Siirry pääsisältöön

Petri Tamminen: Meriromaani

"Hän oli purjehtinut suuremmillakin laivoilla, mutta tästä laivasta hän oli vastuussa. Laiva tuntui hänestä hyvin suurelta. Hän oli aina uskonut, että päällikön vastuun voisi kuvitella maistakin, mutta ihan toiselta se nyt kapteenina tuntui. Olo oli juhlava ja yksinäinen, ryhti kohosi kuin olisi suurikin herra mutta samalla säikähti pienuuttaan ja huimasi niin kuin lapsena kun löysi itsensä tikkaiden yläpäästä."
Petri Tamminen: Meriromaani
(Otava 2015)
74 sivua (e-kirja)
Meriromaani on Petri Tammisen pienoisromaani, joka kertoo surullisen hahmon ritarista, vastoinkäymisten sankarista, Vilhelm Huurnasta. Hän kuulee jo pikkupoikana äidiltään, että hänestä tulee jonain päivänä suuren laivan kapteeni, joka purjehtii valtamerillä. Äidin usko johtotähtenään Vilhelm suuntautuu merille ja upottaa laivan toisensa jälkeen. Ensimmäinen haaksirikko osuu kohdalle, kun Vilhelm on kuusitoistavuotias ja vie tohtorin venettä Pikisaareen.
Vielä vuosia myöhemmin aina haaksirikon hetkellä Vilhelm Huurna pelästyi, että hänen elämänsä jäisi nyt kesken, mutta kun hän pääsi rantaan ja rannasta lähimpään taloon, tämä keskenjäämisen tunne unohtui ja kun hän viikon kuluttua taas tuskitteli elämänsä kurjuutta ja muotoili selityksiä niille isännille, joiden laiva nyt makasi uponneena jossakin Tanskan salmessa, hän mietti että ei se keskenjääminen niin vaarallista olisi ollut.
Havereitta ei suju elämä maissakaan, mutta muiden usko Vilhelmiin kannattelee miestä niin, että hän päätyy palaamaan merille silloinkin, kun on jo vakaasti muuta ehtinyt päättää. Tragikoomisen tarinan sydämellisyyttä lisäävät niin päähenkilön hahmo kuin hänen pohdintansa elämänmenosta ja maailmasta.
Oven takana kajuutan hiljaisuudessa Huurna seisoi pitkään aloillaan ja mietti, että perämies oli varmasti huomannut hänen valehtelevan. Se oli hänestä hyvä asia, joskus valheen tärkein tehtävä on paljastaa, että ihmisen pitää nyt valehdella.
Meriromaani on mainio, surullisen koominen pienoisromaani elämän ristiaallokosta. Petri Tammisen tyyli on lakonista ja tiivistä. Huumoriin sekoittuu hienolla tavalla melankoliaa niin, että kumpaakaan ei ole liikaa tai liian vähän.

Sininen on kirjankansibingon tämänkertainen ruutu.
Tästä pienoisromaanista puhutaan myös Kirsin kirjanurkassa, Lukuisassa sekä blogeissa Luettua elämää ja Tuijata. Kulttuuripohdintoja.

Kommentit

  1. Minulle tästä tuli kertaheitolla rakas kirja. Huurnan elämä tuli tragikoomisuudessaan niin todelliseksi. Tammisen kerronta on eleettömän todellista ja hyrisevän hauskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihmettele lainkaan, Elina. Kerrassaan mainio teos, jonka voisi lukea uudelleen ihan pian. :)

      Poista
  2. Tämähän voisikin olla mukava luettava. Yksi meriromaani kuuluu kesään! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia

Ihmisen kulttuuri ja yhteiskunta eivät kuitenkaan sisällä pelkästään ihmisiä. Ei ole olemassa mitään puhtaasti ihmistä sisältävää kokonaisuutta. Elämme pienellä pallollamme yhdessä toisten lajien kanssa. Muut eläimet ovat muokanneet kulttuuriamme ja rakentaneet yhteiskuntaamme. Tai ehkä asia pitäisi sanoa näin: ihmiskunta on muokannut itseään ja maailmaansa muiden eläinlajien avulla. Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia Otava 2022 317 sivua Tiina Raevaara on suunnattoman taitava kirjoittaja, ja siitä on osoitus tämäkin: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia  on kiehtova ja hyvin kirjoitettu tietoteos ihmisen ja hänen parhaan ystävänsä yhteisestä taipaleesta historian hämäristä nykypäivään. Kokonaisuuteen nivoutuu luontevasti anekdootteja kirjailijan kokemuksista koirien ja muiden eläinten kanssa. Kimmoke kirjan olemassaoloon löytyy mitä ilmeisemmin kirjailijasta itsestään: "Kaikista eläinlajeista nimenomaan koira o

Nguyễn Phan Quế Mai: Vuorten laulu

Kuunnellessani sinä yönä Đat-enon tarinaa tajusin, miten hirvittävä asia sota oli. Sen osalliset joko kuolivat tai menettivät osan sielustaan niin, etteivät enää koskaan tunteneet itseään kokonaisiksi. Nguy ễ n Phan Qu ế  Mai: Vuorten laulu Sitruuna 2022 englanninkielinen alkuteos The Mountains Sing suomentanut Elina Salonen 349 sivua Vuorten laulun mukana tulee matkanneeksi nykyajasta menneisyyteen. Romaani avaa 1900-luvun jälkipuoliskoa vietnamilaisten näkökulmasta, kun isoäiti kertoo H ươ ngille, lapsenlapselleen, elämäntarinaansa. Isoäiti  Diệu Lan  on eräänlainen suvun keskushahmo, joka pitää lankoja käsissään kriisistä toiseen siinä määrin kuin kykenee. Kriisejä nimittäin riittää. Jo kommunistinen vallankumous ajaa perheen ahtaalle, ja kun maanomistajat rinnastetaan riistäjiin, joutuu Diệu Lan pakenemaan lastensa kanssa kauas kotoaan. Pakomatkalla hän joutuu tekemään vaikeita ratkaisuja, mutta silti hän odottaa saavansa koota perheensä luokseen sitten, kun ajat ovat suotuisammat