Siirry pääsisältöön

Jari Järvelä: Tyttö ja rotta

"Me haluttiin näyttää olevamme parhaita. Ei kauniita ja rohkeita. Vaan rumia, likaisia ja ilkeitä. Me käytiin sotaa siitä, kuka hallitsi kaupunkia ja sen julkista tilaa. Ja tämä stoori me pantiin nettiin.
Seinän ylintä paikkaa kutsuttiin heaven spotiksi, taivaspaikaksi. Sen pystyi maalaamaan vain roikkumalla katonreunalta ylösalaisin, kun kaveri piti jaloista kiinni. Heaven spotit näkyivät kaupungissa kauimmas."
Jari Järvelä: Tyttö ja pommi
(Tammi 2015)
248 sivua
Tyttö ja rotta jatkaa Tyttö ja pommi -kirjan tarinaa. Päähenkilönä on edelleen Metro, nuori nainen, joka maalaa graffiteja. Taakse on jäänyt kotikaupunki Kotka, johon liittyy liian kipeitä muistoja, ja tie on vienyt ydintuhoalueen kautta Berliiniin, hylättyyn kerrostaloon, jota asuttavat narkomaanit ja graffitintekijät.
Me olimme Jäärottia, me tulimme pohjoisesta ja maalasimme kylmillä väreillä. Kielletty oli ainoa poikkeus. Sen alkuperää en tiennyt, se sanoi muuttaneensa niin monta kertaa, ettei ollut mistään kotoisin.
Monen kaverinsa tavoin Metrokin kantaa mukanaan kaunaa ja katkeruutta. Kaltoin kohdeltu nuori päätyy asumaan sinne, missä virallisesti kukaan ei asu, ja julistamaan sanomaansa maalaamalla sekä hakemaan arvostusta oman alakulttuurinsa joukosta. Jotkut nousevat arvostukseen yli raja-aitojen, joidenkin on arvostusta saadakseen myytävä aatteensa ja periaatteensa, jos niitä on koskaan ollutkaan.

Tarina käynnistyy melko verkkaisesti mutta saa koko ajan kierroksia lisää niin, että lopulta ollaan melkoisessa vauhdissa merellisissä maisemissa Kotkassa, jonne Metro vastoin aiempia aikomuksiaan palaa. Graffitintekijät ovat onnistuneet herättämään huomiota ja saamaan peräänsä salaperäisiä voimia. Uhreitta ei selvitä, ja niin jännittäväksi Metron matka lopulta käy, että kirjaa ei malta laskea käsistään. Ensimmäisestä kirjasta tuttu vihan ja koston kierre saa vakuuttavaa jatkoa, eikä tässäkään tarinassa sorruta siloittelemaan tai hempeilemään. Päinvastoin: kirjan maailmaan sisältyy julmuutta ja rosoja.

Järvelän luomat henkilöt eivät edelleenkään ole vain yhden ulottuvuuden hahmoja vaan moninaisia ja kiinnostavia inhimillisine tunteineen. Tällä kertaa Metro on selkeästi pääosassa, mutta mukana on mielenkiintoisia sivuhenkilöitä, kuten vaikkapa Kielletty. Kirjan lukee melko nopeasti, sillä se on sujuvasti ja hyvin kirjoitettu. Nopeasti se ei kuitenkaan unohdu mielestä, ja viimeisen virkkeen jälkeen jatkoa Metron tarinalle jää odottamaan malttamattomana.

Krista ja Omppu ovat myös lukeneet Tytön ja rotan, ja tämä postaukseni liittyy kirjabloggareiden yhteiseen dekkariviikkoon.
Kiitän kustantajaa jännittävistä lukuhetkistä!

Kommentit

  1. Odotan tätä kovasti, ja kävin jo kuikuilemassa kesäpaikan kirjaston uutuushyllyä. Kuulostaa hyvältä, ja koska kolmatta osaakin on luvassa, kuulostaa yhä paremmalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin ihan malttamattomana odotan kolmatta osaa! :)

      Poista
  2. Olen lukenut Järvelältä vain Särkyvää-romaanin ja se oli hyvä. Metron matkaan aion ehtiä, mutta pitänee lukea järjestyksessä ja etsiä siis Tyttö ja pommi ensin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulenpa, että kirjat on hyvä lukea jämptisti järjestyksessä. :) Tosin kyllä Tytön ja rotan vauhdissa uskoakseni pysyy, vaikkei ensimmäistä osaa olisikaan lukenut, mutta enemmän saanee irti, jos lukee osat järjestyksessä.

      Poista
  3. En ole lukenut mitään Järvelältä, mutta nyt olen kuullut niin paljon kehuja Metro-kirjoista, että saatanpa kokeilla niitä.

    VastaaPoista
  4. Minullakin tämä odottelee jo lukuvuoroaan. Tyttö ja pommi oli ihan huikea dekkari, ja odotukset Tytön ja rotan suhteen ovat korkealla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aika vakuuttunut, että Tytöstä ja pommista pitänyt pitää myös tästä. Meno on hyvällä tavalla samanlaista mutta mukavasti erilaista. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjabloggaajien klassikkohaaste, osa 13 – ilmoittaudu mukaan!

Klassikkohaasteen logo: Niina T. Kirjabloggaajien klassikkohaaste lähestyy taas! Haasteen kolmastoista osa on vuorossa heinäkuun viimeisenä päivänä, joten aikaa klassikon lukemiseen on kosolti – nyt siis valikoimaan, mikä kirja sopivasti kutkuttaa ja houkuttaa!  Klassikkohaasteen viralliset säännöt: 1. Valitse klassikko, jonka olet jo pitkään halunnut lukea, ja ilmoita valinnastasi tämän postauksen kommenttikenttään. (Voit myös vain ilmoittaa osallistumisestasi haasteeseen ja päättää klassikon myöhemmin.) 2. Lue valitsemasi klassikko. 3. Kirjoita postaus lukemastasi klassikosta ja julkaise postauksesi 31.7.2021. Linkitä postauksesi koontipostaukseen, jonka julkaisen blogissani edellisenä päivänä. 4. Kehu itseäsi: selätit klassikon - ja ehkä jopa nautit siitä! 5. Toista kohta neljä useasti! Voit osallistua myös ilman blogia. Jätä silloin tieto lukemastasi klassikosta haasteen koontipostaukseen ja kerro ajatuksesi kirjasta. Somessa käytetään tunnistetta  #klassikkohaaste . Haasteeseen vo

Laura Malmivaara: Vaiti

Tämä talon puolikas on vain minun. Kaikesta muusta olen luopunut, mutta en tästä. Täällä olen turvassa. Kukaan ei odota minun sanovan yhtään mitään. En ota puhelinta esiin laukusta. Ikkunasta siivilöityvä valo on pehmeää, harmonia näennäisen täydellinen. Vain mahassa vellova möykky etoo.  Laura Malmivaara: Vaiti Otava 2021 kansi Elina Warsta 243 sivua äänikirjan kesto 6 t 46 min lukijat Laura Malmivaara ja Marja Packalén Laura Malmivaaran esikoisteos Vaiti  vie minäkertojan mielenmaisemaan. Autofiktiivisen romaanin päähenkilö muistuttaa kirjailijaa itseään, hänen ex-puolisonsa Atte taas tuo mieleen Malmivaaran entisen puolison, työtavoistaan syntyneessä kohussa ryvettyneen Aku Louhimiehen. Tyttäriä pariskunnalla on kaksi, kuten oikeassakin elämässä. Vaiti  ei kerro kuitenkaan yksinomaan siitä, miten Atte – Aku – kärsii kohun keskellä tai miten ryöpytys vaikuttaa perheeseen. Se on yksi sivujuonne, mutta ennemminkin romaanissa on kysymys minäkertojasta, hänen suhteestaan läheisiinsä ja e

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy