Siirry pääsisältöön

Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina - Elämää hurmaavien harhojen maassa

"Kadehdin islantilaisilta heidän taitoaan olla kaikessa maailman parhaita ja ottaa kehut vastaan välittömästi hymyillen. Olen kateellinen, koska en itse pysty siihen. Maailman parhaaksi pyrkiminen ei ole helppoa, kun on henkisesti kotoisin Kanta-Hämeestä ja fyysisiltä ominaisuuksiltaan Karjalasta."
Satu Rämö:
Islantilainen voittaa aina.
Elämää hurmaavien harhojen maassa.
(WSOY 2015)
282 sivua
Yksi lukemisen sivuvaikutuksia on se, että ennakkoluulot ja kummalliset käsitykset karisevat. Minulla on ollut käsitys Islannista maana, jossa on pahaa ruokaa ja kamalan kallista (nämä tiedot omaksuin ystävältäni, joka kävi Islannissa joskus vuonna kolme). Mielikuva puuttomasta saaresta jäätiköineen ja vinhasti puhaltavine tuulineen ei ole myöskään houkutellut. En ole ymmärtänyt, miksi suomalainen lähtisi palelemaan keskelle hyistä merta, kun kotonakin on aivan riittävän kylmä. Olen ajatellut pientä maata yhtenä kotimaamme sisarena, joka ei ole liiemmin kiinnostanut tai herättänyt tunteita.

Vaan jopas alkoi kiinnostaa, kun Satu Rämön kirjan luin. Islantilainen voittaa aina - Elämää hurmaavien harhojen maassa tarjoaa lukijalleen ihastuttavan, viihdyttävän ja ilahduttavan kuvan pienen saarivaltion pienestä kansasta ja suomalaisnaisen elämästä siellä.

Tarina alkaa kesästä 2001, kun Satu Rämö työskentelee Kreetalla. Sattuman myötä siellä herää mielenkiinto Euroopan toisella laidalla sijaitsevaa Islantia kohtaan, eikä mene kauan, kun nuori opiskelija laskeutuu Islannin kamaralle aloittamaan vaihto-oppilasjaksoaan. Siitä alkaa retki islantilaisuuteen.

Islantilaisia ja Islantia Satu Rämö kuvaa kiehtovasti:
Islannissa vuoden keskilämpötila on neljä astetta, kesälämpötila nousee harvoin kahteenkymmeneen ja kouluja suljetaan talviaikaan yllättävien lumivyöryjen tai kovan tuulen takia. Luulisi, että tällaisessa maassa kannattaisi pukeutua paksuihin tuulitakkeihin ja pitkiin kalsareihin. Mutta turha luulo. Ei täällä pukeuduta kaupungille sateenkestävään takkiin. Täällä tehdään, mitä huvittaa.
Islanti on luonnonoikku. Sieltä löytyvät tulivuoret ja jäätiköt sekä Euroopan suurimmat vesiputoukset ja lämpimät kylvyt. Rajanaapureita ei ole, kuten ei ole raideyhteyksiäkään. Tuulen piiskaamissa pikkuruisissa rannikkokylissä saattaa asua vain muutama kymmenen ihmistä.
Islantilaiset ovat omanlaatuisiaan, ja meille suomalaisille varmasti tekisi hyvää opetella islantilaista optimismia ja itseluottamusta. Hulvattomaan, kritiikittömään suitsutukseen Rämö ei kirjassaan kuitenkaan sorru vaan nostaa esille myös asioita, jotka eivät saarivaltiossa hoidu kovin mallikkaasti. Esimerkiksi vuoden 2008 talouskriisin (vai pitäisikö sanoa taloudellisen katastrofin?) syistä ja seurauksista kirjailija puhuu mielenkiintoisesti möyhentäen ja kritisoi muun muassa sitä, miten tavallisen islantilaisen on ollut laman jälkeen vaikea tulla peruspalkallaan toimeen.

Jos oli maan talous hallitsemattomissa, on hallitsematon myös tuo kiehtova, hurmaava ja vaarallinenkin tulen ja jään maa, jota eivät talouden heilahtelut ravistele, se vain elää omaa elämäänsä. Omituista islantilaiseen mielenmaisemaan sopivaa sattumaa on, että erään Eyjafjallajökullin tulivuoren ansiosta talous pelastuu, kun Islannista tulee hetkessä maailman keskipiste. Ei ihme, että Islannista löytyy edelleen heitä, jotka uskovat menninkäisiin.

Päällimmäiseksi kirjasta jää tavattoman hyvä mieli - ja vahva halu päästä matkustamaan Islantiin. Vaikka Islantilainen voittaa aina ei varsinainen matkaopas olekaan vaan ennemminkin kuvaus eräästä kiehtovasta kansasta ja maasta, lähtee kirja takuuvarmasti matkaseurakseni, jos joskus tulen ja jään maahan suuntaan. Ja jos matkahaaveeni ei toteudukaan, toimikoon teos reissun korvikkeena. Satu Rämön elävän tekstin ja kirjan sivuja elävöittävien Björgvin Hilmarssonin valokuvien myötä tuntuu, kuin melkein olisin jo matkalla.

Myös Henna on kurkannut tämän kirjan myötä Islantiin. Kirjailija itse pitää Salamatkustaja-blogia.

Kommentit

  1. Ihana palaute, kiitos :) Tervetuloa tänne päin kyläilemään joskus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivottavasti matkahaaveesta tulee jonain päivänä totta!

      Poista
  2. Olen ehtinyt kuunnella kirjaa puolituntia ja olen ihan myyty. Olen myös jo täysin vakuuttunut, että jos joskus saan matkarahat kasaan, lähden Satulle kylään.

    VastaaPoista
  3. Tämä tosiaan jätti hyvän mielen :) Kirjan myötä oppi paljon uutta Islannista, vieläpä hyvin kerrottuna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuttavan viihdyttävässä paketissa Rämö Islanti-tietoa tarjoilee. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia

Ihmisen kulttuuri ja yhteiskunta eivät kuitenkaan sisällä pelkästään ihmisiä. Ei ole olemassa mitään puhtaasti ihmistä sisältävää kokonaisuutta. Elämme pienellä pallollamme yhdessä toisten lajien kanssa. Muut eläimet ovat muokanneet kulttuuriamme ja rakentaneet yhteiskuntaamme. Tai ehkä asia pitäisi sanoa näin: ihmiskunta on muokannut itseään ja maailmaansa muiden eläinlajien avulla. Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia Otava 2022 317 sivua Tiina Raevaara on suunnattoman taitava kirjoittaja, ja siitä on osoitus tämäkin: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia  on kiehtova ja hyvin kirjoitettu tietoteos ihmisen ja hänen parhaan ystävänsä yhteisestä taipaleesta historian hämäristä nykypäivään. Kokonaisuuteen nivoutuu luontevasti anekdootteja kirjailijan kokemuksista koirien ja muiden eläinten kanssa. Kimmoke kirjan olemassaoloon löytyy mitä ilmeisemmin kirjailijasta itsestään: "Kaikista eläinlajeista nimenomaan koira o

Nguyễn Phan Quế Mai: Vuorten laulu

Kuunnellessani sinä yönä Đat-enon tarinaa tajusin, miten hirvittävä asia sota oli. Sen osalliset joko kuolivat tai menettivät osan sielustaan niin, etteivät enää koskaan tunteneet itseään kokonaisiksi. Nguy ễ n Phan Qu ế  Mai: Vuorten laulu Sitruuna 2022 englanninkielinen alkuteos The Mountains Sing suomentanut Elina Salonen 349 sivua Vuorten laulun mukana tulee matkanneeksi nykyajasta menneisyyteen. Romaani avaa 1900-luvun jälkipuoliskoa vietnamilaisten näkökulmasta, kun isoäiti kertoo H ươ ngille, lapsenlapselleen, elämäntarinaansa. Isoäiti  Diệu Lan  on eräänlainen suvun keskushahmo, joka pitää lankoja käsissään kriisistä toiseen siinä määrin kuin kykenee. Kriisejä nimittäin riittää. Jo kommunistinen vallankumous ajaa perheen ahtaalle, ja kun maanomistajat rinnastetaan riistäjiin, joutuu Diệu Lan pakenemaan lastensa kanssa kauas kotoaan. Pakomatkalla hän joutuu tekemään vaikeita ratkaisuja, mutta silti hän odottaa saavansa koota perheensä luokseen sitten, kun ajat ovat suotuisammat