Siirry pääsisältöön

Jenni Kirves: Aino Sibelius - Ihmeellinen olento

"Minä luotan sinuun lujasti. Minä uskon sinuun. Minä olen kuin lasiprisma. Kaikki riippuu siitä missä valaistuksessa minut näkee. Sinä olet timantti. Sinä loistat pimeässäkin."
(Jean Sibelius kirjoittaa vaimolleen Ainolle)
Jenni Kirves:
Aino Sibelius - Ihmeellinen olento
(Johnny Kniga 2015)
288 sivua
Ihmeellinen olento -kirja kertoo Aino Sibeliuksesta (o.s. Järnefelt, 1871-1969), joka muistetaan suuren suomalaisen säveltäjän, Jean Sibeliuksen, puolisona.

Kirjan ensimmäinen osa on nimeltään Rakkauden ensihuuma, ja nimi kuvaakin alkua hyvin. Aino ja Jean, Janne, ovat syvästi rakastuneita toisiinsa, eikä rakkauden roihua suinkaan vähennä se, että sulhasen oleskellessa ulkomailla suhdetta hoidetaan kirjeitse. Kirjeenvaihdosta käy ilmi suuri huuma ja halu tehdä toinen onnelliseksi - jos kohta Jean Sibelius kokee myös mustasukkaisuutta kauniista morsiamestaan, jolla on muitakin tavoittelijoita. Morsiamelleen mies toteaa:
Minulla on oltava Sinut, jotta minun olentoni tulee kokonaiseksi, ilman Sinua en ole mitään. Meidän suhteessamme on kyllä jotakin mikä on enemmän kuin vain inhimillistä.
Aino puolestaan on alusta alkaen valmis seisomaan miehensä rinnalla ja tukemaan tätä työssään. Rakkauden huuman kuvausta lukiessa tulee jo mieleen, onko elämäkerran päähenkilö edes mahdollinen kaikessa uhrautuvaisuudessaan, mutta toki hänelläkin (onneksi) myös heikkouksia on, ja vaikka hän on miestään kohtaan suunnattoman ymmärtäväinen ja kärsivällinen, on hänelläkin rajansa. Lapsuudenkodin perintönä tulee tapa pitää mykkäkoulua, ja Aino on aika ajoin kovin väsynyt ja masentunut.
Elämä ei totisesti tullut olemaan ruusuilla tanssimista ja ehkä siksikin Aino myöhemmin silloisen Tuusulan Ainolassa oli erityisen innokas kasvattamaan nimenomaan ruusuja.
Kaiken kaikkiaan kirjan sivuilta kuitenkin välittyy kuva naisesta, joka tosiaan on teoksen nimen mukaisesti ihmeellinen olento. Ainon ja Jannen suhdetta leimaa suuri rakkaus, joka kestää vuodesta toiseen, vaikka vaikeuksiakin elämään mahtuu. Ehkä juuri vaikeudet osaltaan tekevät Ainosta naisen, joka myöhemmin muistetaan "voimakkaana, mutta lempeänä persoonana":
Suurpiirteisen miehen puolisona hän joutui opettelemaan tiukkuutta ja tarkkuutta. Siitä huolimatta hän oli avara ja lämmin ihminen.
Suuri säveltäjä ja erityisesti hänen vaimonsa tulevat kirjan sivujen kautta lähelle, ja heidän kauttaan on mahdollista luoda mielikuva siitä, millaista elämä oli 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Suuret yhteiskunnalliset mullistukset eivät jää huomaamatta, ja niillä on toki vaikutuksensa myös Sibeliusten vaiheisiin.

Aino Sibelius - Ihmeellinen olento on elävästi kirjoitettu teos, jota rytmittävät mukavasti Sibeliuksen pariskunnan pääasiassa toisilleen kirjoittamat kirjeet. Jenni Kirves on koonnut kirjekatkelmat ja suorasanaisen selostuksensa ehyeksi kokonaisuudeksi, jota on miellyttävä lukea. Jonkin verran teoksessa tosin on toistoa, jota en pidä aina tarpeellisena.

Kirjan myötä tulee väkisin pohtineeksi, kuinka suuri merkitys Aino Sibeliuksella oli miehensä elämässä ja elämäntyössä. Olisiko Jean Sibelius säveltänyt mestariteoksiaan, ellei hänellä olisi ollut vaimoa, joka piti elämäntehtävänään tukea miehensä sävellystyötä ja olla vaimo? Juopotteluun ja itsekeskeisyyteen taipuvaisen miehen vaimona ei varmasti ollut helppoa, ja moni nykynainen olisi varmasti jättänyt leikin kesken hyvin varhain. Nykyihmisen ja aikalaistensakin näkökulmasta Aino Sibelius oli elämänarvoiltaan hyvin konservatiivinen halutessaan olla hyvä vaimo. Jean Sibelius oli onnekas ja pitikin korvaamattomana Ainon roolia säveltämisessään, mutta toisaalta vaimo koki olevansa etuoikeutettu saadessaan elää "miehensä ja tämän musiikin rinnalla".
Elämänkohtaloni on minulle siunaus ja anti, joka on tullut taivaasta. On ihmeellistä, että ihmiselle annetaan sellainen osa. (Aino Sibeliuksen sanat Santeri Levakselle 1945.)
Aino Sibelius - Ihmeellinen olento on elämänmakuinen ja kaunis teos suomalaisen kulttuurihistorian merkittävistä henkilöistä. Ennen kaikkea siinä on kysymys suuresta rakkaudesta ja tahdosta rakastaa, ja siten sillä on nykylukijallekin annettavaa.
Ruutu Siluetti tuo toisen bingon.
Elämäkertahaasteeseen saan pitkästä aikaa uuden suorituksen.

Aino Sibeliuksen elämänvaiheisiin ovat tutustuneet myös Mai, Marjatta ja Henna.

Kommentit

  1. Tämä oli kyllä mielenkiintoista luettavaa. Kirjassahan on paljon lainauksia pariskunnan kirjeenvaihdosta, joten kirjasta nousi intiimi tunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjeenvaihdosta pidin erityisesti, siitä välittyi niin mukavasti menneen ajan tunnelmaa ja mielikuvia niin Ainosta kuin Jannesta.

      Poista
  2. Tämä odottaisi jo lukijaansa, ja kuume vain nousee mainion arviosi jälkeen. Eiköhän tähän pidä tarttua pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kuumeesi saa tästä sopivan lääkkeen. :)

      Poista
  3. En ole lukenut, mutta kiinnostaa, sinun kirjoituksesi jälkeen entistä enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Margit. Jospa kirja päätyisi jossain vaiheessa luettavaksesi.

      Poista
  4. Kiitos linkityksestä, Jonna!
    Minulle on tullut sellainen jälkimiete, että Aino oli ehkä onnellisimmillaan aivan Jannen loppuvuosina ja hänen kuolemansa jälkeen, kun ei tarvinnut koko ajan murehtia, vaan sai elää leppoisasti kahden kotiapulaisen kanssa Jannen muisto vaalien ja hyviä arvosteluja lukien.
    Minä pohdin juuri, kirjoittaisinko Bo Carpelanin kirjasta Alex, jossa on toinen Jean Sibeliuksen tukija, Axel Carpelan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan nimi on siis Axel eikä Alex. Siinä esitellään hyvin kiinnostava henkilö.

      Poista
    2. Minullekin jäi tunne, että viimeiset vuodet olivat seesteisiä ja siten myös onnellisimpia. Kyllähän Aino varmasti paljon joutui pahimpina aikoina kestämään.
      Axel alkoi nyt kiinnostaa. Toivottavasti kirjoitat siitä jossain vaiheessa.

      Poista
  5. Minä en nykyään tykkää lukea elämänkertoja, mutta haasteessa olisi sellainenkin kohta. Olen jo harkinnyt tätä kirjaa Ainosta siihen, täsmä monet tuntuvat tykkäävän. Marjatta on nyt ehtinyt kehua Axelia sen verran, että alkaa sekin kiinnostamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämäkertoja kaihtavallekin tätä uskaltaa kyllä suositella, on jotenkin niin suloinen. :) Axel alkoi Marjatan ansiosta minuakin kiinnostaa, en ollut aiemmin sitä ollenkaan noteerannut.

      Poista
  6. Tämä on minullakin odottelemassa lukuvuoroaan, ja odotukset kirjan suhteen ovat korkealla. Arviosikin lupaa hyvää! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…