Mikko Kalajoki: Miesmuisti

"Minun muistojani ei ole kenelläkään muulla kuin minulla, ainakaan siinä muodossa ja siinä järjestyksessä kuin ne uniini tulevat."

Mikko Kalajoki: Miesmuisti
WSOY 2017
286 sivua

Mikko Kalajoen kolmas romaani Miesmuisti marssittaa eteemme Arto Tiensuun, jonka elämä voisi olla kauniisti mallillaan. On perhe, työpaikka, pian uusi kotikin. Mutta kun Tiensuun arkeen kurkistaa, alkaa pian hahmottua, mikä kaikki on pielessä. Esimerkiksi vaikka se, että vaimo pompottaa, vaikka mies tekee perheensä eteen sen, minkä ehtii. Tai vaikka se, että kives kipuilee. Eikä elämä kahden poikaviikarin kanssakaan aina aivan mutkatonta ole. Ja sitten pitäisi hoitaa vielä työ lapsuudenkaverin alaisuudessa.

Haasteita päähenkilöllä riittää, se on selvää. Haasteita kyllä riittää lukijallakin, joka ei välttämättä jaksa innostua siitä, miten Tiensuu vatvoo (miehisiä) vaivojaan ja kyttää nuorta ja nättiä päiväkodin työntekijää. Kärjistetty kouhotus ei oikein imaise mukaansa, ennen kuin tarina heittää lukijalle koukun:

Mietin, onko Suurpäällä jossain albumi, jonka väliin on kätketty sama lehtileike. Näkeekö Suurpää koskaan painajaisia elokuusta 1991, joutuuko se hukuttamaan muistonsa viinaan ja irtoseksiin?

Harmi vain, että koukku on niin huterasti kiinni, että se ei oikein kannattele. Muistaminen ja menneisyyden varjot ovat kiinnostavia teemoja, mutta ne jäävät ilmaan: olisin toivonut enemmän täkyjä ja vähemmän kohellusta.

Silti hyvääkin on. Mikko Kalajoen kynänjälki on vetävä ja sujuva. Arkisia tilanteita katsellaan pilke silmäkulmassa ja paikoin niissä on niin paljon tunnistettavaa, että nauru on herkässä. Kärjistetyt kuvat elämästä muotoutuvat satiiriksi yksilön (lähinnä miehen) kohtaamista paineista, jotka liian suuriksi kasautuessaan voivat johtaa arvaamattomiin seurauksiin.

Helmet-haaste: 28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan.