Siirry pääsisältöön

Lena Andersson: Vailla henkilökohtaista vastuuta

"Päivällisestä tuli koettelemus.
Aluksi Olof vastaili vaimonsa tekstiviesteihin sekä heidän odotellessaan ruokaa että suupalojen välissä. Hän hymyili lukiessaan viestejä, ja hymy viipyi huulilla, kun hän naputteli vastauksen. Silloin tällöin hän naurahti."
Lena Andersson:
Vailla henkilökohtaista vastuuta
(Siltala 2015)
Alkuteos Utan personligt ansvar 2014
Suomentanut Sanna Manninen
332 sivua
Voi, Ester. Sinä älykäs ja itsenäinen nainen. Kuvittelin, että otit opiksesi, kun hullaantumisesi Hugo Raskiin päättyi kuten päättyi. Mutta ei: neljä vuotta myöhemmin hullaannut jälleen, tällä kertaa näyttelijä Olofiin, joka on naimisissa.

Määrittelet itsesi eksistentialistiksi, ja onnettomuudeksesi Olof on fatalisti, joka antaa maailman valita puolestaan, jotta hänen itsensä ei tarvitse tehdä ratkaisuja eikä ottaa vastuuta omista tekemisistään. Sinä sen sijaan olet valmis toimimaan ja valitsemaan teidän molempien puolesta, sillä haluat kiihkeästi Olofin omaksesi.

On kiinnostavaa, miten rakastumisen vaaleanpunaiset silmälasit saavat sinut tulkitsemaan asioita ja tilanteita:
Olof näytti kauhealta. Parta oli ajamatta ja hiukset pesemättä, lika oli pinttynyttä ja hän haiskahti tunkkaiselta. Ester ei ollut koskaan ennen nähnyt häntä sellaisena.
Eikö se kertonut paljon Olofin avioliitosta, kunnioituksen puutteesta puolisoiden välillä.
Vaikka ymmärrät Olofin fatalistiksi, elättelet toiveita hänen elämäntilanteensa muuttumisesta. Uskot ja uskottelet itsellesi, että mies on jättämässä vaimonsa ja alkamassa vakavaan suhteeseen kanssasi. Samaan aikaan mies tekstailee vaimolleen kesken aterian ja puhuu tästä ylistävästi, vaikka tietää sen loukkaavan sinua. Tai ehkä juuri siksi hän vaimoaan ylistääkin.

Suhteenne on kuin kissan ja hiiren leikkiä. Välillä lähennytte, välillä loittonette jopa niin, että yhteys katkeaa kokonaan. Mutta jokin Olofissa vetoaa sinuun niin voimallisesti, että janoat hänen läheisyyttään, odotat hänen viestejään ja ajattelet häntä lakkaamatta.

Mikä Olofissa sinua niin viehättää, Ester? Minä en tarinaanne lukiessani juuri Olofiin ihastunut, oikeastaan päinvastoin. Sinäkin huomaat hänen käytöksensä puutteet ja ajoittaisen epäsiisteyden, mutta silti olet häneen kiihkeästi rakastunut. Eikä sinua voi yrityksen puutteesta syyttää, ei todellakaan. Harmillista vain, että Olof on niin nihkeä tekemään ratkaisuja ja ottamaan tekemisistään henkilökohtaista vastuuta.

Se, miten suhteenne etenee ja ottaa sitten taas takapakkia, on hermostuttavaa seurattavaa. En voi olla ihmettelemättä, miksi olet suhteessa, joka ei näytä päätyvän mihinkään hyvään vaan pikemminkin sisältää liikaa loukkauksia ja pahaa mieltä. Mutta ehkä juuri tuo ihmetyksen aiheuttaminen tekee tarinastanne kiinnostavan siinä määrin, että sitä lukee innolla eteenpäin. Samalla voi ihmettelemisen lisäksi pohtia, mitä rakkaus oikein on.

Sinun ja Hugo Raskin tarina oli mukavan napakka, mutta nyt Olofin ja sinun seurassa välillä pitkästyin, tunnustan. Vähempi jahkaaminen olisi riittänyt, mutta silti, Ester, olet henkilönä niin kiinnostava, että mielelläni tapaan sinut vielä uudelleen.
Tämä postaus liittyy Tuijan ideoimaan Naistenviikko kirjablogeissa -haasteeseen. Myös Tuija kirjoittaa tänään Lena Anderssonin kirjasta, naistenviikon päätteeksi.

Aiemmin kirjasta ovat kirjoittaneet ainakin Katja, Ulla, Krista, Leena, Mari, Katri ja Suketus.

Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteeseen saan tällä yhden uuden merkinnän Ruotsin kohdalle.

Kommentit

  1. Oiva veto kirjoittaa Esterille kirje. Mutta ei hän opi. Ihminen on sellainen. Totta pakiset, että Esterin vouhottamiseen oli välillä väsyä ja silti riitti ymmärrystä ja jaksamista tarkistaa, kuinka Esterin ja romanssin käy.

    Kiitos naistenviikkokimppaluvuasta sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija - jotenkin tarina ajoi kirjelmöimään. :) Muutosta en tosiaan lähtisi minäkään povaamaan, mutta sitä suuremmalla mielenkiinnolla odotan, mitä Esterille tulevaisuudessa tapahtuu.
      Kiitos kimppalukuseurasta!

      Poista
  2. Ei niin hyvä kuin edellinen Ester -kirja.

    Sinulle on jotain kevyttä blogissani <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, vaikkei huono ole tämäkään.
      Oi, jännittävää! <3

      Poista
  3. Taisimme kokea tämän Esterin uudemman suhteen aika lailla samoin - minuakin pitkästytti tällä kertaa, enkä ihan ymmärtänyt mitä Ester siinä nahjuksessa näki :) Uteliaisuuttani saatan silti hyvinkin kurkistaa myös seuraavan mahdolliseen Ester-kirjaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minua jäi Ester sen verran mietityttämään, että mielelläni kuulisin, mitä hänelle tulevaisuudessa tapahtuu. :) Lisäksi kirjailijan tyyli on sen verran nautittavaa, että mielelläni luen hänen teoksiaan jatkossakin.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine.
Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?"


Kristin Hannahin romaani Satakieli tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti.

Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaakseen vallitsevaa yhteiskunnallista tilaa.

Tarina sijoittuu kahdelle aikatasolle. Liikkeelle lähdetään vuodesta 1995, kun Vi…

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Alician asianajaja oli niin ikään paikalla, mutta Alicia pysyi vaiti koko tapaamisen ajan. Silloin tällöin hänen kalvakat huulensa värähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei vastannut ainoaankaan kuulustelijan esittämään kysymykseen eikä sanonut mitään edes siinä vaiheessa, kun tämä syytti häntä Gabrielin murhasta ja määräsi hänet pidätettäväksi. Alicia ei suostunut sen enempää kiistämään kuin myöntämäänkään syyllisyyttään.
Hän ei puhunut enää koskaan."

Hiljainen potilas kertoo nimensä mukaisesti hiljaisesta potilaasta. Hän ei ole pelkästään hiljainen vaan lähes täysin eristäytynyt muista ja oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ulottumattomissa.

Hiljainen potilas on Alicia Berenson. Hän on taiteilija ja murhaaja, joka ampui raa'asti aviomiehensä ja vaikeni sen jälkeen. Yleisen mielipiteen tuomitsema nainen näyttäytyy tarinassa monenlaisessa valossa: jonkun mielestä hän on väkivaltainen ja arvaamaton, jonkun mielestä herkkä ja kykenemätön tappamaan ketään. Mikä on totuus?