Siirry pääsisältöön

Katja Kettu: Rose on poissa

"Kirjoitan, jotta tulisit hakemaan minua, jotta huolisit. Sinua varten seison naama paljaana totuutta vasten. Sinulle tahdon selittää mitä tapahtui semminkin, kun tarinani on samalla isäni ja äitini tarina."

Katja Kettu: Rose on poissa
WSOY 2018
284 sivua
Äänikirjan lukija Eija Ahvo
Kesto 8 t 26 min.

Kuinka iloinen olenkaan siitä, että Katja Ketun romaani Rose on poissa on ehdolla kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi. Iloinen olen siksi, koska Kettu omaäänisenä ja erottuvana kirjailijana ansaitsee mielestäni ehdokkuuden ja erityisesti koska Rose on poissa on ehdottomasti tämän vuoden parhaita lukemiani romaaneja. Pitäisikö juuri tämä romaani julistaa voittajaksi, siihen en voi ottaa kantaa, koska olen kuudesta ehdokkaasta lukenut vain kolme. Olli Jalosen Taivaanpallo on jäänyt mieleeni vahvasti, Pauliina Rauhalan Synninkantajat jäi etäämmälle.

Rose on poissa -romaanin ajalliset kiinnekohdat ovat kahtaalla: 1970-luvulla Lempi on lapsi vasta, kun hänen äitinsä katoaa. 45 vuotta myöhemmin, vuonna 2018, on edelleen arvoitus, mihin Rose-äiti katosi. Lempin isä Ettu kärsii muistinmenetyksestä ja tehtailee aina vain katoamisilmoituksia vaimostaan. Hän ei tunnista tytärtään, joka saapuu lapsuutensa maisemiin ja haluaa vihdoin saada vastauksia vuosikymmeniä vaivanneeseen kysymykseen. Mihin Rose katosi?

Menneisyyteen katsominen tuo esille intiaanireservaatin, jossa suomalaisvanhempien poika Ettu ja intiaanityttö Rose kohtaavat. Vastoin monen toiveita Rose ja Ettu menevät naimisiin ja saavat tyttären, Lempin, joka on fintiaani. Lempin kohtaloksi tulee olla aina vähän vääränlainen: reservaatissa hän ei ole tarpeeksi intiaani, reservaatin ulkopuolella hän ei ole riittävän valkoinen. Lempi on toiseuden kuva samalla, kun hänen äitinsä kantaa mukanaan sorretun alkuperäiskansan taakkaa ja kun hänen isänsä on maahanmuuttajien jälkeläinen.
Monesti tunsin itseni pohjattoman yksinäiseksi, kun en ollut amerikkalainen, en finski, enkä punanahka, en oikein mitään, puolivälissä kaikessa jos sitäkään. En edes kunnon uskovainen tahi rukoilija. Vuosikymmenten varrella olin oppinut kavahtamaan sääliviä silmäyksiä, vihjauksia punajuopoista ja sosiaalipummeista, olemaan kuuntelematta kaskuja aulisperseisistä pocahontaksista ja hampaattomista hiawathoista, jotka keittelivät sulkapäähineissään metamfetamiinia, suomalaisista umpimielikoista – –.
Rose on poissa on runsas tarina siitä, millaisia kohtaloita mahtuu ihmisjoukkoon, joka on valtaväestön sivussa. Runsauden haaste toki on se, että jotkut versot jäävät irrallisiksi, mutta vahva ja vaikuttava tarina romaaniin kuitenkin muotoutuu. Elämä ja ihmiset eivät läheskään aina ole kauniita mutta kaikessa karussa rosoisuudessa on jotain äärimmäisen upeaa. Rakkaus, viha, pelko ja ikävä kietoutuvat yhteen kokonaisuudeksi, joka vetoaa vahvasti tunteisiin, eikä kirjaa kykene ilman mielenliikutusta käsistä päästämään.

Katja Kettu on mielessäni persoonallinen sanataituri, ja tämä romaani vahvistaa mielikuvaani entisestään. Kuinka sopivaa, että Kettu kuvaa intiaanien mystistä luontoyhteyttä ja uskoa salaperäisiin voimiin, kun hän itse tuntuu ottaneen haltuunsa jonkinlaisen sanojen taikavoiman. Rose on poissa on kieleltään villin vapaa ja kuohuva, täysin erityislaatuinen ja tarinaltaan vahvasti mieleen painuva romaani, joka pysyy ajatuksissa pitkään. Suoraan ja selvästi sanottuna: rakastuin tähän romaaniin. Äänikirjanakin tarina toimii mainiosti, mutta jossain vaiheessa aion perehtyä romaaniin myös painettuna versiona.

Katja Ketun upeasta, elämänmakuisesta ja ravistelevasta romaanista muualla: Kirjasta kirjaan, KirjasähkökäyräHabaneran havaintojaLumiomena – Kirjoja ja haaveilua, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Kirjaluotsi ja Kulttuuri kukoistaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin

Kaikki mitä tarvitsin tai halusin oli kodin ja yhteisön näkökulmasta väärin. Siksi se kaikki oli pidettävä salassa. Olin lapsesta asti tottunut kätkemää omat tarpeeni, ja siihen oli aina liittynyt ahdistus, häpeä ja kylmä yksinäisyyden tunne. Noina vuosina ristiriita kasvoi niin valtavaksi, että halusin vain olla rauhassa. Samaa halusivat ystäväni. He pakenivat kodin sääntöjä, uhkailua ja väkivaltaa karkaamalla, ja minä lähdin heidän mukaansa. Kun lähdimme, meillä ei enää ollut kotia. Olimme yhteiskunnalle näkymättömiä ja yhteisön silmissä hylkiöitä, mutta meillä oli toisemme. Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin WSOY 2022 kansi Anna Makkonen 226 sivua Ujuni Ahmed on 3-vuotiaana Somaliasta Suomeen muuttanut musliminainen, joka avaa Elina Hirvosen kanssa kokemuksiaan ja elämäntarinaansa kirjassa Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin . Teos on tarkoitettu ensisijaisesti Ujuni Ahmedin kaltaisille, jotka kokevat olevansa vääränlaisia ja erilaisia

Tuuve Aro: Lihanleikkaaja

"Hän kosketti nenäänsä ja ajatteli että se oli hänet pettänyt. Hän kumartui ja asetti päänsä pölkylle. Kirvestä oli hankala pidellä mutta se osui kohteeseen nirhaisten nenänpäästä palan joka jäi ihosta roikkumaan." (Novellista Haju ) Tuuve Aro: Lihanleikkaaja (WSOY 2017) 153 sivua Tuuve Aron novellikokoelma Lihanleikkaaja  on tuttua Aroa: Vinksahtaneisuutta ja absurdiutta tarjoillaan lukijalle tiiviissä paketeissa. Arkisiin tilanteisiin sekoittuu mystisyyttä, joka jää paikoin mietityttämään pitkäksi aikaa. Kahdentoista novellin joukosta löytyy monenlaisia lukukokemuksia. Aloitusnovelli Suojatie  etenee varsin ennalta arvattavasti mutta päättyy kauniisti: Hetken verran kurjet pysyivät tiukasti muodossaan kuin yhteisen mielen liikuttamana, sitten aura jo hajosi ja muutti suuntaa. Kokoelman päättävä Kahdet kasvot  puolestaan on ilahduttava tarina Tomista, jonka elämän lähtökohdat eivät ole loistokkaat ja jolle arkea ovat asiat, joista nykytodellisuudessa nostettaisii