Siirry pääsisältöön

Leïla Slimani: Kehtolaulu

"Mitä pidemmälle viikot kuluvat, sitä etevämmin Louise tekee itsensä sekä näkymättömäksi että välttämättömäksi. Myriam ei enää soita hänelle ilmoittaakseen myöhästymisistään, eikä Mila enää kysele, milloin äiti tulee. Louise on läsnä ja kannattelee haurasta rakennelmaa."


Leïla Slimani: Kehtolaulu
WSOY (2018)
Alkuteos Chanson douce 2016
Suomentanut Lotta Toivanen
237 sivua

Kehtolaulu alkaa tavalla, joka ei jätä heti rauhaan. Ensimmäisessä luvussa kuvataan toteavasti tilanne, joka on kammottava: vauva on kuollut, hänen isosiskonsa on pelastajien saapuessa vielä elossa mutta kuolee hänkin pian ja lasten hoitaja – hän ei ollut osannut kuolla.

Tarina alkaa tilanteesta, joka on oikeastaan kaikki loppu. Kun lukijalle on kerrottu lopputulos, palataan aikaisempiin tapahtumiin. Vähä vähältä keritään auki sitä, miksi päädyttiin murhanäyttämölle. Miksi Louise, jota kutsutaan herttaiseksi, joka on aiemmille hoitolapsilleen kuin toinen äiti, päätyy tappamaan kaksi pientä lasta, joista hänen on ollut määrä huolehtia? Ja hän onkin huolehtinut, niin että lasten äidin Myriamin mielestä Louise on hyvä haltia.

Louise on korvaamaton, jopa pelottavan täydellinen. Perheelle hän on lopulta lähes korvaamaton, mutta kuitenkin on jotain, mikä erottaa hänet perheestä. Hän on sivustakatsoja, joka pääosin haluaakin olla sivussa. Hänellä on omat salaisuutensa ja oma tarinansa, mutta kukaan ei tunnu niistä olevan kiinnostunut. Hän on yksinäinen ja työ on hänelle kaikki kaikessa, jopa niin kärjistetysti, että yhteys omaan tyttäreen on täysin poikki, kun nainen keskittyy kaitsemaan muiden lapsia.
Louise haluaisi kertoa. Kertoa jotakin, mitä vain, oman tarinansa, mutta hän ei uskalla. Hän vetää henkeä, kurkottaa pöydän yli sanoakseen jotakin mutta nojaakin mykkänä taaksepäin.
On selvää, että lastenhoitajana työskentelevä Louise ei ole tasavertainen suhteessa perheeseen, joka hänet on palkannut. Mutta hänelläkin on keinonsa pitää kiinni ja muotoutua olennaiseksi osaksi perhettä, jonka täysivaltainen jäsen hän ei kuitenkaan ole. Vanhemmat, Myriam ja Paul, tunnistavat kyllä jollain tasolla asetelman epätasapainon mutta eivät kuitenkaan ole kiinnostuneita tai halukkaita tutustumaan palkollisensa todellisuuteen – tai ehkä he eivät vain osaa. Tuntevatko he lopulta lastensa hoitajaa lainkaan? Louisen maailma jää erilliseksi, ja sitä myötä erilleen jää myös nainen itse.

Etukäteen minua pelotti tarttua Kehtolauluun, sillä aihe – lasten murhaaminen – tuntui kammottavalta. Tarina jää kuitenkin yllättävän etäiseksi, mikä on toisaalta hyvä, toisaalta ei. Myriamin, Paulin, Milan, Adamin ja eritoten Louisen tarina ei mitenkään isosti kosketa, ehkäpä suurelta osin hyvin lakonisen tyylin vuoksi. Kuitenkin samaan aikaan tarina herättää paljon ajatuksia ja saa miettimään äitiyttä, valtasuhteita ja kulttuurisia piirteitä – muiden muassa. Psykologisena trillerinä Kehtolaulu on varsin toimiva, sillä se ei osoittele sormella vaan piilottaa paljon rivien väliin.  Tarina ei varsinaisesti ole pelottava eikä alun jälkeen mässäile kauheuksilla. Hyytävä se silti on.

Muualla Kehtolaulusta: Kirjaluotsi, Eniten minua kiinnostaa tie, Kartanon kruunaamaton lukija ja Kulttuuri kukoistaa.

Helmet 2018: 39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama. Leïla Slimani on syntynyt Marokossa ja muuttanut sieltä 17-vuotiaana Pariisiin, missä hän asuu edelleen.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Kommentit

  1. Mietin edelleenkin, että kirja toimisi paremmin, jos siinä edettäisiin kronologisesti ja loppukohtaus tulisi oikeassa kohdassa kirjan lopussa. Nyt kirjaa luetaan väärinpäin lopusta alkuun ja yritetään selittää tapahtuma. Siis en pitänyt kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin tuota rakennetta lukiessani paljon, mutta minusta tuo ratkaisu toimi toisaalta hyvin. En täysin vakuuttunut romaanista mutta jotain hyvin kiinnostavaa siinä silti on.

      Poista
  2. Minustakin rakenne oli epäonnistunut. Kun tätä vielä jossain verrattiin Gone Girliin niin odotin jotain yllätystä ja kun sitä ei tullut kirja meni pettymyksen puolelle. Hieman väkinäisen oloinen tuo rakenne. Kaikki paukut on ladattu alkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on totta, että paljon paukkuja löytyy nimenomaan alusta. Minä olin toisaalta tyytyväinen siihen, että asia oli ikään kuin selvä heti alusta, eikä tarvinnut jännittää. En kaivannut yllätystä, vaan tuo riitti ihan hyvin.
      Silti kokonaiskuva jäi laimeammaksi kuin odotin.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…