Siirry pääsisältöön

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

"Synnyttämällä taivaaseen, mietin, vaikka tiedän, ettei se kirjaimellisesti niin mene, sillä synnyttämisen lisäksi tarvitaan myös usko. Tai uskon lisäksi synnyttäminen. Mutta ilman synnyttämistä ei ole taivaaseen menemistä, tai ainakin pitää ehtiä tehdä vilpitön parannus ennen kuolemaa. Minulla on raskas olo."
Pauliina Rauhala: Taivaslaulu
Gummerus 2013
284 sivua
Kirjojen Suomen 101 kirjaa -hankkeessa vuoden 2013 kirjaksi valittiin Pauliina Rauhalan esikoisromaani Taivaslaulu, jonka saamia kiitoksia kyllä ilmestymisvuonna huomasin. Silti kirja ei minun lukemistooni ulottunut ennen kuin nyt, Kirjojen Suomen myötä. Olikin ilahduttavaa saada arvonnassa luettavaksi kirja, joka kiinnosti mutta oli minulle entuudestaan vieras.


Taivaslaulu on Viljan ja Aleksin rakkaustarina. Nuoret rakastuvat, haaveilevat tulevaisuudesta ja menevät naimisiin, kuten kuka tahansa nuoripari. Heidän rakkaustarinaansa kuitenkin määrittelee vanhoillislestadiolaisuus, johon liittyy tiukkoja sääntöjä. Eniten elämään vaikuttaa ehkäisykielto, ja reilun kuuden avioliittovuoden jälkeen Vilja on ehtinyt olla raskaana jo viisi kertaa.

Vilja väsyy. Toistuvat raskaudet, loputon vauva-arki, jatkuvasti pieniä lapsia - eikä lähivuosina toivoa hengähdystauosta. Hän ymmärtää, ettei tule jaksamaan samaa menoa vuosikausia eteenpäin, eikä lohtua tuo oman kiirastulensa kestäneiden vanhojen perheenäitien kannustus, että kyllä se äkkiä menee ohi.

Väsymyksen synnyttää raskas elämäntilanne ja sitä syventää ympäröivä yhteisö, joka ei siedä erilaisuutta:
Omasta väsymyksestä puhuminen on vaikeaa, kun vertailukohdat ovat mahdottomia. Aina löytyy uskovainen äiti, joka on kaunis, iloinen ja hyvinvoiva ja jonka koti on aina siisti, vaikka lapsia on kaksitoista ja mies viikot töissä toisella paikkakunnalla.
Vanhoillislestadiolaisuutta romaanissa katsotaan kriittisin silmin. Uskonto rajoittaa ja kieltää, pelottelee maailmanlopulla ja muistuttaa syntitaakasta. Yhteisön tavat ja opetukset kiertyvät raskaana viittana harteille. Silti muistutetaan myös siitä, mitä hyvää uskossa ja uskonnossa on: Uskominen on sitä, että saa luottaa, että Jeesus ja Jumala rakastaa syntistäkin ihmistä. Murheellista on se, että kauniit asiat saavat ylleen tumman peiton, kun kauneimpaan läheisyyteen liittyi kipein pelko.


Naisen elämää uskonyhteisössä

Vaikka Taivaslaulu on tarina Viljasta ja Aleksista, molemmista, asettuu valokeilan kirkkaimpaan kohtaan Vilja. Luonnollistahan se on, sillä naisena Vilja kantaa konkreettisimmin uskonyhteisön tiukkojen sääntöjen seuraukset.

Näin ollen kysymyksessä on myös tarina naisena olemisesta. Yhteisö määrittää rajat, jotka kohdistuvat erityisesti naisiin. Naiset täyttävät pyhää tehtävää, mutta saarnassa ei sanaa nainen käytetä:
Ei ole naisia, on vain äitejä, tyttöjä ja sisaria, joiden omassa seksuaalisuudessa ei ole muuta mainittavaa kuin se, ettei saa aiheuttaa kiusauksia veljille, joiden liha on heikko. - -
Se on Eevan syy, nyökyttelevät vakavat miehet samaa tahtia, ja rangaistus, synnytyskivut, on oikea ja kohtuullinen. Ja vuosi vuodelta, vuosikymmen vuosikymmeneltä, uudet nuorten naisten sukupolvet tutkivat aamulla peileistänsä, näkyykö sieltä madonna vai huora.
Kun monesta asiasta ei nainen saa itse päättää eikä ajatuksistaankaan voi oikein ääneen puhua, voi sentään lakata varpaankynnet punaisiksi osoituksena siitä, että jossain kohtaa päätäntävalta vielä on itsellä. Kaikkein vapain on nainen, joka juoksee. Mutta kuinka juosta silloin, kun keho ei enää ole oma? Kuinka elää silloin, kun elämä pusertuu kotiin, toistuvien raskauksien ja synnytysten väliin, eikä omasta kehosta saa päättää?
Mitä pidemmälle elän naisenelämää, sitä selvemmin näen vaihtoehdot, jotka jäävät jäljelle. Kun vatsa kasvaa ja kutistuu vuodesta toiseen ilman taukoja, nainen voi ainoastaan valita, hyljätäkö lapsensa vai itsensä.

Miehen osa 

Mitä tekee mies, jonka puoliso uupuu? Aleksista rakentuu ymmärtäjä ja tukipylväs, joka kannattelee arkea, kun Viljan voimat ehtyvät. Hän voisi olla toisenlainenkin, tietenkin, mutta ei: hän suojelee ja vartioi, kun vaimo on katoamassa väsymyksen verhon taakse.

Ei Aleksikaan osaa varautua siihen, mitä arki perheessä on. Ei hänkään osaa ennustaa, että lapsia syntyy lähestulkoon vuosittain. Ja vaikka pieni lapsi on kaunis, kauneinta mitä on, ei isäkään ole valmis siihen, että uusia pienokaisia syntyy perheeseen tämän tästä.

Aleksista voisi kasvaa tarinan kiiltokuva, josta ei saa otetta ja joka jää etäiseksi. Nuoruuden haaveiden, pelkojen ja kasvukipujen kuvaaminen takaumien kautta tuo hänet kuitenkin lähelle. Kasvu teini-ikäisestä mieheksi ja vastuulliseksi perheenisäksi rakentuu tarinaan luontevasti. Miehen päätös, joka tarjoaa pariskunnalle lopulta vapautuksen mahdollisuuden, perustellaan onnistuneesti kriittisyyden ja nettiaktiivisuuden kautta.

Painava tarina kauniisti kerrottuna

Taivaslaulu on yhtä aikaa ajassa kiinni ja ajaton. Uskonyhteisöön kohdistuvaa kriittisyyttä kuvataan paitsi yksittäisten ihmisten kautta myös blogitekstein, kuten nykyaikaan sopii. Bloggaaja herättelee keskustelua nostamalla esille vanhoillislestadiolaisuuteen liittyviä kysymyksiä: esimerkiksi rajoittamattoman lisääntymisen vaatimus määritellään blogissa uskon raskaimmaksi ristiksi.

Blogitekstejä kommentoidaan niin saman- kuin erimielisesti, välillä kiivaastikin, kuten tähän aikaan kuuluu. Kommenttien myötä lisääntyvä moniäänisyys korostaa sitä, kuinka uskonasiat eivät ole musta-valkoisia ja ehdottomia.

Ajatonta romaanissa on rakkaus kaikessa moninaisuudessaan. Ajattomia ovat myös - valitettavasti - kysymykset ihmisen itsemääräämisoikeudesta ja mielentervetdestä. Jos vielä nykyaikanakin on niin, että ihminen ei kykene päättämään henkilökohtaisimmista asioistaan, olisiko syytä muutokseen? Taivaslaulussa mielen väsymyksen ja uskontoon liittyvien rajoitusten yhteys on selvä. Jos mielenterveyttä horjuttaa yhteisö normeineen, olisiko syytä muutokseen? Kuinka autetaan, kun mieli ei enää jaksa? Kuka auttaa? Kuka voisi olla muutoksen airut?

Taivaslaulu on nimeltään kuulas mutta sisällöltään painava. Eittämättä tarina on myös raskas, sillä yhteisön asettamat paineet ja niiden alla painuminen on kuvattu hyvin koskettavasti. Kokemukset ja tunteet tulevat lähelle: naisena ja äitinä eläydyn Viljan osaan, jota kuvataan kipeän kauniisti.

Pauliina Rauhalan esikoisromaani tarttuu rohkeasti vaikeaan aiheeseen. Lähestymistapa on kuitenkin maltillinen, mikä on tarinalle eduksi. Romaanin erityisansioihin kuuluu rohkeuden lisäksi kaunis ilmiasu: runollinen kieli keventää sopivasti, lohduttaa ja vapauttaa. Vapautuksen mahdollisuuden uupuneellekin soisi.
Tuskallisin helvetti on näky, jossa lapset jäävät ilman äitiä. Siihen helvettiin voi joutua jo maan päällä.
Pauliina Rauhalan ja Nadja Nowakin keskustelu Taivaslaulusta Yle Areenassa.

Kommentit

  1. Kiitos hienosta postauksesta Jonna <3
    Luin Taaivaslaulun ilmestymisvuonna. Kirjahan on poikinut näytelmiä aiheesta. Kirjassa on paljon keskusteltavaa. Oulussa kirjajonot olivat jopa 1000 luokkaa ilmestymisvuonna.
    Vanhoillislestadiolaisuus on rankkaa. Siinä jaetaan ihmiset rankalla kädellä uskoviin ja ei-uskoviin ja ihmisen arvostus lähtee uskonveljien ja -sisarten jatkuvasta arvionnista. Ne puhuttelut ovat kauheita, varsinkin jos mukana on perheen omat isovanhemmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mai! <3 Teatteritoteutuksia olisi kyllä kiinnostavaa nähdä. Hienoa, että tästä aiheesta kirjoitetaan ja puhutaan.

      Poista
  2. Taivaslaulu on kyllä hieno ja ajatuksia herättävä. Sen pariksi sopii hyvin juuri ilmestynyt esikoiskirja, Terhi Törmälehdon Vaikka vuoret järkkyisivät, joka taas kertoo helluntailaisuudesta. Suosittelen tutustumaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bongasinkin tuon Törmälehdon kirjan ja varasin sen kirjastosta. Suosituksesi ansiosta odotan entistä innokkaammin, että pääsen lukemaan romaanin. Kiitos!

      Poista
  3. Olen lukenut Taivaslaulun ja pidin siitä. Vaikka aihe on rankka, Rauhala kirjoittaa kauniisti ja runollisesti. Nyt uteliaisuus heräsi tuota Törmälehdon kirjaa kohtaan, jota Tiina edellä mainosti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis ja runollinen kieli keventää raskaan aiheen käsittelyä sopivasti. Törmälehdon teos kiinnostaa kovasti!

      Poista
  4. Taivaslaulu jäi mieleen vaikuttavien kuviensa myötä. Pienten lasten äidin uupuminen oli sydäntä särkevän totta ja uskonkamppailut tekivät kirjasta satuttavan. Näin myös Tampereen Työväen teatterin version, jossa Aleksi nousi melkein Viljan ohi. Kirja oli kuitenkin ennen kaikkea Viljan kamppailua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin kirjaa luin ennen kaikkea Viljan tarinana. Voi kun olisi kiinnostavaa päästä näkemään Taivaslaulu näyttämöllä!

      Poista
  5. Kirjoitatpa tästä kauniisti. Taivaslaulu on oivallinen valinta Kirjojen Suomen 101 kirjaa -listalle. Nyt tuntuu, että kirja tosiaan jää elämään vielä pidemmäksikin aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, essielina. Taivaslaulu ansaitsee kyllä paikkansa kirjalistalla, oivallinen valinta tosiaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…