Siirry pääsisältöön

Kuinka klassikkohaastekirja valitaan?

Klassikoita, klassikoita.
Kirjabloggaajien klassikkohaaste on taas käsillä! Neljättä kertaa haaste kokoaa bloggaajia lukemaan klassikkoteoksia, ja tällä kertaa rupeamaa emännöi Yöpöydän kirjat -blogi.


Nyt ei käsillä kuitenkaan ole klassikkopostaus vaan tarina siitä, kuinka luettavaa kirjaa ei ehkä kannata valita, ellei halua tehdä niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin kirjan valikoimisesta arjen haastetehtävää.

Yksinkertaisimmillaan kirjan valinta tapahtuu näin:
  1. Pidä listaa klassikoista, jotka vaikuttavat kiinnostavilta. (Esimerkiksi klassikkohaastepostauksista löytyy hienoja vinkkejä!)
  2. Hanki kirja vaikkapa kirjastosta itsellesi.
  3. Lue kirja.

Vaikeammaksi asian voi tehdä siten, että ei pidä klassikkolistaa vaan luottaa pettämättömään muistiinsa. Viime kesänä klassikkohaastebloggauksia lukiessani ihastelin, miten kiehtovia kirjoja on maailma pullollaan. Mutta en kirjoittanut mitään muistiin. En yhtäkään nimekettä.


Klassikkohaasteen lähestyessä kannattaakin sitten käyttää aikaa itsensä soimaamiseen. Lisäksi voi epätoivoisesti inttää, että nyt ei löydy mitään luettavaa, vaikka ihan hyvin tietää, että klassikoista sitä luettavaa varmasti löytyy.

Seuraava askel on se, että valitsee kirjan, joka hieman kiinnostaa ja on jollain tapaa tuttukin. Esimerkkinä toimikoon Minna Canthin Papin perhe, jota lueskellessa saattaa tulla tunne, että tässähän on jotain tuttua. Mielessä voi jo kaavailla postausta siitä, miten Canthin tuotannossa jotkut teemat toistuvat hyvinkin selkeästi. Onpa ihmisissä ja perhekuvauksessakin jotain samaa kuin aiemmin luetussa.

Kun Papin perhe on luettu noin puoliväliin, voi olla hyvä hetki tarkistaa lukupäiväkirjasta tai blogista, mikä mahtoikaan olla se teos, jossa on hyvin samanlaisia piirteitä kuin tässä parhaillaan luettavassa teoksessa. Ja kas, eikös blogista löydy postaus Canthin teoksesta nimeltä Papin perhe!

Tässä vaiheessa voi vaipua epätoivon valtaan tai olla kiitollinen siitä, että blogi on jälleen täyttänyt alkuperäisen tarkoituksensa eli toiminut muistikirjana hajamieliselle ja unohtavaiselle lukijalle. Ja sitten voi suunnata uutta kirjaa valitsemaan.

Koska aikaa on tuhraantunut kaikkeen epäolennaiseen ja elämässä on muutakin kuin klassikkojen lukemista, ei Alastalon salissa ole enää vaihtoehto. Sen sijaan lähdetään etsimään klassikkoa tutulla ja turvallisella periaatteella: saisi olla mahdollisimman lyhyt. Eikä kotimaisuuskaan haittaisi, kun nyt kerran Suomen satavuotisjuhlavuotta vietetään.

Viimein löytyy kirja, jonka ehtii hyvin parissa viikossa lukemaan kaiken muun arkitohinan ohessa. Siitä lisää huomenna!

Kommentit

  1. Hih, hyvä että sentään sait jotain luettua tämän kertaiseen haasteeseen. :D Minä olen tähän asti onnistunut etenemään muistin varassa ja mututuntumalla, "tämä voisi olla kiva". Tyyli toimii, kun tarpeeksi ajoissa aloittaa lukemisen. Joka klassikkokierroksella olen tosin aikonut kirjoittaa vinkkejä muistiin, ja ehkäpä nyt viimein saan sen tehtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä minäkin olen nyt sen verran viisastunut, että kirjoitan vinkkejä muistiin. :D

      Poista
  2. Voi ei. Hauska postaus, vaikka tietenkään ei ole hauska, että alkuun luit vahingossa siihen jo ennestään luettua kirjaa. Hyvä kuitenkin että ehdit jotain muuta sitten lukemaan!
    Tiia

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…