"Yö on mustimmillaan.
Simo makaa hiekkalaatikon pohjalla ja valuttaa jo kylmennyttä santaa kädestä toiseen. Pölyää. Kuu liikkuu kalpean kelmunsa sisällä, tähdet välkkyvät. Betonitornit tuijottavat sammunein silmin."
Simo makaa hiekkalaatikon pohjalla ja valuttaa jo kylmennyttä santaa kädestä toiseen. Pölyää. Kuu liikkuu kalpean kelmunsa sisällä, tähdet välkkyvät. Betonitornit tuijottavat sammunein silmin."
 |
| Pirkko Saisio: Betoniyö (Tammi 2011, alkuper. 1981) 171 sivua |
Pirkko Saision vuonna 1981 alun perin julkaistu romaani Betoniyö on taas ajankohtainen, sillä 1.11. tuli ensi-iltaan Pirjo Honkasalon romaanin pohjalta ohjaama elokuva. Ostin Betoniyön Bon-pokkarina, joka on minulle uusi tuttavuus. Kyseessä on Markkinointi&Mainonta-lehden uutisen mukaan tämän vuoden alussa aloittanut pokkarisarja, jossa julkaistaan WSOY:n ja Tammen kirjojen nidottuja versioita.
Betoniyössä tavataan veljekset Simo ja Ilkka, joiden elämäntilanne ei ole kaksinen: yksinhuoltajaäidille maistuu alkoholi liiankin kanssa, ja Simon ihailema isoveli Ilkka on pian lähdössä vankilaan istumaan kymmenen kuukauden mittaista tuomiota. Ilkka on Simolle roolimalli, jossa kuitenkin on toivomisen varaa. Ilkan elämänohjeisiin kuuluvat muun muassa seuraavat: "Ensin sun pitää oppia oleen luottamatta kehenkään." "Jos sä meinaat johonki pystyä, sun on oltava ihan yksin." "Vahvoja on vaan sellaset, joilla ei o mitään menetettävää… joilla ei yleensäkään o mitään. Tai ketään." "Ei naisista kannata puhua. Samaa ainetta ne on kaikki vaikka vähän erilaisissa pakkauksissa." "Naiset tykkää kun niitä lyö." Ilkan maailma on kylmä ja kyyninen, ja Simo haluaa miellyttää veljeään, olla kuin hän.
Surullista tarinassa onkin se, että Simo näyttää vääjäämättömästi seuraavan veljensä jalanjälkiä. Hänen tulevaisuutensa näyttää tyhjältä, "Simolta on aika karannut". Hän pyrkii niin kiihkeästi miellyttämään veljeään, että vaikuttaa, kuin hän ei lainkaan tietäisi, mitä hän itse haluaa, mitä hän on mieltä asioista, kuka hän ylipäätään on. Ehkä hän jollain tasolla ongelman tiedostaakin, sillä hän pohtii olevansa "naamaton", hän ei tiedä, miltä hän näyttää. "Simo oli alkanut epäillä, että naamaa ei saanutkaan ilman muuta, syntymälahjana. Naama piti saavuttaa." Hän on sosiaalisesti kömpelö ja tulkitsee toisten puheita hyvin vahvasti värittäen, joten väärinymmärrysten riski on koko ajan suuri. Ja itse asiassa juuri tällainen tulkinnallinen väärinymmärrys johtaa Simon pahasti harhaan.
Kirjan kerronta nojaa paljon dialogiin. Miljöön kuvausta on jonkin verran, mutta kaikkiaan kerronnasta jää melko lakoninen, toteava vaikutelma. Kertoja ei päädy selittämään henkilöhahmojen tekemiä valintoja vaan toimii ikään kuin neutraalina välittäjänä.
Pokkariversiossa on Helsingin yliopiston tutkijan Päivi Koiviston ansiokas esipuhe, jossa tuodaan esille muun muassa aikalaisvastaanottoa. Minut yllätti se, kuinka vähän ajan hammas on pystynyt romaaniin, jolla on ikää jo yli kolmekymmentä vuotta. Siksi olisikin kiinnostavaa nähdä myös Honkasalon elokuva.
Betoniyöstä on kirjoitettu muun muassa blogeissa Matkalla tuntemattomaan ja Sisältää yksinäisyyttä.
Surullista tarinassa onkin se, että Simo näyttää vääjäämättömästi seuraavan veljensä jalanjälkiä. Hänen tulevaisuutensa näyttää tyhjältä, "Simolta on aika karannut". Hän pyrkii niin kiihkeästi miellyttämään veljeään, että vaikuttaa, kuin hän ei lainkaan tietäisi, mitä hän itse haluaa, mitä hän on mieltä asioista, kuka hän ylipäätään on. Ehkä hän jollain tasolla ongelman tiedostaakin, sillä hän pohtii olevansa "naamaton", hän ei tiedä, miltä hän näyttää. "Simo oli alkanut epäillä, että naamaa ei saanutkaan ilman muuta, syntymälahjana. Naama piti saavuttaa." Hän on sosiaalisesti kömpelö ja tulkitsee toisten puheita hyvin vahvasti värittäen, joten väärinymmärrysten riski on koko ajan suuri. Ja itse asiassa juuri tällainen tulkinnallinen väärinymmärrys johtaa Simon pahasti harhaan.
Kirjan kerronta nojaa paljon dialogiin. Miljöön kuvausta on jonkin verran, mutta kaikkiaan kerronnasta jää melko lakoninen, toteava vaikutelma. Kertoja ei päädy selittämään henkilöhahmojen tekemiä valintoja vaan toimii ikään kuin neutraalina välittäjänä.
Pokkariversiossa on Helsingin yliopiston tutkijan Päivi Koiviston ansiokas esipuhe, jossa tuodaan esille muun muassa aikalaisvastaanottoa. Minut yllätti se, kuinka vähän ajan hammas on pystynyt romaaniin, jolla on ikää jo yli kolmekymmentä vuotta. Siksi olisikin kiinnostavaa nähdä myös Honkasalon elokuva.
Betoniyöstä on kirjoitettu muun muassa blogeissa Matkalla tuntemattomaan ja Sisältää yksinäisyyttä.
Suosittelen tätä kirjaa.
VastaaPoistaSamoin. :)
Poista