Siirry pääsisältöön

Virpi Hämeen-Anttila: Käärmeitten kesä

"Liikkeellä oli murhaaja, joka oli paljon vaarallisempi kuin hän oli uskonut. Murhaaja, joka vainusi salassa pidetyt kalleudet kuin vihikoira ja raivasi niiden omistajat tieltään niin taitavasti, että murhien jäljet sekaantuivat toisiin jälkiin, jotka johtivat väärään suuntaan. Murhaaja, joka ei näyttänyt oikeita kasvojaan ja piilotti ryöstösaaliinsa yhtä huolellisesti kuin suunnitteli tekonsa."
Virpi Hämeen-Anttila:
Käärmeitten kesä (Otava 2015)
291 sivua (e-kirja)
Tutustuin valtion virkamieheen ja sivutoimiseen yksityisetsivään Karl Axel Björkiin viime kesänä, kun luin uuden sarjan aloitusosan Yön sydän on jäätä, ja heti oli selvää, että perehdyn Björkin edesottamuksiin mielelläni jatkossakin. Käärmeitten kesä valikoitui lukemistooni kirjaston e-kirjavalikoimista ja vei jälleen kiehtovalle 1920-luvulle, kesään 1921.

Björk saa toimeksiannon: hänen tulee selvittää Alina Jegoroffin kuolema, jonka virkavalta on sivuuttanut tavallisena sydänkohtauksena. Kuolemantapaukseen liittyy kuitenkin seikkoja, jotka herättävät omaisten epäilykset, ja pian käykin ilmi, että epäilyksiin on syytä. Poliisituttavaltaan Martilta Björk kuulee toisesta kuolemasta, joka on liian samankaltainen Jegoroffin menehtymisen kanssa, ja toimeksianto laajenee vyyhdeksi, johon kytkeytyy niin kansainvälistä vakoilua kuin rodunjalostusta ja salaseuroja.

Vuoden 1921 kesäinen Helsinki herää kirjan sivuilla hienosti eloon. Näkyy, että kirjailija on tehnyt vakuuttavaa taustatyötä: lopusta löytyy esimerkiksi luettelo siitä, mitä kadun- ja paikannimiä 1920-luvun nimet vastaavat. Björkin uuden apulaisen, 13-vuotiaan stadin pojan, käyttämä slangi kuulostaa aidolta ja elävältä. Muutenkin nuori Frans Valkama on kiinnostava hahmo, jonka toivon pysyvän Björkin rinnalla tulevaisuudessa.

Karl Axel Björkin tutkimusten toinen osa ei jatkaa ensimmäisestä osasta tuttua latua, mutta juonenkulku on aloitusosaa hieman selkeämpi. Tosin edelleen tarinassa on runsautta ja henkilöitä karsittavaksi asti, ja hahmoille toivoisi lisää syvyyttä. Uskon, että osa osalta esimerkiksi päähenkilön kuva selkiytyy ja syvenee, ja sen verran kiinnostavan koukun Hämeen-Anttila loppuun heittää, että odotan innolla, millaisiin käänteisin kirjailija yksityisetsivänsä tulevaisuudessa johdattaa.

Kirjasta toisaalla: Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Kaisa-Reetta T., Kirjavinkit, Kulttuuri kukoistaa ja Ja kaikkea muuta.

Koska kirjan kannessa näkyy pikkuruisena auto,
kuittaantuu kirjankansibingosta ruutu Ajoneuvo.
Kolmas bingo!

Kommentit

  1. Minä innostuin tuosta Yön sydän on jäätä -kirjasta, mutta päätin sitten, että odottelen jatko-osien ilmestymistä, ennenkuin alan kuuntelemaan. Saan sitten kuunnella useamman peräjälkeen. Olin aikonut odotella kaikki kolme osaa, mutta en ole enää ihan varma. Ilmeisesti kannattaa kuunnella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä uskallan tätä suositella. Lienee hyvä idea kuunnella osat lähekkäin: jonkin verran tässä viitataan aloitusosaan ja välillä toivoin, että olisin muistanut sen tapahtumia paremmin.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…