"Yhden lapsen politiikka oli nykivää, ja sen vaikutukset yllättivät päättäjät kerta toisensa jälkeen. Sen nimissä sanottiin yhtä ja tehtiin toista. Periaatteessa yhden lapsen politiikka piti toteuttaa valistuksen keinoin, mutta keskusvalta jakoi maakuntiin niin tiukat tavoitteet, että pakkoabortit ja joukkosterilaatiot olivat hyvin yleisiä."
Mari Mannisen tietokirja Yhden lapsen kansa - Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret voitti Tietokirjallisuuden Finlandian. Palkinnosta päätti Jörn Donner, joka piti Helsingin Sanomien mukaan voittajateosta koskettavana ja riipaisevana. Toimittajana työskentelevä Manninen asuu Pekingissä ja on kirjoittanut Kiinasta suomalaisiin lehtiin.
Kirjassaan Mari Manninen avaa kiinalaista yhden lapsen politiikkaa monipuolisesti eri näkökulmista. Näkökulmia teokseen tuovat haastateltavat, joita toimittaja-kirjailija on kiertänyt ympäri Kiinaa tapaamassa. Urakalle täytyy nostaa hattua, sillä Manninen on tavoittanut ilmeisempien äänten lisäksi myös sellaisia henkilöitä, joiden osa ei ole ollut mitenkään myönteinen. Haastatteluun on suostunut esimerkiksi rouva Dong, jonka työnä oli valvoa, ettei perheisiin syntynyt sallittua enempää lapsia.
Manninen mainitsee useaan otteeseen, että poliittisen päätöksen tarkoitusperät olivat hyvät. Kiinalaispäättäjät huolestuivat väestönkasvusta ja halusivat hillitä sitä säännöksin. Kuitenkaan, kuten usein käy, päättäjät eivät voineet aavistaa, mitä kaikkea ratkaisusta seurasi. Ihmisten yksityisyyden loukkaamista, perheiden sisäisiin asioihin puuttumista hyvin raskailla tavoilla, poikalasten suosimista ja sitä seurannutta sukupuolijakauman vinoumaa. Ja niin edelleen. Lista on loputon, ja sitä listaa Mari Manninen avaa monin tavoin.
Yhden lapsen kansa on kattava tietopaketti siitä, miten yhden lapsen politiikka on jättivaltiossa vaikuttanut kansalaisiin ja yhteiskuntaan. Teos antaa puheenvuoron tavallisille kansalaisille, mikä ei varmastikaan ole pieni juttu valtiossa, jossa valvonta on tiukkaa.
Mari Mannisella on miellyttävä tapa kirjoittaa, vaikka haastateltujen tarinat eivät usein kauniita olekaan. Hän on mukavasti teoksessaan läsnä mainiten aika ajoin omista havainnoistaan ja kommentoimalla haastateltaviensa toimia. Hän myös toteaa, miten Kiinan lapsimäärä olisi voinut lähteä joka tapauksessa laskuun ilman ankaraa kontrolliakin: avainasiana on koulutus, sillä kouluttautuneet tekevät lapsia vähemmän.
Teoksensa alussa Manninen varoittaa, että lukiessa voi välillä kuristaa kurkkua. Niin todella käykin, sen verran riipaisevia kertomuksia teoksesta löytyy. Sitä, että lapsi voidaan riistää vanhemmiltaan ja jopa tappaa, tuntuu mahdottomalta käsittää. Pelkkää synkkyyttä ei kuitenkaan ole tarjolla, vaan mukana on myös selviytymistarinoita, ja teoksesta muodostuu myös kiinnostava kurkistusaukko kiinalaisuuteen.
Kirjasta ovat kirjoittaneet myös Katri, Henna, Arja, Tiia, Anu, Nanna, Liisa, Mrs Eriksson ja Ei-Leen Sato.
Helmet 2017: 11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja.
 |
| Mari Manninen: Yhden lapsen kansa - Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret (Atena 2016) 205 sivua |
Kirjassaan Mari Manninen avaa kiinalaista yhden lapsen politiikkaa monipuolisesti eri näkökulmista. Näkökulmia teokseen tuovat haastateltavat, joita toimittaja-kirjailija on kiertänyt ympäri Kiinaa tapaamassa. Urakalle täytyy nostaa hattua, sillä Manninen on tavoittanut ilmeisempien äänten lisäksi myös sellaisia henkilöitä, joiden osa ei ole ollut mitenkään myönteinen. Haastatteluun on suostunut esimerkiksi rouva Dong, jonka työnä oli valvoa, ettei perheisiin syntynyt sallittua enempää lapsia.
Manninen mainitsee useaan otteeseen, että poliittisen päätöksen tarkoitusperät olivat hyvät. Kiinalaispäättäjät huolestuivat väestönkasvusta ja halusivat hillitä sitä säännöksin. Kuitenkaan, kuten usein käy, päättäjät eivät voineet aavistaa, mitä kaikkea ratkaisusta seurasi. Ihmisten yksityisyyden loukkaamista, perheiden sisäisiin asioihin puuttumista hyvin raskailla tavoilla, poikalasten suosimista ja sitä seurannutta sukupuolijakauman vinoumaa. Ja niin edelleen. Lista on loputon, ja sitä listaa Mari Manninen avaa monin tavoin.
Näin kiinalaiset orpokodit siis täyttyivät tytöistä. Yhden lapsen politiikka synnytti tyttöjen ylijäämän, ja politiikan vuoksi kiristetty adoptio työnsi tytöt orpokoteihin yhä vauhdikkaammin.Toki on niin, että kaikkia kiinalaisia yhden lapsen politiikka ei ole satuttanut - sellaisiakin kommentteja kirjasta löytyy. Pääsääntöisesti mieleen kuitenkin jää murheellisia kohtaloita ja elämäntarinoita, joita tiukka valvonta on varjostanut. Selvää on, että lähes neljäkymmentä vuotta sitten tehty päätös on vaikuttanut laajalti koko kiinalaiseen yhteiskuntaan.
Yhden lapsen kansa on kattava tietopaketti siitä, miten yhden lapsen politiikka on jättivaltiossa vaikuttanut kansalaisiin ja yhteiskuntaan. Teos antaa puheenvuoron tavallisille kansalaisille, mikä ei varmastikaan ole pieni juttu valtiossa, jossa valvonta on tiukkaa.
Mari Mannisella on miellyttävä tapa kirjoittaa, vaikka haastateltujen tarinat eivät usein kauniita olekaan. Hän on mukavasti teoksessaan läsnä mainiten aika ajoin omista havainnoistaan ja kommentoimalla haastateltaviensa toimia. Hän myös toteaa, miten Kiinan lapsimäärä olisi voinut lähteä joka tapauksessa laskuun ilman ankaraa kontrolliakin: avainasiana on koulutus, sillä kouluttautuneet tekevät lapsia vähemmän.
Teoksensa alussa Manninen varoittaa, että lukiessa voi välillä kuristaa kurkkua. Niin todella käykin, sen verran riipaisevia kertomuksia teoksesta löytyy. Sitä, että lapsi voidaan riistää vanhemmiltaan ja jopa tappaa, tuntuu mahdottomalta käsittää. Pelkkää synkkyyttä ei kuitenkaan ole tarjolla, vaan mukana on myös selviytymistarinoita, ja teoksesta muodostuu myös kiinnostava kurkistusaukko kiinalaisuuteen.
Kirjasta ovat kirjoittaneet myös Katri, Henna, Arja, Tiia, Anu, Nanna, Liisa, Mrs Eriksson ja Ei-Leen Sato.
Helmet 2017: 11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja.
Karmivia juttuja avautuu tässä kirjassa yhden lapsen politiikasta. Juuri ihmisten kokemukset tekivät siitä kiinnostavan kurkistuksen Kiinaan.
VastaaPoistaTiia
Totta. Tavallisten ihmisten kertomukset siitä, mitä poliittinen päätös heille merkitsi, eivät voi olla herättämättä tunteita.
PoistaHieno tietoteos, hyvin keskustelua avaava. No älytöntä touhua se oli alunperinkin. Jokainenhan tuon ymmärsi, että miehiä ihannoivassa maassa halutaan synnyttää vain se poikalapsi, jos saa valita. Kiinalainen kulttuuri näytti monet puolet itsestään tässä reportaasikirjassa.
VastaaPoistaKirjassa avataan hyvin kiinalaista kulttuuria muutenkin kuin yhden lapsen politiikan näkökulmasta, vaikka siihen kaikki lopulta kiertyykin. Lopultahan on käynyt niin, että tyttöjäkin on alettu arvostaa.
Poista