Siirry pääsisältöön

Katsaus kirjavuoteen 2014

Ei kirjakuva vaan tunnelmaa Huopanankoskelta
Viitasaarelta vuodenvaihteen lähellä.
Vuosi 2014 päättyy aivan pian, ja nyt onkin hyvä hetki vilkaista hieman olan taakse ja palauttaa mieleen, mitä sisälsi kirjavuosi 2014 tässä blogissa. Kuten alkuvuodesta ennakoin, ehdin ilokseni lukea tänä vuonna paljon. Melkein nolostuttavan paljon. Aikuisille suunnattuja romaaneja luin 110, jos oikein laskin. Olen kuvitellut, että luen sattumalta enemmän kotimaista kuin käännöskirjallisuutta, mutta tässä kohtaa luvut menevät melko tasan: käännöksiä luin 53 ja suomalaisia teoksia 57. Naisten kirjoittama kirjallisuus sen sijaan painottuu lukemistossani: luin 68 naisen kirjoittamaa kirjaa, miehen kirjoittamia teoksia listaltani löytyy siis 42.

Novelleja tai novellikokoelmia luin 14. Näistä kymmenen oli kokonaan suomalaista alkuperää. Näytelmiä luin kolme (kaikki Minna Canthin) ja runokokoelmia viisi (neljä kotimaista, yksi käännös). Sarjakuvateoksia vuoteen mahtui 12.

Tietokirjoja luin vuoden aikana 17. Mukana on neljä ulkomaista teosta, loput ovat suomalaisia.

Lasten- ja nuortenkirjoja luin 26 kappaletta. Tässä valikoimassa painottuu vahvasti kotimaisuus: käännöskirjoja joukossa on vain viisi.

Notkopeikon blogissa ihastelin infografiikkaa ja päädyin leikkimään tilastotieteilijää hyvin vaatimattomasti:


Mitä kirjavuodesta 2014 sitten jäi mieleen? Ainakin monta upeaa romaania, joista on vaikea, ellei suorastaan mahdoton, valita yhtä parasta. Sitä en haluakaan tehdä vaan nostan mieluummin esille joitakin kirjavuoteni tapauksia.
Pitkään lukulistallani roikkuneista kotimaisista klassikoista haluan mainita Leena Krohnin taianomaisen Tainaronin ja Väinö Linnan vaikuttavan Täällä Pohjantähden alla -trilogian. Ulkomaisista klassikoista erityisesti sykähdyttivät puolestaan Leo Tolstoin Anna Karenina ja Victor Hugon Kurjat.
Varsinainen ponnistus tänä vuonna oli Eleanor Cattonin Valontuojat, joka vaati ainakin tältä lukijalta sitkeyttä.
Dystopia-elämyksen tarjosi Hugh Howey Siilollaan.
Vuoden järkyttävimpiin lukukokemuksiin kuuluivat Slavenka Drakulićin Aivan kuin minua ei olisi ja Terhi Rannelan Punaisten kyynelten talo.
Yllättäjiä olivat Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia, Lena Anderssonin Omavaltaista menettelyäJaakko Yli-Juonikkaan Vanhan merimiehen tarina ja Sarah Watersin Vieras kartanossa.
Pettymyksiin tänä vuonna lukeutuvat Tatiana de Rosuayn Mokka ja Gabrielle Zevinin Tuulisen saaren kirjakauppias.

Lasten- ja nuortenkirjallisuudesta pitää mainita ainakin hieno kotimaisen fantasian edustaja, Maria Turtschaninoffin Arra. Tove Janssonin muumikirjoja luin juhlavuoden kunniaksi useamman, ja suosikikseni nousi ihana Muumilaakson marraskuu.

Blogistanian isot äänestykset vuoden parhaista kirjoista ovat edessä tammikuussa. Tarkoituksella olen jättänyt tässä koonnissa uutuusteosten mainitsemisen vähäiseksi, sillä en itsekään vielä oikein tiedä, mitä tulen äänestämään. Sen tiedän, että valinnoista tulee vaikeita, sillä olen saanut lukea monta hienoa, vahvaa, mieleenpainunutta ja vakuuttavaa teosta. Niinpä hyvästelen haikein mutta tyytyväisin mielin hyvän kirjavuoden 2014 ja suuntaan katseeni kohti uutta vuotta 2015, joka toivottavasti tarjoaa sekin hienoja lukuelämyksiä. Alkava uusi vuosihan on muuten myös Kirjan vuosi.

Kommentit

  1. Siis aivan huikean määrän olet lukenut! Nostan tässä peukkua. Vau.
    Tunnelmakuva on tosi hieno, ja tuo grafiikka kuvakin on mukavan selkeä. Kiva aina lukea muiden pylväsdiagrammeja tms. vaikka itse olen aivan onneton niitä väkertämään.

    Kirjaisaa vuotta 2015!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jenni! Grafiikka jäi sisällöltään aika kevyeksi, koska minulla ei vain ollut aikaa väkertää enempää. Mutta hauskaa oli tuota kokeilla.

      Hyvää kirjavuotta 2015!

      Poista
  2. Hieno määrä kirjoja, ei kannata nolostella! :D

    Mutta nostitpa esiin hienoja kirjoja (vaikken niistä suurinta osaa ole itse lukenut). Valontuojat vaati minultakin sitkeyttä ja luin sen vielä alkukielisenä, oli aika haastava, mutta myös palkitseva, vaikkei vuoden parhaimpiini sisällykään! Watersin Vieras kartanossa on myös hieno, suosikkejani. Minä olen vähän miettinyt Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian lukemista ensi vuonna, mutta saa nähdä tulenko siihen kuitenkaan vielä tarttumaan.

    Ja hei, onpa hieno tuo Piktochartilla tehty tilastojuttu! Inhoan Exceliä, joten en ryhtynyt leikkimään sillä tänä vuonna, mutta mietin, että olisiko jotain helppokäyttöisempää (ja nätimpää) systeemiä, jolla voisin tilastoja tehdä. Pidänpä siis tuon Piktochartin mielessäni :)

    Kirjojen täyteistä uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, Nostanpa hattua: Valontuojat alkukielisenä! Minusta kun tuntui, että suomeksikin kirjassa riittää työtä.
      Kiitos! Piktochart on kyllä hyvin helppokäyttöinen ja sisältää paljon mahdollisuuksia. Minä toteutin nyt vain pienen pintaraapaisun sen parissa.

      Hyvää kirjavuotta 2015!

      Poista
  3. Todella hurja riuhtaisu, kun seassa on noita tiiliskiviä ja tietokirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli varmaan aikuisikäni runsain vuosi, kun kirjojen määrästä puhutaan. Hieno vuosi siis. :) Tulevaisuudessa en varmasti pääse lähellekään noita lukemia, hyvä jos puoleen.

      Poista
  4. Huh miten paljon olet lukenut! Ja miten hienoja kirjoja, etenkin Kurjat ja Anna Karenina <3 Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoja kirjoja joukkoon tosiaan mahtui useita. :)
      Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  5. Ihanaa uutta vuotta! <3 Ensi vuonna minäkin luen Kurjat - viimein :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa sitten kiva kuulla, mitä Kurjista ajattelet.
      Kiitos, ihanaa uutta vuotta myös sinulle! <3

      Poista
  6. Valtava määrä kirjoja ja tyylikkäät grafiikat! En vielä uskalla tarttua tuohon Cattonin Valontuojat-romaaniin, koska muissakin tiiliskivissä riittää vielä tekemistä (Antti Heikkisen Risainen elämä ja Salman Rushdien Joseph Anton ovat kesken...).
    Hyvää alkavaa Kirjan vuotta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas kiinnostavia kirjoja sinulla menossa!
      Kiitos samoin!

      Poista
  7. Valtavasti olet lukenut! Tainaron ja TPTA ovat molemmat todella hienoja. Ne olen lukenut jo joskus aikaisemmin. Arra nousi minullakin yhdeksi nuortenkirjasuosikiksi. Tuulisen saaren kirjakauppias oli todella pettymys!

    Hyvää ja kirjaisaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosi oli poikkeuksellinen, kun lukuaikaa ja -intoa riitti niin paljon. Saapa nähdä, miten alkaneena vuonna lukemisten kanssa käy.
      Hyvää uutta kirjavuotta!

      Poista
  8. Tsih, hyvä että innostuit, nättejä tilastoja on aina tosi kiva katsella ja kun niistä vielä näkee aika suoraan kaiken kiinnostavan tiedon! Oon aina ollut tosi huono sanallisissa matikantehtävissä, joten tilastot sopii meikäläiselle. <3 Ja hurrrrjan määrän kirjoja oot lukenut. :o Kateeksi käy! Kun vaan itsekin ehtisi/jaksaisi/viitsisi. <3 Ensi vuonna sitten vieläkin enemmän, eiksjuu? ~.n

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta vinkistä!
      Jos pääsen alkaneena vuonna edes puoleen vuoden 2014 määrästä, olen tyytyväinen. :) Kulunut vuosi oli monella tapaa poikkeuksellinen - ja upea.

      Poista
  9. Upea määrä kirjoja! Monilla näyttää olevan enemmän naisten kirjoittamia kirjoja luettuna, mutta minulla oli kyllä harmittavan vähän. Tippui roimasti viime vuodesta. Pitänee yrittää taas petrata ensi vuonna. Tuo puolikasdonitsi näyttää hienolta käppyrältä, valitettavasti excelissä ei moista taida ole valittavana. Muuten tykkään kyllä tehdä excelillä omat grafiikkani :)

    Oikein mukavaa vuodenvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Excelissä on toki puolensa, Piktochartia oli kiva kokeilla.
      hyvää uutta vuotta 2015!

      Poista
  10. Onpas paljon tietokirjoja! Olen itse laittanut tavoitteeksi noin 4-5 per vuosi, ja luulen että se ehkä tuli täyteen. Minulla jäi Cattonin uusin tälle vuodelle, mutta odotan siltä paljon kunhan sen kimppuun ehdin. Oikein hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sattui kiinnostavia tietokirjoja eteen. :)
      Catton on kyllä lukemisen arvoinen, vaikkei se aivan ykköslukukokemuksekseni noussutkaan.
      Hyvää tätä vuotta!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Blogistanian Globalia -äänestyksen voittaja on...

Kirjabloggaajat, -grammaajat ja -tubettajat äänestivät jälleen parhaista lukukokemuksistaan. Vuoden 2023 kirjaparhaimmistoa äänestettiin viime viikolla: Blogistanian Globalia -kategoriassa ääniä antoi 51 äänestäjää ja mainituksi tuli 80 eri teosta. Voittajaksi nousi 15 pisteellä  Martha Wellsin  Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1  (Hertta Kustannus) , suomentaja Mika Kivimäki! Arvioissa scifisarjan avaavaa teosta on luonnehdittu seuraavasti: Tämä olikin aika hurmaava tapaus tämä Murhabotti . –  Katarooman kirjaimia   Jäi lämmin fiilis . –  @kalmanoudotkirjat Miten mahtava tunne lukea näin hyvää scifiä suomeksi ja toivomme, että suomennoksen myötä teos löytää valtavan määrän uusia lukijoita, sillä sen se todella ansaitsee.      – @reading_with_pet_dragon Claire Keeganin  Nämä pienet asiat  (Tammi) , suomentaja Kristiina Rikman   sijoittui Globaliassa toiseksi yhdellätoista pisteellä. Siitä on todettu muun muassa näin: Sadassa sivussa Keegan luo täyden ja koskettavan kertomuksen, jok