"Tuo suopea todistajanlausunto sekä kuninkaan allekirjoittama kirje mukanani astuin laivaan Kööpenhaminassa viime keväänä, täysin varmana siitä, että kotona Islannin maaperällä oikeuteni palautettaisiin. Mutta se ilo oli lyhytikäistä. Kanssani samalla laivalla matkustivat tanskalaisten korvia niin pehmeästi edellisenä syksynä nuoleskelleen herjauskielen lähettiläät, jotka olivat siten saattaneet minut kiven sisään."
Islantilaiskirjailija Sjón hurmasi minut teoksellaan Poika nimeltä Kuukivi, joten oli selvää, että myös tuorein suomennos, Valaan suusta, kuuluisi lukemistooni ennemmin tai myöhemmin. Kuukiven tapaan myös tämä teos on historiallinen romaani, mutta nyt matkataan ajassa kauemmas taaksepäin, aina 1600-luvulle saakka.
Romaanissa eletään vuotta 1635. Kirjailija ja parantaja Jonas Pálmason saa kokea, millaista on joutua yhteisön silmätikuksi: miestä syytetään harhaoppisuudesta ja hänet karkotetaan autiolle saarelle. Siellä seuralaisena on vain lintu, merisirri, jolle Pálmason kertoo elämästään ja kokemuksistaan. Kertomuksissa puhutaan niin perheestä kuin kovista menetyksistä, islantilaiselosta ja valaanpyynnistä. Keskiössä kuitenkin on Jonas, jolla on myös liikanimi Oppinut ja joka kokee tulleensa moneen kertaan kaltoin kohdelluksi.
Sjónille tuttu unenomaisuus, toden ja kuvitellun sekoittuminen, on läsnä tässäkin tarinassa. Mikä on todellisuutta ja mikä Jonas Pálmasonin unta, on välillä epäselvää. Epäselvää on tietenkin minäkertojan myötä sekin, mikä on päähenkilön omaa tulkintaa, mikä totista totta. Selvää on kuitenkin se, että Valaan suusta kuvaa mennyttä aikaa ja pientä islantilaisyhteisöä kiehtovasti. Millaisia me ihmiset olemme, se tuntuu kysyvän, eikä vastaus ole mairitteleva.
Vaikka romaanissa on kirjailijalta tuttuja elementtejä, kuten mystiikkaa, ei Valaan suusta onnistu aivan aiempien teosten tavoin hurmaamaan. Tarinan päähenkilö jää etäiseksi eikä kosketuspintaa oikein löydy. Silti ihailen jälleen kerran Sjónin tapaa kertoa tarinaa lyyrisen viehkosti. Julmuus ja kauneus limittyvät maagisesti keskellä muuttuvaa maisemaa ja maailmaa.
Islantilaisromaanin ovat lukeneet myös ainakin Mai ja Kaisa Reetta.
 |
| Sjón: Valaan suusta (Like 2016) Islanninkielinen alkuteos Rökkurbýsnir - skádsaga 2008 Suomentanut Tuomas Kauko 272 sivua |
Romaanissa eletään vuotta 1635. Kirjailija ja parantaja Jonas Pálmason saa kokea, millaista on joutua yhteisön silmätikuksi: miestä syytetään harhaoppisuudesta ja hänet karkotetaan autiolle saarelle. Siellä seuralaisena on vain lintu, merisirri, jolle Pálmason kertoo elämästään ja kokemuksistaan. Kertomuksissa puhutaan niin perheestä kuin kovista menetyksistä, islantilaiselosta ja valaanpyynnistä. Keskiössä kuitenkin on Jonas, jolla on myös liikanimi Oppinut ja joka kokee tulleensa moneen kertaan kaltoin kohdelluksi.
Sjónille tuttu unenomaisuus, toden ja kuvitellun sekoittuminen, on läsnä tässäkin tarinassa. Mikä on todellisuutta ja mikä Jonas Pálmasonin unta, on välillä epäselvää. Epäselvää on tietenkin minäkertojan myötä sekin, mikä on päähenkilön omaa tulkintaa, mikä totista totta. Selvää on kuitenkin se, että Valaan suusta kuvaa mennyttä aikaa ja pientä islantilaisyhteisöä kiehtovasti. Millaisia me ihmiset olemme, se tuntuu kysyvän, eikä vastaus ole mairitteleva.
Vaikka romaanissa on kirjailijalta tuttuja elementtejä, kuten mystiikkaa, ei Valaan suusta onnistu aivan aiempien teosten tavoin hurmaamaan. Tarinan päähenkilö jää etäiseksi eikä kosketuspintaa oikein löydy. Silti ihailen jälleen kerran Sjónin tapaa kertoa tarinaa lyyrisen viehkosti. Julmuus ja kauneus limittyvät maagisesti keskellä muuttuvaa maisemaa ja maailmaa.
Islantilaisromaanin ovat lukeneet myös ainakin Mai ja Kaisa Reetta.
Ihastuin Poikani kuukiveen tosi paljon, joten odotin tältä kirjalta paljon. Kirjahan on kirjailijan aiempaa tuotantoa. Tämä oli aika raadollista luettavaa ankarien rangaistusten vuoksi. Noitaepäilyt ym. ilman rikkaita auttajia, päähenkilö olisi kuollut paljon aikaisemmin. Luin mielenkiinnosta, sillä historiahan on kuin tulevaisuus, se täytyy kuvitella. Tässähän oli taustalla aito tarina, kuten Poikani kuukivessä, jota kirjailija lähti muovaamaan.
VastaaPoistaKuukivi oli minullekin niin suurta ihastusta, että odotukset tätä kohtaan olivat suuret. Kirjailijan ote on ajan mittaan siis parantunut, kun tämä ei vakuuttanut yhtä vahvasti kuin myöhemmin tullut Kuukivi. Kiehtova ja kiinnostava tämä silti on.
PoistaIhan samoin ajattelin kuin näköjään moni muukin; hieno kirja, mutta ei ihan Poikani kuukiven veroinen. Minulla saattaa olla tietysti sekin, että kuukivi oli ensimmäinen teos jonka kirjailijalta luin. Usein tuntuu että sitä ensimmäistä löytämisen iloa on vaikea myöhemmin ylittää.
VastaaPoistaMinullekin Kuukivi oli ensimmäinen teos, jonka Sjønilta luin. Se oli niin yllättävän hieno, että sitä voi tosiaan olla vaikea ylittää.
Poista