Siirry pääsisältöön

Kai Aareleid: Korttitalo

"Yhdessä asiassa olet väärässä: en ole salannut sinulta mitään. En vain ole osannut kertoa siitä."
Kai Aareleid: Korttitalo
S & S 2018
Alkuteos Linnade põletamine 2016
Suomentanut Outi Hytönen
333 sivua

Vuonna 1998 Tiina saapuu kesäkotiin, joka on myllätty ylösalaisin. Aikansa kaaosta ihmeteltyään Tiina huomaa, että talosta on kadonnut se ainoa esine, joka on ollut vain hänen:
Se ei ollut mikä tahansa muotokuva. Se oli isä.
Suljin silmäni.
Tapetin tummasta läikästä aukesi tunneli kalvakkaan marraskuuhun kolmekymmentäkuusi vuotta sitten.
Havainnosta alkaa matka vuosien taakse siihen, kun Tiinalle tuodaan – tavallaan – uutinen; siihen, kun äiti ja isä tapaavat; siihen, kun äiti lähtee. Pienen perheen yksityisen elämän ympärille kietoutuu yhteiskunta, jossa tapahtuu paljon. Merkityksellisempää nuorelle Tiinalle ehkä on kuitenkin se, mitä tapahtuu hänen perheessään ja perheelleen, vaikka yksityinen yleiseen kietoutuukin niin, että tapahtumien syy-seuraussuhteita on välillä vaikea erottaa. Tiina kuitenkin näkee, kokee ja ymmärtää enemmän kuin vanhemmat kenties aavistavatkaan.

Joka tapauksessa sota vaikuttaa siihen, että Tiina ylipäätään syntyy. Tiinan Liisi-äiti jää leskeksi, kun hänen miehensä kaatuu sodassa, ja isä Peeter puolestaan joutuu luopumaan rakastetustaan poliittisten syiden takia. Liisi ja Peeter menevät naimisiin ja elävät kohtuullisen hyvää elämää sodanjälkeisessä Tartossa verrattuna moneen muuhun. Peeterillä kuitenkin on harrastus, joka on vaarallinen ja ajaa miehen lopulta tuhoon.

Korttitalo on melankolinen ja tummasävyinen kertomus, jossa on runollista kauneutta. Aareleid kirjoittaa viehättävästi siitä, miten liian paljon jää sanomatta, miten tärkeitä asioita painetaan hiljaisuuteen salaisuuksiksi. Olennainen kysymys on sekin, mitä ihmisestä jää jäljelle, ja sitäkin romaanissa pohditaan kauniisti.

Kai Aareleidin romaanista muissa blogeissa: Kirja vieköön, Kirjarouvan elämää ja Hemulin kirjahylly.

Helmet 2018: 35, entisen itäblokin maasta kertova kirja.

Kommentit

  1. Kuljettiinkin näköjään aivan tasatahtia Tarton kaduilla:) Mainio lukukokemus, joka antoi ajattelemisen aihetta eikä toden totta jättänyt kylmäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kohdalla jäin miettimään, että toinen lukukerta antaisi varmaan vielä enemmän. Ajattelemisen aihetta tarina tosiaan antaa.

      Poista
  2. Tämä oli todella kaunis ja jotenkin hienovarainen. Tutustuin Aareleidin runoihin joskus keväällä Viro-instituutin jossain Nippernaatissa. Tykkäsin niistäkin tosi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runoihin pitäisikin tutustua, koska tässä kieli viehätti niin kovin.

      Poista
  3. Onpa hyvä vinkki juuri tuohon Helmet-haasteen kohtaan, jonka olen jo meinannut jättää tyhjäksi. Minäkin voisin kokeilla tätä, kuulostaa kyllä oikein hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuo haastekohta innosti tähän tarttumaan, Riitan suosituksen ohella. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine.
Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?"


Kristin Hannahin romaani Satakieli tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti.

Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaakseen vallitsevaa yhteiskunnallista tilaa.

Tarina sijoittuu kahdelle aikatasolle. Liikkeelle lähdetään vuodesta 1995, kun Vi…