Siirry pääsisältöön

Risto Isomäki: Mitä koronapandemian jälkeen

Kun kirjoitan tätä kukaan ei vielä tiedä, miten pitkään pandemia tulee jatkumaan ja montako ihmistä se tulee lopulta surmaamaan. Joka tapauksessa huhtikuun alussa yli sata tuhatta ihmistä oli jo kuollut ja oli selvää että vielä paljon useammat ihmiset tulisivat kuolemaan ennen kuin pandemia olisi ohi. Miljoonat ihmiset joutuisivat käymään läpi erittäin epämiellyttävän, jopa kuusi viikkoa kestävän sairauden.

Risto Isomäki: Mitä koronapandemian jälkeen
Into 2020 (julkaistu e- ja äänikirjana)
Äänikirjan lukija Tuomo Norvasuo
Kesto 6 t 35 min

Koronapandemia jyllää maailmassa juuri nyt. Juuri nyt Suomessa tilanne on melko rauhallinen, mutta toisaalta rajoitusten vähittäinen höllentäminen voi muuttaa tilannetta vielä. Eikä pidä unohtaa sitä, miten monissa muissa maissa on ajauduttu varsinaiseen kaaokseen pandemian vuoksi.

Kustantaja Into on reagoinut tilanteeseen nopeasti julkaisemalla jo nyt, pandemian vielä jyllätessä, kirjan elämästä pandemian jälkeen. Risto Isomäki ei ole kirjoittanut kirjaa keskellä pandemiaa vaan iso osa sisällöstä oli ajateltu toiseen kirjaan. Olemassa ollutta sisältöä täydentämällä Isomäki on saanut aikaan erittäin ajankohtaisen teoksen, jonka toivoisin päätyvän mahdollisimman monen luettavaksi tai kuunneltavaksi. Ehkä eräs ajankohtaisuuden markkeri onkin se, että kirjaa ei julkaista lainkaan painettuna vaan vain ääni- ja e-kirjana.

Mitä koronapandemian jälkeen lähtee liikkeelle Kiinan virustehtaista ja muistuttaa, että uusi COVID-19 ei suinkaan ole mikään uusi ja outo kummajainen vaan sitä ovat edeltäneet muut koronavirukset. Olennainen kysymys onkin, onko näitä koronaviruksia mahdollista pysäyttää. Isomäen mukaan on, mutta ihan helppoa se ei ole, ja uusia uhkia on ilmassa jo nyt. 

Oikeastaan teoksessa on paljolti kysymys eräänlaisista epämiellyttävistä totuuksista. Koko maailman pysäyttänyt pandemia ei välttämättä jää ainoaksi oman aikamme kaaoksenaiheuttajaksi. Ihmiskunta on ajautunut toimintatapoihin, jotka suosivat pandemioiden syntymistä, eivätkä keinot, jotka voisivat pandemiat tulevaisuudessa estää, ole suinkaan kivuttomia. Ollaanko maailmassa valmiita luopumaan esimerkiksi tehotuotetusta ja siten halvasta lihasta?

Korona-aihe laajenee koskettamaan monia muitakin aiheita, mikä kuvaakin sitä, kuinka laajoja vaikutuksia viruksella voi olla. Se kytkeytyy väistämättä esimerkiksi ilmastonmuutokseen, josta Isomäki on aiemminkin puhunut muun muassa kirjassaan Miten Suomi pysäyttää ilmastonmuutoksen. Yksi hyvin keskeinen ja tärkeä Isomäen käsittelemä aihe on antibioottiresistenssi, jonka leviämisen uhka tuntuu erittäin pelottavalta. 

Tuttuun tapaansa Isomäki ei kuitenkaan tyydy vain maalailemaan uhkakuvia vaan esittää myös mahdollisia ratkaisuja. Vaikka teoksessa on ahdistavaa ja pelottavaa sisältöä, on siinä myös toivon ituja. Epämiellyttävien totuuksien keskellä onkin tärkeää toimia ratkaisukeskeisesti sen sijaan, että työnnetään pää pensaaseen ja jatketaan elämäntapaa, joka on ennen pitkää mahdoton.

Mitä koronapandemian jälkeen on yleistajuisesti kirjoitettu tietokirja, joka hätkähdyttää. Se kuohuttaa ajatuksia mutta auttaa myös ymmärtämään, mitä maailmassa juuri nyt tapahtuu. Toivoisin kirjan päätyvän mahdollisimman monen – ja erityisesti päättäjien – luettavaksi, niin painavaa asiaa se tarjoaa.

Myös Riitta on kuunnellut Isomäen tietokirjan.

Tietokirjabingosta kuittaan kohdan Kirjan aihe on ajankohtainen.

Kommentit

  1. Minäkin kovasti harkitsen tätä kirjaa! Vaikuttaa hyvältä!

    VastaaPoista
  2. Ajankohtainen ja paljon tietoa antava kirja, hyvin asiallinen. Antibioottiresistenssi on kova uhka. Tämän kirjan luettuaan ei varmaan kitise yhtään, vaikka lääkäri ei kirjoita antibioottireseptiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä runsaasti ajatuksia herättävä. Toivon, että kirja innostaa myös toimimaan. Antibiootteja en tosiaankaan enää kovin helposti kaipaa!

      Poista
  3. Olen lukenut Isomäen kirjoja mutta en tätä. Henkilökohtaisesti pandemia ei yllättänyt mutta yritysten ohuet taseet olemattomat kassat yllätti.
    Antibioottiresistenssi on jo tosiasia ja ihmiset pahentavat sitä tuomalla kulkukoiria Suomeen (joilla on on testamentti kanta).
    Luultavasti kuivuus tulee seuraavaksi ja tundran metaani vapautuu eli ei tässä hyvältä näytä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minut yllätti niin pandemia kuin myös se, miten isot vaikutukset sillä on. Isomäen kirjassa hätkähdytti se, kuinka iso vaikutus lihan tehotuotannolla voi olla antibioottiresistenssiin kuin muutenkin ihmisten terveyteen.
      Hyvältä ei tosiaan näytä. Toivoa sopii, että suuntaa voi vielä muuttaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Blogistanian Globalia -äänestyksen voittaja on...

Kirjabloggaajat, -grammaajat ja -tubettajat äänestivät jälleen parhaista lukukokemuksistaan. Vuoden 2023 kirjaparhaimmistoa äänestettiin viime viikolla: Blogistanian Globalia -kategoriassa ääniä antoi 51 äänestäjää ja mainituksi tuli 80 eri teosta. Voittajaksi nousi 15 pisteellä  Martha Wellsin  Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1  (Hertta Kustannus) , suomentaja Mika Kivimäki! Arvioissa scifisarjan avaavaa teosta on luonnehdittu seuraavasti: Tämä olikin aika hurmaava tapaus tämä Murhabotti . –  Katarooman kirjaimia   Jäi lämmin fiilis . –  @kalmanoudotkirjat Miten mahtava tunne lukea näin hyvää scifiä suomeksi ja toivomme, että suomennoksen myötä teos löytää valtavan määrän uusia lukijoita, sillä sen se todella ansaitsee.      – @reading_with_pet_dragon Claire Keeganin  Nämä pienet asiat  (Tammi) , suomentaja Kristiina Rikman   sijoittui Globaliassa toiseksi yhdellätoista pisteellä. Siitä on todettu muun muassa näin: Sadassa sivussa Keegan luo täyden ja koskettavan kertomuksen, jok