Siirry pääsisältöön

Ansu Kivekäs: Perhosveitsi

"Mutta missä välissä mies oli muka pätevöitynyt erityisopettajaksi? Ei missään, siitä Ellu oli harvinaisen saletti.
Valo Mäki hinkui julkisuutta. Mutta miksi täältä? Aiemmin äijä toimitti televisioon sosiaaliporno-ohjelmaa Kadotetut. Tositarinoita nuorisokodeista, Keravan nuorisovankilasta, yöreportaaseja marraskuiselta steissiltä, Sörkan piritorilta ynnä muuta skeidaa."
Ansu Kivekäs: Perhosveitsi
(Crime Time 2014)
273 sivua
Ansu Kivekkään dekkarigenren rajoja laajentavan Perhosveitsen henkilögalleria on moninainen, mutta erityisesti esille nousevat ympäristöaktivisti Valo Mäki ja erityisopettaja Eveliina "Ellu" Kirves. Jälkimmäinen on paitsi viinaanmenevä, myös työtehtäväänsä epäpätevä, ja ensin mainittu, myöskin epäpätevä, päätyy hänen tilalleen kaitsemaan luokallista nuoria, joista kullakin on omanlaisiaan haasteita. Samassa työyhteisössä puuhaa Irmeli, joka iskee silmänsä Valoon ja on valmis tekemään lähes mitä tahansa saadakseen haluamansa. Valo taas ei ole aivan varma, haluaako hän perheen ja lapset, mutta ne vain ovat jotenkin sattuneet hänen elämäänsä asettumaan. Siitä hän kuitenkin on varma, että haluaa pelastaa planeetan ja varsinkin itsensä.

Vaikka Valo Mäki uskoo suuresti itseensä, ei työ aivan muitta mutkitta käynnisty, kun erityisluokan oppilaat kaipaavat Eveliinaa ja kyseenalaistavat uuden opettajansa auktoriteetin. Erik kuitenkin löytää opettajansa kanssa linkolalaisen yhteisen sävelen ja porukan johtajana saa muutkin hiljenemään. Erikillä on suunnitelma, jota hän ei paljasta mutta jonka olemassaolon selvyys saa tarinaan varsin pian jännitettä, joka vetää mukaansa.

Tarinassa käsitellään monenlaisia teemoja, kuten alkoholismia, hyväksikäyttöä, ihmissuhteita ja rikollisuutta. Kritiikkiä kohdistuu byrokratian suuntaan, kun apua ei saa, vaikka sitä on haettu. Tulee mieleen eräskin tosielämän kauhea tapaus, joten ei kritiikki missään tapauksessa aiheetonta ole.

Vaikka teemat ovat rankkoja, on niiden käsittelytapa toista. Ansu Kivekäs kirjoittaa hersyvällä tyylillä ja mustalla huumorilla, ja yhdistelmä on hyvinkin toimiva: muutoin tarina voisi muodostua hyvinkin synkäksi. Henkilöhahmoista muodostuu suorastaan karikatyyreja kaikkine heikkouksineen, eikä heistä oikein löydy sellaista, josta pitää. Onko hahmoista pitäminen välttämätöntä, se lienee kuitenkin makuasia. Loppua kohden meno äityy minun makuuni hieman turhan elokuvalliseksi, mutta viihdyttävää ja menevää luettavaa kaipaavalle kirjaa voi kyllä suositella.

Perhosveitsen ovat lukeneet myös esimerkiksi Suketus, Linnea ja Krista.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Historiallista romantiikkaa 💓

Äänikirjakoosteessa on tarjolla historiallisia romaaneja: tämänkertaisessa kvartetissa kohdataan monenlaisia tunteita ja erilaisia ihmisiä erilaisissa ympäristöissä. 1700-luvun skotlantilaislinnasta siirrytään ensin parisataa vuotta ajassa eteenpäin mutta pysytään Skotlannissa. Sen jälkeen aika pysyy kuta kuinkin samana mutta maisema vaihtuu Petsamoon. Viimeisessä romaanissa taas liikutaan hieman pohjoiseen ja mennään ajassa hitusen verran taaksepäin. **********   Samassa ovi avautui koputtamatta. Tulija ei ollut palvelijatar eikä edes Charlotten äiti, vaan Fingal MacTorrian, joka marssi sisään naistenhuoneeseen kuin maailman luonnollisimpana asiana. – Täällä kaivataan kuulemma apua, mies sanoi. Kaisa Viitala: Klaanin vieraana Karisto 2024 kansi Timo Numminen äänikirjan lukija Emma Louhivuori kesto 15 t 32 min Kaisa Viitalan historiallinen romaani Klaanin vieraana  aloittaa Nummien kutsu -sarjan, joka sijoittuu 1700-luvulle. Päähenkilö on Agnes, lontoolaisperheen hellitty tytä...

Haaste: kirjankansibingo

Haasteeseen osallistuvat saavat käyttää bingokuvaa omissa postauksissaan. Kesän ajalle on varmasti taas luvassa monenmoista haastetta, ja päätin minäkin - ensimmäistä kertaa muuten - kyhätä kokoon lukuhaasteen. Viime kesänä Le Masque Rouge -blogin Emilie emännöi kirjabingoa , ja siitä kehittelin edelleen kirjankansibingon. Bingorivejä täytetään lukemalla kirja, jonka kansikuva vastaa kutakin bingoruutua. Eli jos luetun kirjan kansikuvassa on lapsi, saa ruksata kyseisen lokeron. Bingo muodostuu vaakasuorasta, pystysuorasta tai vinottaisesta, kulmasta kulmaan ulottuvasta rivistä, jossa on viisi lokeroa. Samaa kirjaa ei voi käyttää useampaan lokeroon. Lokeroiden täyttämisessä saa käyttää omaa tulkintaa, kunhan ei vihreää lue punaiseksi. Haaste alkaa huomenna 15.5. ja päättyy 15.8. Elokuun loppuun mennessä toivon jonkinlaista bingokoontia, joka tulisi linkittää tämän postauksen kommentteihin. Bingoajien kesken arvotaan syyskuun alussa jonkinlainen kirjallinen palkinto. Koska tä...

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin...