Ikävä totuus on, että John ja minä ja lapset ajoimme Route 66:a ainoastaan kerran Disneylandiin mennessämme. Meidän perheemme sortui muun Amerikan tavoin nopeampien moottoriteiden, suorempien reittien ja kovempien vauhtien houkutukseen. Unohdimme rauhallisen matkustamisen. Ei voi olla miettimättä, tiedämmekö jotenkin sisimmässämme, että elämämme kuluu nopeammin kuin osaamme koskaan arvata.
Michael Zadoorian: Viimeinen loma
HarperCollins Nordic 2017
Alkuteos The Leisure Seeker 2009
Suomentanut Virpi Kuusela
288 sivua
Viimeinen loma kuulosti etukäteen leppoisalta road trip -kuvaukselta, sopivalta lukemiselta kesäisiin päiviin. Asetelma on tuttu esimerkiksi sellaisista romaaneista kuin Etta ja Otto ja Russell ja James sekä Harold Fryn odottamaton toivioretki: ollaan jo elämän ehtoopuolella ja lähdetään matkalle, jonka voi hyvin syin olettaa jäävän viimeiseksi.
Viimeisen loman tärkeimmät henkilöt ovat Ella ja John. He ovat olleet pitkään naimisissa, mutta enää aikaa ei ole paljon. Ellalla on syöpä, jota ei voida parantaa, ja Johnilla on Alzheimer. Pariskunta lähtee Ellan organisoimalle matkalle asuntoautollaan, joka on nimeltään Leisure Seeker. Matka vie kotikaupunki Detroitista kohti länttä ja Disneylandia. Jotenkin amerikkalaisuuteen sopivasti pariskunta matkaa pitkin Route 66:a – tai sitä, mitä siitä on jäljellä – ja irtautuu huolestuneista lapsistaan sekä lääkäreistään.
Yllättävää ei ole se, että matkan varrella minäkertoja Ella tekee matkaa muistoihinsa ja palaa reissuihin, joita perhe teki asuntoautollaan silloin, kun lapset olivat matkoilla vielä mukana. Road trip on eräänlainen joutsenlaulu, kun sekä Ellan että Johnin maallinen matka alkaa olla väistämättä lopuillaan. Unohdettu mutta samalla nostalginen Route 66 asettuu pariskunnan elämän rinnalle: niin paljon on nähty ja niin monia vuosia on vierinyt, mutta molemmat alkavat olla vähitellen mennyttä.
Viimeisen loman idea on kyllä kiva, mutta en tavoita romaanista sitä sydäntäsärkevyyttä ja unohtumattomuutta, mitä kannessa luvataan. Ärsyynnyn kokonaisasetelman älyttömyydestä, ja tuon älyttömyyden Ellakin heti romaanin alkupuolella tunnustaa:
Saatatte itsekin kysyä: Onko tämä paras mahdollinen ajatus? Kaksi huono-onnista houriota, joista toisella on enemmän terveysongelmia kuin jollain kolmannen maailman maalla, ja joista toinen on niin seniili, ettei tiedä edes viikonpäivää, lähtee ajamaan mantereen halki? Älkää olko typeriä. Tietenkään se ei ole hyvä ajatus.
Asuntoauton ratissa on siis mies, joka ei tunnista edes perhettään. Ei järin turvallista, järkevyydestä puhumattakaan. Eikä myöskään kovin mahdolliselta vaikuttavaa.
Lisäksi ärsyynnyn myös Ellaan ja siihen, miten hän kohtelee muistisairasta puolisoaan. Hän testaa miehensä muistia; suuttuu, kun tämä ei muista vaimonsa nimeään ja alleviivaa miehensä muistamattomuuta. Hirvittävän fiksu tapa kohdella muistisairasta.
Tarinan lopussa on kuitenkin jotain viehättävää ja kaunistakin, joten ei lukukokemus loppujen lopuksi aivan huono ole. Kohtuullisen mukavaa kesälukemista Viimeinen loma tarjoaa, ja kuvaus amerikkalaisista kylistä matkan varrella on varsin kiehtovaa.
Helmet 2020: 26. Kirjailijan sukunimi alkaa kirjaimella X, Y, Z, Å, Ä tai Ö.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.