Siirry pääsisältöön

Ville Virtanen: Hevosen taju

"Tällä on haavaton sydän, kasvanut hyvissä käsissä, vaistosi Elias, ja saman tien pysähtyi, sillä ajatus ei oikein sopinut kokonaisuuteen. Hevosen sydän on herkkä vehje, haavoittumattomana säilynyt on harvinaisuus."

Ville Virtanen: Hevosen taju (Teos 2013)
364 sivua

Hevonen on uljas, kaunis ja vaikuttava eläin. Entisenä hevostyttönä ja nykyisten hevostyttöjen äitinä oli suorastaan pakko tarttua näyttelijä Ville Virtasen romaaniin Hevosen taju. Kovasti olisin kirjasta halunnut pitää, mutta tehtävä osoittautui vaikeaksi, vaikka sitkeästi romaanin loppuun asti kahlasinkin.
Kirjasta näkyy se, että Virtanen tuntee hevoset. Paikoin hevossanasto vie kuitenkin liiaksi tilaa, ja kun alan slangiin liitetään ajoittain tolkuttoman pitkät ja vaikeaselkoiset virkerakenteet, on lukija koetuksella. Kirjasta näkyy myös se, että Virtanen ihailee hevosia, mikä ei ole lainkaan huono asia. Teoksesta välittyy halu ymmärtää eläintä - ylittämätöntä hevosen tajua osoittaakin toinen teoksen päähenkilöistä, Elias, joka kykenee loihtimaan hevosesta kuin hevosesta sen parhaat puolet esille. Samaan aikaan tarinasta piirtyy esiin kritiikki hevosten huonoa kohtelua kohtaan.

Takakannessa todetaan, että Hevosen taju on Eliaksen ja Flon rakkaustarina. Hempeää rakkausromaania ei kuitenkaan kannata odottaa, sillä Flo ja Elias joutuvat taistelemaan rakkautensa takia hyvinkin raadollisesti. Rakkaus ja hevoset vievät pariskunnan Pohjolasta Niuvanniemen kautta jonnekin Azerbaidẑanin taakse, missä salaperäinen, upporikas Herra K hallitsee. Tarinasta ei käänteitä puutu, ja se ehkä onkin yksi romaanin heikkouksista. Materiaalia olisi riittänyt useampaankin teokseen, ja kokonaisuutta olisi voinut selkeyttää ja jäntevöittää. Rönsyily näkyy myös teoksen kieliasussa: monipolviset virkkeet ja pitkät kappaleet tekevät lukemisesta uuvuttavaa, ja kieliasu olisi kaivannut tarkempaa hiomista (missä kustannustoimittaja?): oikeinkirjoituksessa on alkeellisia virheitä, kun esimerkiksi REM-uni on kirjoitettu muotoon "remuni".

Myös tyylilajin muutos realistisesta maagiseksi realismiksi hämmentää ainakin minua: Elias, taitava hevosmies, muuttuu hevosen ja miehen yhdistelmäksi. Mutta kun tyylilajin muutoksen hyväksyy, on kirjan loppupuoli melkoista ilotulitusta, ja kirja on pakko saada päätökseen, jotta selviää, saavatko Elias ja Flo lopulta toisensa.

Ville Virtasen romaani on persoonallinen ja kaiken rönsyilyn keskeltä löytyy tarina, joka on kiinnostava. Vaikka teos ei omiin suosikkeihini lukeudukaan, uskon sen löytävän oman lukijakuntansa.

Kommentit

  1. Minua vaivasi hirveästi kirjan kansi, joka ei ole yhtään otiskon mukainen, sillä siitä on kaikki hevosen taju kaukana: Katso miten tiukalla ja satuttavasti ovat kuolaimet. Olen ihmetellyt, että mikään taho ei ole puuttunut tuohon kauheaan kanteen.
    Olen itse ratsastanut koko nuoruuteni, sitten sattui onnettomuus ja olin 30 vuotta pois ratsaitla, mutta nyt löysin uudelleen polun hevosiin, mutta issikoihin. Saan käyttää ystäväni tallilla aina yhtä ja samaa suloista pikkuhevosta ja olla aina maastossa. Ikinä en käytä kuolaimia! Isoilla hevosilla se voi olla tarpeen, mutta ei niitä saa ikinä noin kiskoa. Joka sen tekee, ansaitsee itse purra liian kireitä kuolaimia suussaan. Parhaita hevosia ei anneta aloittelijoille juuri siksi, että heillä on tapana REPIÄ kuolaimista. Se sattuu hevosta.

    Siis meni ihan ohi kirjan aiheen, mutta huomasin, että et niin kirjalle syttynyt, joten en minäkään varmaan mitään menettänyt. Haluan lukea hevoskirjoja, mutta aivan toisenlaisia...

    VastaaPoista
  2. Totta! Joku minuakin tuossa kannessa vaivasi, mutta sinä onnistuit sen sanallistamaan. Ei tosiaan näytä siltä, että hevosen selässä on joku, joka eläintä tajuaa. :(
    Innostuin alun perin tuosta kirjasta, koska aikuisille suunnattuja hevoskirjoja on osunut niin vähän eteen. Valitettavasti odotukseni eivät tosiaan täyttyneet. Nuorille hevoskirjatarjontaa onneksi on huomattavasti enemmän, ja aikanaan tuli kyllä luettua kaikki mahdolliset, esimerkiksi Nummelan ponitalli -sarja, ja useampaan kertaan. Nyt on hauskaa huomata, että omat lapset lukevat juuri niitä samoja hevoskirjoja, joita minä tavasin aikoinani. :)
    Hienoa, että olet löytänyt hevoset uudelleen!

    VastaaPoista
  3. Itsekin pistin merkille tämän kirjan kielen, joka ei todellakaan päästänyt lukijaansa helpolla. Ajoittain tuntui, että Virtasella oli esimerkiksi pakkomielle vältellä saman substantiivin käyttöä kahdesti peräkkäin, ja siksi piti keksiä toinen toistaan oudompia synonyymejä ja kiertoilmaisuja. Yksityiskohtaiset ratsastuskuvaukset olivat minulle sen sijaan kirjan parasta antia, koska olen itsekin harrastanut ratsastusta jo yli kaksikymmentä vuotta, ja minulla on omia hevosia.

    Olisin pitänyt tästä kirjasta huimasti enemmän, jos sen tyylilaji ei olisi muuttunut puolessa välissä. Omaan makuuni kirjan loppupuolisko oli liian mauton ja outo. Tämä siitä huolimatta, että yleensä rakastan maagista realismia yli kaiken. Nyt ei vain huumorintaju riittänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hevosten tuntemus tässä kirjassa kyllä hienolla tavalla näkyy. Kieli vain on kovin haastavaa.
      Onpa kiva kuulla, etten ole ainoa, jonka huumorintaju ei riittänyt. :) Tiedän, että kirjasta on myös pidetty, mutta minun suosikkeihini teos ei lukeudu.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…