Siirry pääsisältöön

Laura Honkasalo: Perillä kello kuusi

"Vuokko pudotti lehdet paperikoriin ja istuutui miehen viereen. Se ei vilkaissutkaan häntä, pukumiesten kokous televisiossa oli kiinnostavampi, vaikka se oli kaikki sitä samaa, ECC, Rhodesia ja Kiinan vetypommi. Kunhan eivät näyttäisi kuolleita lapsia. Hän kurotti sohvapöydän tasolta lehden. Polvipaljastuksia, kansi lupasi, polvi on ottanut poven paikan. Jaaha, ne olivatkin Lontoosta. Chelsean kaupunginosassa todella huomaa, että mini on vallannut naiset."
Laura Honkasalo: Perillä kello kuusi
(Otava 2015)
382 sivua
Laura Honkasalon romaani lähtee liikkeelle vuodesta 1996, kun siskokset Piitu ja Eetu ovat saapuneet lapsuudenkotiinsa selvittämään isänsä jäämistöä. Prologimaisesta ensimmäisestä luvusta siirrytään vuoteen 1966, ja siellä myös pysytään suurin osa romaanista.

Vuoden 1966 kesää kuvataan Vuokon ja Aunen kautta. Ensin mainittu on Piitun ja Eetun äiti, joka kipuilee edustusrouvan asemansa ja ikääntymisensä kanssa. Puoliso Risto on kiinnostunut lähinnä vain työstään, eikä avioliitto juuri sisällä lämpöä tai hellyydenosoituksia. Yhä useammin edustusrouva jätetään kotiin, kun yritysjohtaja lähtee tapaamisiinsa.

Aune puolestaan on Vuokon puolison täti, vanhapiika, jonka on vaikea ymmärtää uudistuvaa aikaa ja vapautuvaa ilmapiiriä. Uskonnollinen nainen, pappisperheen tytär, on tarkka soveliaisuussäännöistä ja pohtii niin menneisyyttään menetettyine opiskelumahdollisuuksineen kuin nykyisyyttään sihteerintöineen. Hän kokee syyllisyyttä siitä, että on perheestään ainoa eloon jäänyt ja katselee itseään muiden silmin, ei pidä näkemästään.
Turhuuksien turhuutta, kaikki on turhuutta. Hän seisoi jäykkänä, jäykkähän hän aina oli ollut, jähmeä ja suloton, niin oli aina ollut, niin oli aina oleva. Ehkä vastapäinen mies ei edes nähnyt häntä, hän oli läpikuultava kuin hangen alla talvehtinut lehti, vain ranka jäljellä.
Aunen veljenpojan vaimo Vuokko katsoo itseään toisin: hän tietää olevansa hyvännäköinen, vaikka ikävuosien lisääntyminen rasittaa. Hän tietää olevansa hyväosainen, mutta silti jotain puuttuu.

On kuin Vuokko ja Aune olisivat molemmat oman aikansa vankeja, jotka seisovat jonkin uuden kynnyksellä - toinen pelokkaammin, toinen rohkeammin. Tyttärissään Vuokko näkee ajan muuttumisen ja sukupolven, jolla on aiempaa enemmän mahdollisuuksia, mutta kaikkea ei Vuokkokaan huomaa tai ymmärrä. Muutoksesta huolimatta riittää tehtävää: yhteiskunta näyttäytyy kaksinaismoralistisena ja sukupuolten tasa-arvossa on toivomisen varaa.

Sekä Vuokko että Aune tuntuvat pohtivan paljon sitä, miltä he muiden silmissä näyttävät. Silti sisällä on jotain muutakin, vaikka tuntuu, että on elettävä tietyllä tapaa täyttääkseen ympäröivät odotukset. Samaa pohtii Martti, nuori sisustusarkkitehti, joka kavahtaa vaimonsa haaveita oman talon rakentamisesta liitosalueelle.

Romaanin keskiössä oleville naisille vuoden 1966 kesä on merkityksellinen. Kummankin täytyy jollain tapaa irtautua totutusta kaavasta ja löytää oma itsensä. Ja heidän läheisyydessään, kuin yhdistävänä lenkkinä on Piitu, joka ei suostu näkemään rajoja siellä, missä vanhemmat naiset niitä näkevät, ja suhtautuu asioihin riemastuttavan suorasukaisesti.

Perillä kello kuusi on hieno ajankuva ja kuva ihmisistä, jotka ponnistelevat sisäisten halujensa ja toiveidensa sekä ulkoisten paineiden ristiaallokossa. Romaani on erityisesti kertomus naisista, miehet jäävät auttamatta avustajan rooliin. Siten kirjassa korostuu naisen asema: Miksi Aune ansaitsee miehiä vähemmän, vaikka hän on varmasti pätevä ja osaava työssään? Onko Vuokon tehtävänä toimia perheensä palvelijana?

1960-luku on tarinalle kertakaikkisen sopiva näyttämö. Kun sota on jäänyt taakse ja on aika uudenlaisen vapautumisen, on Vuokon ja Aunenkin mietittävää omaa asemaansa uudelleen. Laura Honkasalo kirjoittaa 1960-luvun upealla tavalla eläväksi perkolaattoreineen ja marimekkoineen. Kaunista tunnelmaa luovat lyyriset kuvaukset miljööstä.
Askelten kohina, miehet puvuissaan, tytöt polvisukissa, rouvat chaneleissaan, raitiovaunut ja johdinautot. Taivas katajanmarjansininen, tuuli kuljetti pilviä ja valo tuli viistosti. Ylhäältä rinteeltä hän näki, miten linja-autot lipuivat laitureille, ihmiset purkautuivat niistä, perheenemännät menossa ostoksilleen.
Muualla: Krista lumoutui, HelmisMaija ja Mari pitivät kirjasta paljon, Anneli mainitsee aitouden, Ulla ja Jaana suosittelevat romaania kesälukemiseksi, Tainan mielestä kirja on ihana, Salla suosittelee lämpimästi ja Arja kiittelee erityisesti ajankuvausta. 
Kirjankansibingosta ruksaan Honkasalon romaanilla
kohdan Monta henkilöä.
50 kategoriaa -listalla tämä romaani menee kohtaan 5. A book with a number in the title.

Kommentit

  1. Minun ikäiselleni ihmiselle tuo 60-luvun kuvaus voisi antaa paljonkin. Laitan kirjan muistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että kirja on erityisen antoisa, jos 1960-luvusta on olemassa jotain muistikuvia.

      Poista
  2. Kiinnostavan kuuloinen kuvaus naisten elämästä. Tällaiset ajankuvaa ja aatteita valaisevat kirjat ovat yleensä lemppareitani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, uskon että tämä voisi olla sinun kirjasi.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Blogistanian Globalia -äänestyksen voittaja on...

Kirjabloggaajat, -grammaajat ja -tubettajat äänestivät jälleen parhaista lukukokemuksistaan. Vuoden 2023 kirjaparhaimmistoa äänestettiin viime viikolla: Blogistanian Globalia -kategoriassa ääniä antoi 51 äänestäjää ja mainituksi tuli 80 eri teosta. Voittajaksi nousi 15 pisteellä  Martha Wellsin  Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1  (Hertta Kustannus) , suomentaja Mika Kivimäki! Arvioissa scifisarjan avaavaa teosta on luonnehdittu seuraavasti: Tämä olikin aika hurmaava tapaus tämä Murhabotti . –  Katarooman kirjaimia   Jäi lämmin fiilis . –  @kalmanoudotkirjat Miten mahtava tunne lukea näin hyvää scifiä suomeksi ja toivomme, että suomennoksen myötä teos löytää valtavan määrän uusia lukijoita, sillä sen se todella ansaitsee.      – @reading_with_pet_dragon Claire Keeganin  Nämä pienet asiat  (Tammi) , suomentaja Kristiina Rikman   sijoittui Globaliassa toiseksi yhdellätoista pisteellä. Siitä on todettu muun muassa näin: Sadassa sivussa Keegan luo täyden ja koskettavan kertomuksen, jok