Siirry pääsisältöön

Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta

"Luke oli huoneessaan, ja hän oli noussut sängyllään istumaan varmistuakseen siitä, ettei joutuisi enää palaamaan unensa kauhuihin. Hän hikoili. Kylmänä. Vangittuna. Hän ajatteli Nina Jacobsia polvistumassa sokkona ja sidottuna. Näytelmä oli repinyt Luken auki, ja siinä tyttö oli ollut: tarjonnut itseään pelastettavaksi."
Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta
(Otava 2015)
Alkuteos Fallout 2014
Suomentanut Marianna Kurtto
Otavan kirjasto 252.
427 sivua
Sadie Jonesin romaani Ehkä rakkaus oli totta kuvaa lontoolaista 1970-luvun teatterimaailmaa. Tarinan päähenkilö on Luke Kanowski, joka haluaa jättää elämänsä pikkukaupungissa taakseen ja muuttaa Lontooseen tavoitellakseen aiemmin sattumalta tapaamiaan teatterilaisia, Paulia ja Leighiä, ja elämänmuutosta. Konttorityö kotikaupungissa ja säännölliset vierailut sairaalassa asuvan äidin luona vaihtuvat roskakuskin osa-aikatyöhön ja näytelmiin.

Teatteri yhdistää Luken Nina Jacobsiin, joka saapuu näyttämölle silmät sidottuna, hauraana ja kauniina. Luke rakastuu, vaikka Nina on pian naimisissa miehen kanssa, joka on jonkinlainen julkimo ainakin teatteripiireissä. Yhden illan juttuihin tottunut mies ei kuitenkaan ole valmis luovuttamaan täydellisen hurmaantumisensa edessä, ja hänen sinnikkyytensä johtaa salasuhteeseen samalla, kun hänen uransa näytelmäkirjailijana lähtee nousuun.

Ehkä rakkaus oli totta on romaani, joka viihdyttää ja vie mukanaan. Tarina on vahva ja saa uppoutumaan nuorten teatterintekijöiden maailmaan. Rakkaus on vahva teema, mutta tässä yhteydessä en puhuisi niinkään hempeän vaaleanpunaisesta rakkaudesta vaan ennemminkin realistisesta, raadollisestakin tunteesta. Tarinan rakkaudentunteisiin sisältyy hyväksikäyttöä, hyötymistä, itsekkyyttä ja mustasukkaisuutta, ja lopulta päädyin miettimään melko paljon suomennoksen nimeä: Milloin rakkaus on totta ja milloin kuvitelmaa? Onko romanttista rakkautta onnellisine loppuineen olemassa vai lähteekö rakastumisen tunne voimakkaasti omista tarpeista? Sekä Luke että Nina tarvitsevat jotain, ainakin heitä yhdistää äidin puute: Ninan äiti hylkäsi tyttärensä varhain ja Luken äiti suljettiin mielisairaalaan poikansa ollessa vain viisivuotias. Nina tarvitsee hyväksyntää tultuaan äitinsä arvostelemaksi ja jäätyään yhä uudelleen äitinsä varjoon: hän jopa valitsee ammattinsa äitinsä vuoksi. Luke taas hyppelee sängystä toiseen, kunnes tavoittaa Ninassa jotain kaipaamaansa. Ja suhteen taustalla on Ninan avioliitto satuttavine leikkeineen.

Oman hienon lisänsä romaaniin tuo miljöö näyttämöineen. Samalla alalla työskentelevät muodostavat tiiviin yhteisön, jossa tutustutaan, mahdollisesti myös ystävystytään ja rakastutaan. Samalla kilpaillaan rooleista, työtehtävistä ja yleisöstä, jännitetään tulevaa ensi-iltaa ja odotetaan näytäntökauden loppumista. Ystävyyden teema muotoutuu vahvasti erityisesti Luken ja Paulin suhteessa, eikä rakkauden tapaan myöskään ystävyys ole vain kauneutta vaan ainakin myös mustasukkaisuutta ja pelkoa. Yksi romaanin ehdottomia vahvuuksia onkin se, että tarina ei ole siirappinen vaan hyvin elämänmakuinen valoineen ja varjoineen. Esimerkiksi vaikka Luke on henkilö, josta on helppo pitää, päätyy hän myös typerään ratkaisuun, joka ärsyttää. Henkilöidensä hapuilevaa etsimistä Sadie Jones kuvaa tarkkanäköisesti ja vivahteikkaasti.

Kirjaa on blogeissa luettu runsaasti. Arvioita löytyy esimerkiksi seuraavista blogeista: Kirjapolkuni, Kulttuuri kukoistaa, Mari A:n kirjablogi, Kaisa Reetta T., IlseläKirsin kirjanurkka, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Reader, why did I marry him, Luetut, lukemattomat, Luettua ja Lumiomena.

Kommentit

  1. Minusta tämä oli myös vetävä kirja ja ihan eri, mitä odotin kirjan nimen ja kannen perusteella. Helposti en enää lue aamuneljään, mutta Jones sai minut tekemään senkin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan suomennettu nimi tosiaan antaa odottaa vähän muuta. :) Tarina imaisi minutkin mukaansa niin, että olin onnellinen, kun oli aikaa uppoutua kirjaan.

      Poista
  2. Tapani mukaan luin tätä itseni kautta ja löysin paljon hurjaa. Löysin paljon nuoruutta ja ihmisiä, jotka jo melkein olin unohtanut. Jones osuu minulla tiettyyn hermoon ja siinä mielessä olen varmaan melko ideaali lukija tälle teokselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On jännittävää huomata, miten kirjat saattavat osua johonkin tiettyyn kohtaan. Joskus on käynyt niinkin, että joku tarina tulee liian lähelle.

      Poista
  3. Hienosti kirjoitettu kirjasta! Kiitos linkityksestä.

    VastaaPoista
  4. Minunkin mielestäni tämä oli hyvin kirjoitettu, koukuttava ja viihdyttävä romaani. Nautin tämän lukemisesta ja henkilöistä, jotka jäävät elämään. Jotain jäin vielä kaipaamaan, mutta hyvä näinkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samansuuntaisia ajatuksia kirja minussakin herätti. Suurta jysäystä ei tullut mutta silti romaani on todella hyvä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…