Vain viisi minuuttia myöhemmin portaat alas ja silloin ei enää löydäkään manalan sisäänkäyntiä, joka on siirtynyt muualle ja pitää aukkoa avoinna jo jotain toista varten, astuu oikealla jalalla vasemman sijaan eikä sen vuoksi horjahdakaan, tai ei ajattele niitä näitä, vaan yhtä ja toista, ja näkee samalla portaat sen sijaan, ettei näkisi niitä. Jokin toinen kuolema on sitten varmaan aikoinaan se varsinainen kuolema. Ellei aiemmin, niin sitten myöhemmin.
Jenny Erpenbeck: Päivien loppu
Tammi 2020
Alkuteos Aller tage abend 2012
Suomentanut Jukka-Pekka Pajunen
314 sivua
Jenny Erpenbeckin Mennä, meni, mennyt (Tammi 2019) oli yksi viime vuoden parhaista lukemistani käännöskirjoista. Blogistanian Globaliassa romaani ylsi kolmanneksi: moni muukin kirjabloggaaja siis piti teoksesta, joka taisi kirjailijan Suomessa nostaa yleisön tietoisuuteen. Päivien loppu oli ehdottomasti lukulistallani, kun sen suomentamisesta kuulin. Alkujaan se on ilmestynyt aiemmin kuin Mennä, meni, mennyt, mutta suomennosjärjestys on siis toinen.
Päivien lopun idea on samankaltainen kuin Kate Atkinsonin Elämä elämältä -romaanissa: on henkilö, jonka elämä päättyy jo lapsena. Mutta entäs jos olisikin tapahtunut toisin ja elämä olisi saanut jatkua vauvaiän jälkeen? Nämä vaihtoehtoiset polut jatkuvat jatkumistaan: kuolema korjaa mutta tarina jatkuu tuomalla esille polun, joka on vaihtoehto kuolemalle. Romaani muodostuu viidestä eri kirjasta, joista jokainen päättyy kuolemaan. Kirjojen välissä on intermezzo, kiehtova jossittelun osuus, joka kääntääkin aiemmin sanotun suunnan.
Ja millainen elämäntarina syntyykään, kun vauva ei menehdykään ennen ensimmäistä syntymäpäiväänsä tai kun nuori nainen ei tulekaan surmatuksi. Tai kun nainen ei menehdykään vankileirillä vaan saa jatkaa elämäänsä. Minkälaisia tarinoita kuohuvan 1900-luvun elänyt nainen voikaan vanhuutensa päivinä kertoa lastenlapsilleen – jos vain pysyy hengissä?
Jenny Erpenbeck tarkastelee taitavasti ja tarkkanäköisesti yksilön kautta eurooppalaista historiaa maailmansotineen ja juutalaisvainoineen. Kiehtovasti hän osoittaa, miten pienestä kaikki voi olla kiinni ja kuinka pienet asiat voivat muuttaa koko elämän suunnan tai jopa päättää koko elämän.
Päivien loppu on kiinnostava, ja pidän kovasti Erpenbeckin tyylistä. Siinä on jonkinlaista raporttimaisuutta, ja kokonaisuudesta jää tumma, jopa synkkä vaikutelma. Hämmentävästi tarinassa on kuitenkin samalla kauneutta, joka vetoaa tunteisiin. Aivan koko aikaa en viehäty ja välillä vähän väsynkin, mutta silti Päivien lopussa on jotain erityistä, mieleen painuvaa.
Minä pidin tästä paljon myös. Ei soveltunut hyvin kaikilta osiltaan äänikirjaksi, tipahtelin nimittäin kärryiltä. Mutta hieno teos siitä huolimatta.
VastaaPoistaLukiessani mietinkin, että äänikirjana tämä voisi olla aika haastava seurattava. Painettuna kirjana toimii hyvin, kun siirtymät hahmottuvat selvemmin.
Poista