"Kun aivoihin kerääntyy plakkia, ihminen alkaa unohdella asioita. Hermosolut kuolevat ja aivokudos kutistuu. Aikakokonaisuudet tippuvat muistista yksi kerrallaan: ensin lähtee lähimuisti ja sitten aiemmin tapahtuneet asiat. Potilaat peruuttavat hitaasti menneisyyteen. Lopulta he menettävät liikuntakykynsä ja puhekykynsä.
He katoavat."
Mutta vaikka sairastuneen läheiset joutuvat käyttämään valtaa suhteessa sairastuneeseen, on myös mahdollista kysyä, miltä potilaasta itsestään tuntuu. Tämän kysymyksen Silfverberg esittää tavatessaan miehen, joka sai Alzheimer-diagnoosin neljä vuotta sitten.
Katoaminen on hyvin kirjoitettu, sujuvasti etenevä ja hyvin kiinnostava artikkeli, jossa kirjoittaja on vahvasti läsnä. Tiedot sairauden riskitekijöistä, hoitotavoista ja piirteistä, maailman ensimmäisestä Alzheimer-potilaasta sekä toimittajan omista kokemuksista nivoutuvat vaikuttavaksi, koskettavaksi ja lohdulliseksi kokonaisuudeksi. Artikkelin soisi päätyvän jokaisen muistisairauksista kiinnostuneen luettavaksi.
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!
He katoavat."
 |
| Anu Silfverberg: Katoaminen (Long Play 13, 2014) Marika Maijalan kansikuva otettu kustantajan sivuilta 66 000 merkkiä |
Tätä nykyä 130 000 suomalaista kärsii muistisairaudesta. Jos ennusteet pitävät paikkansa, joukko kolminkertaistuu vuoteen 2050 mennessä. Siinä vaiheessa muistisairaus koskettaa kaikkia tavalla tai toisella. Se on kaikkien asia.Kirjailija Anu Silfverberg kirjoittaa muistisairaudesta, joka on koskettanut häntä omakohtaisesti: kaksitoista vuotta sitten kirjailijan isoäiti alkoi käyttäytyä kummallisesti. Alzheimerin tauti sai mummin unohtamaan, mihin hänen piti mennä, tai tutuilta poluilta poikettuaan eksymään. Vierellä läheiset joutuivat pelkäämään ja huolehtimaan, tuntemaan raivoa ja häpeää, syyllisyyttäkin.
Pahinta ei koskaan ollut kiistellä mummin kanssa homeisista ruuista tai selittää hänelle kolme kertaa tunnissa, missä olen töissä. Pahinta oli tietää kaikesta niin paljon enemmän kuin hän.Muistisairaan läheiset joutuvat käyttämään valtaa päättäessään potilaan puolesta esimerkiksi sen, missä sairastunut asuu sitten, kun kotona pysyminen on käynyt mahdottomaksi. Onko oikea paikka se, johon Silfverbergin mummi muutti, vai pitäisikö Suomeenkin saada hollantilaisen Hogeweyn palvelukeskuksen kaltainen hoitokoti, jossa Katoaminen-artikkelin kirjoittaja on vieraillut?
Pahinta oli absoluuttinen valta, jota en halunnut.
Mutta vaikka sairastuneen läheiset joutuvat käyttämään valtaa suhteessa sairastuneeseen, on myös mahdollista kysyä, miltä potilaasta itsestään tuntuu. Tämän kysymyksen Silfverberg esittää tavatessaan miehen, joka sai Alzheimer-diagnoosin neljä vuotta sitten.
Katoaminen on hyvin kirjoitettu, sujuvasti etenevä ja hyvin kiinnostava artikkeli, jossa kirjoittaja on vahvasti läsnä. Tiedot sairauden riskitekijöistä, hoitotavoista ja piirteistä, maailman ensimmäisestä Alzheimer-potilaasta sekä toimittajan omista kokemuksista nivoutuvat vaikuttavaksi, koskettavaksi ja lohdulliseksi kokonaisuudeksi. Artikkelin soisi päätyvän jokaisen muistisairauksista kiinnostuneen luettavaksi.
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!
Tämä on tärkeä asia. Eikä tarvitse olla edes vanha, kun muistisairaus voi tulla: Tunnen 40+ muistisairaan naisen, joka on jo laitoksessa! Pelottavaa...
VastaaPoistaNiin on. Helposti ajatellaan, että muistisairaudet ovat iäkkäiden ihmisten sairauksia, mutta ei sairastuminen aina tosiaan ikää katso.
Poista