Siirry pääsisältöön

Hanne-Vibeke Holst: Mitä he toisilleen tekivät

"Ensin hän kuitenkin ottaisi filmin viimeisen kuvan. Jumalauta, hän ottaisi kuvan, joka todistaisi kuinka törkeästi, suorastaan häpeällisesti, Leif oli käyttäytynyt. Hiljaa hän onki kameran laukusta, jätti säädöt ennalleen, vaihtoi salamaa ja painoi. Välähdyksen johdosta Leif ponnahti istumaan ja tuijotti raivoissaan Leoa, joka kaikessa rauhassa kelasi filmiä alkuun Ninnin nauraa kujertaessa ja avatessa vyötään."
Hanne-Vibeke Holst:
Mitä he toisilleen tekivät
(WSOY 2013)
Alkuteos Undskyldningen 2011
Suomentaja Virpi Vainikainen
442 sivua
Hanne-Vibeke Holstin romaani Mitä he toisilleen tekivät liikuu useissa aikatasoissa ja kertoo kaikkiaan neljän sukupolven tarinaa. Tärkeä ajankohta on syyskuu 2011, kun Berliinin oopperan taiteellinen johtaja Helena valmistautuu vastaanottamaan palkinnon oopperaesityksestä, joka on rikkonut uskonnollisia tabuja:
Niin ennalta-arvaamaton kuin ammattini onkin, odotettavissa on kaiken järjen mukaan hyvä joskin ehkä hiukan raskas päivä. Sillä tämä on se päivä, kun vastaanotan liittotasavallan kanslerin kädestä saksalaisten tiedotusvälineiden Demokratiapalkinnon siksi, että pidin viime kaudella pääni ja päästin Mozartin Idomeneo-oopperan ensi-iltaan, huolimatta massiivisesta painostuksesta ylempää tai oikeastaan joka puolelta.
Onko kyse sitten uskonnollisten tabujen rikkomisesta vai uskontojen pilkkaamisesta, on tulkintakysymys. Ainakin Helenan tyttären poikaystävä Khalil tulkitsee asian jälkimmäisellä tavalla, ja juhlan päätteeksi Helena on tyhjässä oopperatalossa tyttärensä ja Khalilin kanssa uhattuna ja pakotettuna.

Lopulta pääosan romaanista vie kuitenkin menneisyys. 1940-luvulle saakka matkataan Helenan isoisän Thorvaldin mukana: Tanska on saksalaisten miehittämä ja pappismiehenä Thorvald taistelee vihollista vastaan ja kansallisen yhteenkuuluvuuden puolesta.
Aivan niin kuin Thorvald oli saarnamiehenä parhaimmillaan silloin, kun kirkko oli täynnä, ja saattoi taantua innottomaksi ja veltoksi, kun puolet penkeistä oli tyhjillään, oli hän näissä kansankokouksissa elementissään. Gerdalta hän sai tietää, että hänen puheitaan pidettiin oivaltavina ja taitavasti rakennettuina, ja aivan erityisesti ihmiset ihailivat hänen muotoaan. Eloisa henonkieli ja kyky pitää kokonainen urheilukentällinen kansaa otteessaan pelkällä puheen voimalla, vaikka kovaääniset rätisivät eikä ääni kuulunut muutenkaan parhaalla mahdollisella tavalla - koko hänen tapansa puhua väkijoukolle kasvatti hänen suosiotaan.
Sota-aika kuitenkin rikkoo pappilan perheessä jotain, minkä parhaiten vaistoaa kolmesta lapsesta toinen kaksonen, Leo. Leo ja kaksosveli Leif ovat kuin kaksi marjaa ja jakavat kaiken - tai ainakin melkein. Ja ovatko he lopulta kovinkaan samanlaisia muuten kuin ulkonäöltään? Ei ole yllätys, että heidän väliinsä astuu nainen, kun nuoret miehet kasvavat kohti aikuisuutta. Toinen veljeksistä saa tyttären, Helenan. Hänelle isä jättää salaperäisen kenkälaatikon, joka on saajalleen kuin Pandoran lipas, jonka on parempi pysyä suljettuna. Viimein hän laatikon avaa ja kurkistaa samalla vanhempiensa ja itsensäkin menneisyyteen, mutta moni kysymys jää ilman vastausta ja Helena joutuu vain arvailemaan saamiensa vihjeiden perusteella, mitä on tapahtunut. Sen sijaan lukija tietää enemmän, näkee sukupolvien ketjun joka alkaa 1940-luvun sotatilasta Tanskassa ja päätyy vuoteen 2011 berliiniläiseen oopperataloon.

Romaanin ytimeksi muodostuu se, miten ihmiset toisiaan kohtelevat ja miten teot vaikuttavat tuleviin sukupolviin, millaisia salaisuuksia henkilöt kantavat mukanaan. Ihmissuhteet kaikkine kiemuroineen ovat merkittävässä osassa, kun teoksen henkilöt etsivät itseään ja toisiaan eivätkä tule ajatelleeksi, miten he kohtelevat muita. Esimerkiksi Helenan tytär Sophie on äidilleen tavattoman vihainen ja katkera, mitä Helenan on vaikea käsittää ennen kuin on jo melkein liian myöhäistä. Kuvaavaa lieneekin se, että kukaan ei tarkoituksella halua toisille pahaa mutta tulee pahaa tehneeksi.

Romaanin tarina on monipolvinen ja sellaisenaan varsin kiinnostava. Tapahtumia riittää, ja minun kohdallani juuri se nouseekin teoksen kompastuskiveksi: tuntuu, että liian alleviivaavasti sukupolvet toistavat toistensa virheitä. Salaisuuksien ja ihmissuhteiden keitos on niin täynnä sattumia, että kokonaisuus alkaa jo vaikuttaa saippuaoopperalta. Henkilöhahmot ovat moniulotteisia mutta eivät kovin mukavia. Ehkä lähimmäksi tulevat Leo ja äitinsä Gerda, mutta monet muut toimivat niin ikävästi, että he herättävät lähinnä suuttumusta. Esimerkiksi Helenan äidin Ninnin ailahtelevaisuus ja kypsymättömyys on rasittavaa. Loppuratkaisu ei saanut minua hurraamaan riemusta, se oli ennemminkin lattea.

Ei Mitä he toisilleen tekivät huono kirja ole, ei missään tapauksessa. Nykyaikaa enemmän viihdyin lopulta menneisyydessä, ja hienostihan Holst tapahtumia kuvaa. Silti jotain jäi puuttumaan ja minun kohdallani lukukokemus muodostui varsin keskinkertaiseksi.

Googlatessani huomasin, että hyvin moni bloggaaja on romaanista suuresti pitänyt. Toki kaikki eivät ole myöskään hurmaantuneet. Kurkistakaapa vaikka, mitä esimerkiksi Norkku, KaroliinaLeena, SallaKrista, Kaisa ReettaArja, Annika ja Annami sanovat.

Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteessa saan tämän sukutarinan myötä ensimmäisen suorituksen Tanskanmaalle.

Kommentit

  1. Oi, minulle tämä oli hyvin kiinnostava kirja, sillä jaksan kerta kerran jälkeen innostua lukemaan pelottavista kuningatarmehiläisäideistä, Heidän kylmyytensä lapsiaan kohtaan, usein etenkin tyttäriään kohtaan, varmistaa jatkumon, joka tulee esiin siltikin, vaikka tytär päättää ettei. Lukisin Holstia mieluusti lisääkin...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kuningatarmehiläisäidit" - hieno luonnehdinta! Minulle tässä oli liikaa kaikenlaista sukupolvesta toiseen toistuvaa haastetta, vähempi olisi riittänyt ja vähempään olisin varmasti ollut tyytyväisempi. En silti ole Holstia kokonaan hylkäämässä vaan voisin lukea häneltä muutakin.
      Kiitos kommentistasi, Leena!

      Poista
  2. Oli kiinnostavaa lukea tekstisi, kun minullakin tämä teos tarttui jostain Alesta mukaan ja ajattelin lukea Pohjoismaat-haasteeseen. Sinä et täysin vakuuttunut, joka nyt hieman huolettaa, mutta toisaalta Leena näyttää tästä innostuneen, joten tilastoviiva on suora. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja juuri siksi, kun Leenan kanssa olimme eri linjoilla, olisi kiinnostavaa kuulla sinun ajatuksiasi. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…