Siirry pääsisältöön

Johan Bargum: Syyspurjehdus

"Sesongin lyhyyteen ei totu koskaan. Sitä tallustelee rantaan ja katselee poijuun kiinnitettyä venettään, joka näyttää alakuloiselta vastarannan metsänreunassa kellastuvien lehtipuiden taustaa vasten. Syyspurjehdus, ajattelen."
Johan Bargum: Syyspurjehdus (Tammi 2012)
Alkuteos Seglats i september 2011
Suomentanut Marja Kyrö
120 sivua
Johan Bargumin Syyspurjehdus on romaani, joka saa voimansa syksyisestä merestä ja purjehtimisesta saaristossa. Se on kaunis ja haikea kertomus matkasta, joka vie jotain päätökseen ja on samalla taivallus muistoihin ja menneisyyteen. Se on kuin meri, jonka tyynen pinnan alla on jotain syvää.

Harald ja Olof lähtevät syyspurjehdukselle. Hetki on viimeinen mahdollinen, sillä pian saapuu talvi. Samaan veneeseen päätyvät miehet, jotka eivät ole ystäviä vaan oikeastaan päinvastoin. He ovat rakastaneet samaa naista, ja Elin muodostaa erään tarinan suurista kysymyksistä. Suuri kysymys on myös se, miksi syyspurjehdukselta saapuu takaisin vain yksi mies.

Vaikka romaani on kooltaan pieni, on sillä paljon ja suurta sanottavaa. Se kertoo kolmen ihmisen elämäntarinan, ja nuo tarinat kytkeytyvät yhteen. Se puhuu rakkaudesta, syyllisyydestä ja salaisuuksista kauniin koskettavasti ja kaihoisasti. Kun kirjan viimeinen sana on luettu, on pahoillaan siitä, että tarina on päättynyt. Mutta mielessäni se ei päätykään vaan jää elämään tavalla, joka tekee vaikeaksi kirjoittaa kirjasta mitään järkevää. Kovin paljon en edes halua kirjasta kertoa, sillä se on koettava itse. Niinpä sanon vain: Syyspurjehdus on tunnelmaltaan täysi ja lukemisen arvoinen romaani.
Nyt kun illat pimenivät ja syksy läheni, hänet oli vallannut suunnaton kaipuu päästä merelle: irrottaa köydet, nostaa purjeet, ottaa suunta, luovia kohti horisonttia, laskea satamaan, istua joutilaana istuinkaukalossa tyynellä lahdella hämärän laskeutuessa ja tähtien syttyessä, nukahtaa veden liplatukseen veneen runkoa vasten, herätä kalalokkien pajatukseen, nostaa purjeet ja palata kotiin.
Tällä kirjalla osallistun Ullan ideoimaan Talven lukuhaasteeseen.

Syyspurjehdusta on blogeissa luettu paljon. Saran tekstistä löytyy linkkejä moniin bloggauksiin. Hiljattain kirjan on lukenut myös Anni.

Kommentit

  1. Mielettömän täydellinen kirja. Ihastuin niin tähän kuin myöhemmin lukemaani Bargumin Syyskesään. Syyspurjehdus osoittaa, mitern tiivistys voi olla kultaa.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, en ollut tajunnut tai muistanut Syyskesän olemassaoloa. Lisään sen lukulistalleni.

      Poista
  2. luulen, että ihastuisin tähän kirjaan..Meri ja purjehdus...<3

    Kiitos hienosta arviostasi. Pistin nimen muistiin :)

    VastaaPoista
  3. Minullakin on tämä lukupinossa juuri tähän samaiseen haasteeseen. :) Muistelen lukeneeni kehuja tästä, ja nyt tuli taas lisää. Tykkään myös kannesta. Siinä on rauhallinen tunnelma, joka ilmeisesti kuvastaa sisältöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan kansi on kyllä hieno. Niin on onneksi sisältökin.
      Toivottavasti pidät Syyspurjehduksesta!

      Poista
  4. Kirjoitat tästä ihanasta kirjasta todella kauniisti! <3 Olen lukenut Bargumilta kolme teosta (tämän lisäksi Syyskesän ja novellikokoelman Jäähyväisiä), ja vaikka kaksi muutakin ovat olleet hienoja, on tämä aivan omaa luokkaansa. Pieni palanen täydellisyyttä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sara! <3
      Syyspurjehdus on ihana kirja. Tuntuu, että se vain jatkaa elämäänsä mielessäni yhä edelleen.

      Poista
  5. Luin ensin Syyskesän ja sen jälkeen Syyspurjehduksen. Ehkä tuo järjestys vakuutti minut siitä, että minun on tutustuttava Bargumiin paljon tarkemmin. Syyspurjehdus on hieno kirja, se jättää jälkiä lukijaan, avoimia kysymyksiä. Syyskesä laski helpommin lähelleen. Kiteytät kirjaa kauniisti tuossa alussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyskesä pitäisi ehdottomasti lukea. Kiitos kommentistasi, Ulla!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Mauri Kunnas: Hui kauhistus!

"- Äiti, minkä tähden me oikein kummittelemme? kysyy Hemppa.
- Jaa-a, luulenpa, että ihmisten elämä olisi aika tylsää ilman jännittäviä kummitusjuttuja."
Meillä on ollut tapana, että yritämme hankkia omaan kirjahyllyyn kirjat, joiden pohjalta tehdyt teatteri- tai muut esitykset olemme lasten kanssa nähneet. Esimerkiksi Fedja-setä, kissa ja koira sekä Ronja, ryövärintytär on nähty teatterissa. Tämän nyt esittelyssä olevan Hui Kauhistuksen! näimme lastenoopperana Savonlinnan oopperajuhlilla vuonna 2006. Hankin kirjan omaksi jo tuolloin, mutta koska se katosi, ostin tilalle uudemman painoksen pari vuotta sitten.

Hui Kauhistus! koostuu pienistä tarinoista, joissa käsitellään pelkoja sympaattisella tavalla. Esimerkiksi ensimmäisessä tarinassa, joka on nimeltään Kummitusten yö, esillä ovat Pippendorfin kartanon kummitukset, jotka valmistautuvat yötä varten. Äiti komentaa perhettään pukemaan ylle puhtaat lakanat, ja kummitteleminen on kuin mitä tahansa tavallista työtä.
Vaari vingutt…

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Alician asianajaja oli niin ikään paikalla, mutta Alicia pysyi vaiti koko tapaamisen ajan. Silloin tällöin hänen kalvakat huulensa värähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei vastannut ainoaankaan kuulustelijan esittämään kysymykseen eikä sanonut mitään edes siinä vaiheessa, kun tämä syytti häntä Gabrielin murhasta ja määräsi hänet pidätettäväksi. Alicia ei suostunut sen enempää kiistämään kuin myöntämäänkään syyllisyyttään.
Hän ei puhunut enää koskaan."

Hiljainen potilas kertoo nimensä mukaisesti hiljaisesta potilaasta. Hän ei ole pelkästään hiljainen vaan lähes täysin eristäytynyt muista ja oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ulottumattomissa.

Hiljainen potilas on Alicia Berenson. Hän on taiteilija ja murhaaja, joka ampui raa'asti aviomiehensä ja vaikeni sen jälkeen. Yleisen mielipiteen tuomitsema nainen näyttäytyy tarinassa monenlaisessa valossa: jonkun mielestä hän on väkivaltainen ja arvaamaton, jonkun mielestä herkkä ja kykenemätön tappamaan ketään. Mikä on totuus?