä kirjoitusmerkki. Poikien sukunimet olivat Akamatsu, "Punainen mänty", ja Õmi, "Sininen meri", tyttöjen Shirane, "Valkoinen juuri" ja Kurono, "Musta niitty". Vain Tazakin, "Monta niemeä", merkkeihin ei sisältynyt väriä, mikä sai Tsukurun alusta saakka tuntemaan hienoista ulkopuolisuutta.
Värin puuttuminen nimestä vaikuttaa niin paljon, että Tsukuru näkee itsensä muita haaleampana, mitäänsanomattomana, hän on mielestään kuin tyhjä ihminen vailla sisältöä. Ulkopuolisuuden tunne saa hänet pelkäämään, että hän joutuu tiiviin ryhmän ulkopuolelle, ja kun hänen pelkonsa käy toteen, on sillä kauaskantoiset seuraukset. Pelko hylätyksi tulemisesta on läsnä vielä aikuisenakin, kun mies työskentelee mieleisessään ammatissa ja on saanut rakennettua elämäänsä haluamaansa suuntaan.

Minä en näe Tsukuru Tazakia värittömänä miehenä vaan ennemminkin miehenä, joka verratessaan itseään muihin pettyy, vaikka syytä ei olisi. Emmekö me usein toimikin juuri näin? Näemme muiden elämässä hohdokkuutta, jota itseltämme puuttuu, emmekä tavoita sitä, miltä me näytämme muiden silmissä. Kun Tsukuru lähtee selvittämään vuosien takaisen hylkäämisen syytä, hänelle alkaa vasta valjeta, millä tavoin muut ovat hänet nähneet. Tulla huomaamatta ohitetuksi vai tulla kunnolla nähdyksi - sillä kohtaamisen hetkellä rakentuu käsitys itsestä muiden silmissä. Jokainen haluaa kuulua johonkin ja olla jonkun lähellä, ja samalla olkapään takana on epävarmuus ja pelko kaiken menettämisestä.

Olen huomannut, että joillekin lukijoille Murakamin uutuusromaani on ollut pettymys. Onkin totta, että teoksessa ei ole samanlaista maagisuutta kuin loistavassa trilogiassa 1Q84, jos kohta tästäkin löytyy unenomaisuutta, toden ja kuvitelman sekoittumista. Myös Murakamille tutut seksuaalisuus ja klassinen musiikki ovat tässäkin teoksessa läsnä. Minä kuitenkin pidin tästä romaanista paljon. Kaikkia lankoja Murakami ei sido lopulta yhteen, eikä minun mielestäni pidäkään: Omppu toteaa hienosti, että teos jatkuu yli omien rajojensa.

Päähenkilön tunteet ja suru hylätyksi tulemisesta koskettivat minua jollain tapaa hyvin syvältä. Haruki Murakami luotaa kauniin vähäeleisesti surua mukanaan kantavan miehen sielunmaisemaa: tarina on viehättävä ja tunnelmaltaan melankolisen rauhallinen. Jotain tästä teoksesta jää minuun.

Ainakin KatriKatja ja Maria ovat teoksesta pitäneet. Myös Lilliä Tsukurun tarina kosketti.
Tiinan lukukokemus jäi hieman värittömäksi, ja samaa määritelmää käyttää JenniMarilelle kirja oli pettymys ja Annika K. toteaa liian suurten ennakko-odotusten latistaneen lukukokemusta. Tuijalle vaellus oli epätasainen.

Kommentit

  1. Minulle tämä on ensimmäinen Murukami, jonka aion lukea. Kahden blogiarvion perusteella, tulin siihen tulokseen, että juuri tämä voisi olla 'minun Murakamini'. Aika näyttää, onko se unta vai totta, sillä tilasin kirjan 29.9. ja vieläkään se ei ole tullut. Nyt asiaa selvitellään. Katsotaan, odotellaan jja tekstisi perusteella tämä on just kirja minulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, minä luulen, että tämä voisi hyvinkin olla Sinun kirjasi. Toivon niin! <3

      Poista
    2. Jotain tästä teoksesta jäi minuunkin...Pidin todella paljon!

      <3

      Poista
  2. Kirjoititpa jotenkin niin kirjan henkeen! Minunkin mieleeni ja sieluuni tämä jäi elämään ja kirjan arvo kasvaa mielessäni sitä mukaa, kun aika kuluu. Salaviisas romaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katja! "Salaviisas romaani" - hyvin luonnehdittu. Sitä tämä tosiaan on.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia

Ihmisen kulttuuri ja yhteiskunta eivät kuitenkaan sisällä pelkästään ihmisiä. Ei ole olemassa mitään puhtaasti ihmistä sisältävää kokonaisuutta. Elämme pienellä pallollamme yhdessä toisten lajien kanssa. Muut eläimet ovat muokanneet kulttuuriamme ja rakentaneet yhteiskuntaamme. Tai ehkä asia pitäisi sanoa näin: ihmiskunta on muokannut itseään ja maailmaansa muiden eläinlajien avulla. Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia Otava 2022 317 sivua Tiina Raevaara on suunnattoman taitava kirjoittaja, ja siitä on osoitus tämäkin: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia  on kiehtova ja hyvin kirjoitettu tietoteos ihmisen ja hänen parhaan ystävänsä yhteisestä taipaleesta historian hämäristä nykypäivään. Kokonaisuuteen nivoutuu luontevasti anekdootteja kirjailijan kokemuksista koirien ja muiden eläinten kanssa. Kimmoke kirjan olemassaoloon löytyy mitä ilmeisemmin kirjailijasta itsestään: "Kaikista eläinlajeista nimenomaan koira o

Nguyễn Phan Quế Mai: Vuorten laulu

Kuunnellessani sinä yönä Đat-enon tarinaa tajusin, miten hirvittävä asia sota oli. Sen osalliset joko kuolivat tai menettivät osan sielustaan niin, etteivät enää koskaan tunteneet itseään kokonaisiksi. Nguy ễ n Phan Qu ế  Mai: Vuorten laulu Sitruuna 2022 englanninkielinen alkuteos The Mountains Sing suomentanut Elina Salonen 349 sivua Vuorten laulun mukana tulee matkanneeksi nykyajasta menneisyyteen. Romaani avaa 1900-luvun jälkipuoliskoa vietnamilaisten näkökulmasta, kun isoäiti kertoo H ươ ngille, lapsenlapselleen, elämäntarinaansa. Isoäiti  Diệu Lan  on eräänlainen suvun keskushahmo, joka pitää lankoja käsissään kriisistä toiseen siinä määrin kuin kykenee. Kriisejä nimittäin riittää. Jo kommunistinen vallankumous ajaa perheen ahtaalle, ja kun maanomistajat rinnastetaan riistäjiin, joutuu Diệu Lan pakenemaan lastensa kanssa kauas kotoaan. Pakomatkalla hän joutuu tekemään vaikeita ratkaisuja, mutta silti hän odottaa saavansa koota perheensä luokseen sitten, kun ajat ovat suotuisammat