Siirry pääsisältöön

Hanne-Vibeke Holst: Mitä he toisilleen tekivät

"Ensin hän kuitenkin ottaisi filmin viimeisen kuvan. Jumalauta, hän ottaisi kuvan, joka todistaisi kuinka törkeästi, suorastaan häpeällisesti, Leif oli käyttäytynyt. Hiljaa hän onki kameran laukusta, jätti säädöt ennalleen, vaihtoi salamaa ja painoi. Välähdyksen johdosta Leif ponnahti istumaan ja tuijotti raivoissaan Leoa, joka kaikessa rauhassa kelasi filmiä alkuun Ninnin nauraa kujertaessa ja avatessa vyötään."
Hanne-Vibeke Holst:
Mitä he toisilleen tekivät
(WSOY 2013)
Alkuteos Undskyldningen 2011
Suomentaja Virpi Vainikainen
442 sivua
Hanne-Vibeke Holstin romaani Mitä he toisilleen tekivät liikuu useissa aikatasoissa ja kertoo kaikkiaan neljän sukupolven tarinaa. Tärkeä ajankohta on syyskuu 2011, kun Berliinin oopperan taiteellinen johtaja Helena valmistautuu vastaanottamaan palkinnon oopperaesityksestä, joka on rikkonut uskonnollisia tabuja:
Niin ennalta-arvaamaton kuin ammattini onkin, odotettavissa on kaiken järjen mukaan hyvä joskin ehkä hiukan raskas päivä. Sillä tämä on se päivä, kun vastaanotan liittotasavallan kanslerin kädestä saksalaisten tiedotusvälineiden Demokratiapalkinnon siksi, että pidin viime kaudella pääni ja päästin Mozartin Idomeneo-oopperan ensi-iltaan, huolimatta massiivisesta painostuksesta ylempää tai oikeastaan joka puolelta.
Onko kyse sitten uskonnollisten tabujen rikkomisesta vai uskontojen pilkkaamisesta, on tulkintakysymys. Ainakin Helenan tyttären poikaystävä Khalil tulkitsee asian jälkimmäisellä tavalla, ja juhlan päätteeksi Helena on tyhjässä oopperatalossa tyttärensä ja Khalilin kanssa uhattuna ja pakotettuna.

Lopulta pääosan romaanista vie kuitenkin menneisyys. 1940-luvulle saakka matkataan Helenan isoisän Thorvaldin mukana: Tanska on saksalaisten miehittämä ja pappismiehenä Thorvald taistelee vihollista vastaan ja kansallisen yhteenkuuluvuuden puolesta.
Aivan niin kuin Thorvald oli saarnamiehenä parhaimmillaan silloin, kun kirkko oli täynnä, ja saattoi taantua innottomaksi ja veltoksi, kun puolet penkeistä oli tyhjillään, oli hän näissä kansankokouksissa elementissään. Gerdalta hän sai tietää, että hänen puheitaan pidettiin oivaltavina ja taitavasti rakennettuina, ja aivan erityisesti ihmiset ihailivat hänen muotoaan. Eloisa henonkieli ja kyky pitää kokonainen urheilukentällinen kansaa otteessaan pelkällä puheen voimalla, vaikka kovaääniset rätisivät eikä ääni kuulunut muutenkaan parhaalla mahdollisella tavalla - koko hänen tapansa puhua väkijoukolle kasvatti hänen suosiotaan.
Sota-aika kuitenkin rikkoo pappilan perheessä jotain, minkä parhaiten vaistoaa kolmesta lapsesta toinen kaksonen, Leo. Leo ja kaksosveli Leif ovat kuin kaksi marjaa ja jakavat kaiken - tai ainakin melkein. Ja ovatko he lopulta kovinkaan samanlaisia muuten kuin ulkonäöltään? Ei ole yllätys, että heidän väliinsä astuu nainen, kun nuoret miehet kasvavat kohti aikuisuutta. Toinen veljeksistä saa tyttären, Helenan. Hänelle isä jättää salaperäisen kenkälaatikon, joka on saajalleen kuin Pandoran lipas, jonka on parempi pysyä suljettuna. Viimein hän laatikon avaa ja kurkistaa samalla vanhempiensa ja itsensäkin menneisyyteen, mutta moni kysymys jää ilman vastausta ja Helena joutuu vain arvailemaan saamiensa vihjeiden perusteella, mitä on tapahtunut. Sen sijaan lukija tietää enemmän, näkee sukupolvien ketjun joka alkaa 1940-luvun sotatilasta Tanskassa ja päätyy vuoteen 2011 berliiniläiseen oopperataloon.

Romaanin ytimeksi muodostuu se, miten ihmiset toisiaan kohtelevat ja miten teot vaikuttavat tuleviin sukupolviin, millaisia salaisuuksia henkilöt kantavat mukanaan. Ihmissuhteet kaikkine kiemuroineen ovat merkittävässä osassa, kun teoksen henkilöt etsivät itseään ja toisiaan eivätkä tule ajatelleeksi, miten he kohtelevat muita. Esimerkiksi Helenan tytär Sophie on äidilleen tavattoman vihainen ja katkera, mitä Helenan on vaikea käsittää ennen kuin on jo melkein liian myöhäistä. Kuvaavaa lieneekin se, että kukaan ei tarkoituksella halua toisille pahaa mutta tulee pahaa tehneeksi.

Romaanin tarina on monipolvinen ja sellaisenaan varsin kiinnostava. Tapahtumia riittää, ja minun kohdallani juuri se nouseekin teoksen kompastuskiveksi: tuntuu, että liian alleviivaavasti sukupolvet toistavat toistensa virheitä. Salaisuuksien ja ihmissuhteiden keitos on niin täynnä sattumia, että kokonaisuus alkaa jo vaikuttaa saippuaoopperalta. Henkilöhahmot ovat moniulotteisia mutta eivät kovin mukavia. Ehkä lähimmäksi tulevat Leo ja äitinsä Gerda, mutta monet muut toimivat niin ikävästi, että he herättävät lähinnä suuttumusta. Esimerkiksi Helenan äidin Ninnin ailahtelevaisuus ja kypsymättömyys on rasittavaa. Loppuratkaisu ei saanut minua hurraamaan riemusta, se oli ennemminkin lattea.

Ei Mitä he toisilleen tekivät huono kirja ole, ei missään tapauksessa. Nykyaikaa enemmän viihdyin lopulta menneisyydessä, ja hienostihan Holst tapahtumia kuvaa. Silti jotain jäi puuttumaan ja minun kohdallani lukukokemus muodostui varsin keskinkertaiseksi.

Googlatessani huomasin, että hyvin moni bloggaaja on romaanista suuresti pitänyt. Toki kaikki eivät ole myöskään hurmaantuneet. Kurkistakaapa vaikka, mitä esimerkiksi Norkku, KaroliinaLeena, SallaKrista, Kaisa ReettaArja, Annika ja Annami sanovat.

Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteessa saan tämän sukutarinan myötä ensimmäisen suorituksen Tanskanmaalle.

Kommentit

  1. Oi, minulle tämä oli hyvin kiinnostava kirja, sillä jaksan kerta kerran jälkeen innostua lukemaan pelottavista kuningatarmehiläisäideistä, Heidän kylmyytensä lapsiaan kohtaan, usein etenkin tyttäriään kohtaan, varmistaa jatkumon, joka tulee esiin siltikin, vaikka tytär päättää ettei. Lukisin Holstia mieluusti lisääkin...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kuningatarmehiläisäidit" - hieno luonnehdinta! Minulle tässä oli liikaa kaikenlaista sukupolvesta toiseen toistuvaa haastetta, vähempi olisi riittänyt ja vähempään olisin varmasti ollut tyytyväisempi. En silti ole Holstia kokonaan hylkäämässä vaan voisin lukea häneltä muutakin.
      Kiitos kommentistasi, Leena!

      Poista
  2. Oli kiinnostavaa lukea tekstisi, kun minullakin tämä teos tarttui jostain Alesta mukaan ja ajattelin lukea Pohjoismaat-haasteeseen. Sinä et täysin vakuuttunut, joka nyt hieman huolettaa, mutta toisaalta Leena näyttää tästä innostuneen, joten tilastoviiva on suora. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja juuri siksi, kun Leenan kanssa olimme eri linjoilla, olisi kiinnostavaa kuulla sinun ajatuksiasi. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Blogistanian Globalia -äänestyksen voittaja on...

Kirjabloggaajat, -grammaajat ja -tubettajat äänestivät jälleen parhaista lukukokemuksistaan. Vuoden 2023 kirjaparhaimmistoa äänestettiin viime viikolla: Blogistanian Globalia -kategoriassa ääniä antoi 51 äänestäjää ja mainituksi tuli 80 eri teosta. Voittajaksi nousi 15 pisteellä  Martha Wellsin  Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1  (Hertta Kustannus) , suomentaja Mika Kivimäki! Arvioissa scifisarjan avaavaa teosta on luonnehdittu seuraavasti: Tämä olikin aika hurmaava tapaus tämä Murhabotti . –  Katarooman kirjaimia   Jäi lämmin fiilis . –  @kalmanoudotkirjat Miten mahtava tunne lukea näin hyvää scifiä suomeksi ja toivomme, että suomennoksen myötä teos löytää valtavan määrän uusia lukijoita, sillä sen se todella ansaitsee.      – @reading_with_pet_dragon Claire Keeganin  Nämä pienet asiat  (Tammi) , suomentaja Kristiina Rikman   sijoittui Globaliassa toiseksi yhdellätoista pisteellä. Siitä on todettu muun muassa näin: Sadassa sivussa Keegan luo täyden ja koskettavan kertomuksen, jok