Siirry pääsisältöön

Petri Tamminen: Meriromaani

"Hän oli purjehtinut suuremmillakin laivoilla, mutta tästä laivasta hän oli vastuussa. Laiva tuntui hänestä hyvin suurelta. Hän oli aina uskonut, että päällikön vastuun voisi kuvitella maistakin, mutta ihan toiselta se nyt kapteenina tuntui. Olo oli juhlava ja yksinäinen, ryhti kohosi kuin olisi suurikin herra mutta samalla säikähti pienuuttaan ja huimasi niin kuin lapsena kun löysi itsensä tikkaiden yläpäästä."
Petri Tamminen: Meriromaani
(Otava 2015)
74 sivua (e-kirja)
Meriromaani on Petri Tammisen pienoisromaani, joka kertoo surullisen hahmon ritarista, vastoinkäymisten sankarista, Vilhelm Huurnasta. Hän kuulee jo pikkupoikana äidiltään, että hänestä tulee jonain päivänä suuren laivan kapteeni, joka purjehtii valtamerillä. Äidin usko johtotähtenään Vilhelm suuntautuu merille ja upottaa laivan toisensa jälkeen. Ensimmäinen haaksirikko osuu kohdalle, kun Vilhelm on kuusitoistavuotias ja vie tohtorin venettä Pikisaareen.
Vielä vuosia myöhemmin aina haaksirikon hetkellä Vilhelm Huurna pelästyi, että hänen elämänsä jäisi nyt kesken, mutta kun hän pääsi rantaan ja rannasta lähimpään taloon, tämä keskenjäämisen tunne unohtui ja kun hän viikon kuluttua taas tuskitteli elämänsä kurjuutta ja muotoili selityksiä niille isännille, joiden laiva nyt makasi uponneena jossakin Tanskan salmessa, hän mietti että ei se keskenjääminen niin vaarallista olisi ollut.
Havereitta ei suju elämä maissakaan, mutta muiden usko Vilhelmiin kannattelee miestä niin, että hän päätyy palaamaan merille silloinkin, kun on jo vakaasti muuta ehtinyt päättää. Tragikoomisen tarinan sydämellisyyttä lisäävät niin päähenkilön hahmo kuin hänen pohdintansa elämänmenosta ja maailmasta.
Oven takana kajuutan hiljaisuudessa Huurna seisoi pitkään aloillaan ja mietti, että perämies oli varmasti huomannut hänen valehtelevan. Se oli hänestä hyvä asia, joskus valheen tärkein tehtävä on paljastaa, että ihmisen pitää nyt valehdella.
Meriromaani on mainio, surullisen koominen pienoisromaani elämän ristiaallokosta. Petri Tammisen tyyli on lakonista ja tiivistä. Huumoriin sekoittuu hienolla tavalla melankoliaa niin, että kumpaakaan ei ole liikaa tai liian vähän.

Sininen on kirjankansibingon tämänkertainen ruutu.
Tästä pienoisromaanista puhutaan myös Kirsin kirjanurkassa, Lukuisassa sekä blogeissa Luettua elämää ja Tuijata. Kulttuuripohdintoja.

Kommentit

  1. Minulle tästä tuli kertaheitolla rakas kirja. Huurnan elämä tuli tragikoomisuudessaan niin todelliseksi. Tammisen kerronta on eleettömän todellista ja hyrisevän hauskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihmettele lainkaan, Elina. Kerrassaan mainio teos, jonka voisi lukea uudelleen ihan pian. :)

      Poista
  2. Tämähän voisikin olla mukava luettava. Yksi meriromaani kuuluu kesään! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine.
Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?"


Kristin Hannahin romaani Satakieli tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti.

Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaakseen vallitsevaa yhteiskunnallista tilaa.

Tarina sijoittuu kahdelle aikatasolle. Liikkeelle lähdetään vuodesta 1995, kun Vi…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…