Siirry pääsisältöön

Mikko Kalajoki: Miesmuisti

"Minun muistojani ei ole kenelläkään muulla kuin minulla, ainakaan siinä muodossa ja siinä järjestyksessä kuin ne uniini tulevat."
Mikko Kalajoki: Miesmuisti
WSOY 2017
286 sivua
Mikko Kalajoen kolmas romaani Miesmuisti marssittaa eteemme Arto Tiensuun, jonka elämä voisi olla kauniisti mallillaan. On perhe, työpaikka, pian uusi kotikin. Mutta kun Tiensuun arkeen kurkistaa, alkaa pian hahmottua, mikä kaikki on pielessä. Esimerkiksi vaikka se, että vaimo pompottaa, vaikka mies tekee perheensä eteen sen, minkä ehtii. Tai vaikka se, että kives kipuilee. Eikä elämä kahden poikaviikarin kanssakaan aina aivan mutkatonta ole. Ja sitten pitäisi hoitaa vielä työ lapsuudenkaverin alaisuudessa.

Haasteita päähenkilöllä riittää, se on selvää. Haasteita kyllä riittää lukijallakin, joka ei välttämättä jaksa innostua siitä, miten Tiensuu vatvoo (miehisiä) vaivojaan ja kyttää nuorta ja nättiä päiväkodin työntekijää. Kärjistetty kouhotus ei oikein imaise mukaansa, ennen kuin tarina heittää lukijalle koukun:
Mietin, onko Suurpäällä jossain albumi, jonka väliin on kätketty sama lehtileike. Näkeekö Suurpää koskaan painajaisia elokuusta 1991, joutuuko se hukuttamaan muistonsa viinaan ja irtoseksiin?
Harmi vain, että koukku on niin huterasti kiinni, että se ei oikein kannattele. Muistaminen ja menneisyyden varjot ovat kiinnostavia teemoja, mutta ne jäävät ilmaan: olisin toivonut enemmän täkyjä ja vähemmän kohellusta.

Silti hyvääkin on. Mikko Kalajoen kynänjälki on vetävä ja sujuva. Arkisia tilanteita katsellaan pilke silmäkulmassa ja paikoin niissä on niin paljon tunnistettavaa, että nauru on herkässä. Kärjistetyt kuvat elämästä muotoutuvat satiiriksi yksilön (lähinnä miehen) kohtaamista paineista, jotka liian suuriksi kasautuessaan voivat johtaa arvaamattomiin seurauksiin.

Helmet-haaste: 28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan.

Kommentit

  1. Juuri tuo kärjistäminen ja satiiri kolahtivat minulla Miesmuistissa, Mikko Kalajoki on hurmaavalla tavalla hauska. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huumori onkin haastava laji, kun aina ei kolahda, vaikka perustat kunnossa olisivatkin. Arvaan, että tämä kyllä ystävänsä löytää, vaikken minä suuresti innostunutkaan. :)

      Poista
  2. Katselin tätä uutuuskirjalistoja selatessa, mutta jotenkin kirja ei vaan tunnu kuvauksenkaan perusteella omalta. En ehkä juuri nyt tässä elämäntilanteessa jaksa lukea keski-ikäisen miehen tilityksiä elämästään, jossain toisessa vaiheessa varmaan uppoaisi paremmin. Taitaa jäädä itseltä siis lukematta tämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En varmaan olisi tätä lukemistooni valinnut, ellei kirja olisi postilaatikkoon kolahtanut. Suosittelisin tätä sellaiselle lukijalle, joka tykkää miesmeiningistä ja kohellushuumorista. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Mauri Kunnas: Hui kauhistus!

"- Äiti, minkä tähden me oikein kummittelemme? kysyy Hemppa.
- Jaa-a, luulenpa, että ihmisten elämä olisi aika tylsää ilman jännittäviä kummitusjuttuja."
Meillä on ollut tapana, että yritämme hankkia omaan kirjahyllyyn kirjat, joiden pohjalta tehdyt teatteri- tai muut esitykset olemme lasten kanssa nähneet. Esimerkiksi Fedja-setä, kissa ja koira sekä Ronja, ryövärintytär on nähty teatterissa. Tämän nyt esittelyssä olevan Hui Kauhistuksen! näimme lastenoopperana Savonlinnan oopperajuhlilla vuonna 2006. Hankin kirjan omaksi jo tuolloin, mutta koska se katosi, ostin tilalle uudemman painoksen pari vuotta sitten.

Hui Kauhistus! koostuu pienistä tarinoista, joissa käsitellään pelkoja sympaattisella tavalla. Esimerkiksi ensimmäisessä tarinassa, joka on nimeltään Kummitusten yö, esillä ovat Pippendorfin kartanon kummitukset, jotka valmistautuvat yötä varten. Äiti komentaa perhettään pukemaan ylle puhtaat lakanat, ja kummitteleminen on kuin mitä tahansa tavallista työtä.
Vaari vingutt…

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Alician asianajaja oli niin ikään paikalla, mutta Alicia pysyi vaiti koko tapaamisen ajan. Silloin tällöin hänen kalvakat huulensa värähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei vastannut ainoaankaan kuulustelijan esittämään kysymykseen eikä sanonut mitään edes siinä vaiheessa, kun tämä syytti häntä Gabrielin murhasta ja määräsi hänet pidätettäväksi. Alicia ei suostunut sen enempää kiistämään kuin myöntämäänkään syyllisyyttään.
Hän ei puhunut enää koskaan."

Hiljainen potilas kertoo nimensä mukaisesti hiljaisesta potilaasta. Hän ei ole pelkästään hiljainen vaan lähes täysin eristäytynyt muista ja oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ulottumattomissa.

Hiljainen potilas on Alicia Berenson. Hän on taiteilija ja murhaaja, joka ampui raa'asti aviomiehensä ja vaikeni sen jälkeen. Yleisen mielipiteen tuomitsema nainen näyttäytyy tarinassa monenlaisessa valossa: jonkun mielestä hän on väkivaltainen ja arvaamaton, jonkun mielestä herkkä ja kykenemätön tappamaan ketään. Mikä on totuus?