Petri Tamminen: Meriromaani

"Hän oli purjehtinut suuremmillakin laivoilla, mutta tästä laivasta hän oli vastuussa. Laiva tuntui hänestä hyvin suurelta. Hän oli aina uskonut, että päällikön vastuun voisi kuvitella maistakin, mutta ihan toiselta se nyt kapteenina tuntui. Olo oli juhlava ja yksinäinen, ryhti kohosi kuin olisi suurikin herra mutta samalla säikähti pienuuttaan ja huimasi niin kuin lapsena kun löysi itsensä tikkaiden yläpäästä."

Petri Tamminen: Meriromaani
(Otava 2015)
74 sivua (e-kirja)

Meriromaani on Petri Tammisen pienoisromaani, joka kertoo surullisen hahmon ritarista, vastoinkäymisten sankarista, Vilhelm Huurnasta. Hän kuulee jo pikkupoikana äidiltään, että hänestä tulee jonain päivänä suuren laivan kapteeni, joka purjehtii valtamerillä. Äidin usko johtotähtenään Vilhelm suuntautuu merille ja upottaa laivan toisensa jälkeen. Ensimmäinen haaksirikko osuu kohdalle, kun Vilhelm on kuusitoistavuotias ja vie tohtorin venettä Pikisaareen.

Vielä vuosia myöhemmin aina haaksirikon hetkellä Vilhelm Huurna pelästyi, että hänen elämänsä jäisi nyt kesken, mutta kun hän pääsi rantaan ja rannasta lähimpään taloon, tämä keskenjäämisen tunne unohtui ja kun hän viikon kuluttua taas tuskitteli elämänsä kurjuutta ja muotoili selityksiä niille isännille, joiden laiva nyt makasi uponneena jossakin Tanskan salmessa, hän mietti että ei se keskenjääminen niin vaarallista olisi ollut.

Havereitta ei suju elämä maissakaan, mutta muiden usko Vilhelmiin kannattelee miestä niin, että hän päätyy palaamaan merille silloinkin, kun on jo vakaasti muuta ehtinyt päättää. Tragikoomisen tarinan sydämellisyyttä lisäävät niin päähenkilön hahmo kuin hänen pohdintansa elämänmenosta ja maailmasta.

Oven takana kajuutan hiljaisuudessa Huurna seisoi pitkään aloillaan ja mietti, että perämies oli varmasti huomannut hänen valehtelevan. Se oli hänestä hyvä asia, joskus valheen tärkein tehtävä on paljastaa, että ihmisen pitää nyt valehdella.

Meriromaani on mainio, surullisen koominen pienoisromaani elämän ristiaallokosta. Petri Tammisen tyyli on lakonista ja tiivistä. Huumoriin sekoittuu hienolla tavalla melankoliaa niin, että kumpaakaan ei ole liikaa tai liian vähän.

Sininen on kirjankansibingon tämänkertainen ruutu.

Tästä pienoisromaanista puhutaan myös Kirsin kirjanurkassa, Lukuisassa sekä blogeissa Luettua elämää ja Tuijata. Kulttuuripohdintoja.