Siirry pääsisältöön

Jari Tervo: Layla

"Layla uskoi, että Asuman olisi voinut selvittää tämän kiistan. Hänen järkensä oli kirkas kuin kuura-aamu. Layla ei ollut tehnyt mitään sopimatonta turkkilaisen Ibrahimin kanssa, Asuman osaisi kertoa sen.
- Lue rukouksesi, Nasir sanoi."
Jari Tervo: Layla
(WSOY 2011)
Lukija: Jarmo Mäkinen
Äänikirjan kesto 11h 32min.
Jari Tervon Layla-romaani oli joskus lainassa kirjastosta mutta palautui sinne lukemattomana, kun en vain ennättänyt romaania alkua pidemmälle lukea. "Minut kihlattiin kehdossa" on aloitus, joka jäi mieleen, ja niinpä Elisa Kirjan äänikirjatarjoukseen oli helppo tarttua. Klikkaus vain, ja Layla asettui puhelimeni kirjahyllyyn.

Layla on tarina paitsi nimihenkilöstään, joka on nuori kurdityttö, myös toisesta naisesta, suomalaisesta Helenasta. Lisäksi se on tarina miehistä, jotka säätelevät ja ohjaavat naisten elämää, kulttuureista ja kohtaloista.

Layla on tyttö, joka on liian viaton suojelemaan itseään. Epäonnistunutta hääyötä seuraavat tapahtumat ovat miesten kauheita yrityksiä suojella viattomuutta, jota he eivät onnistu tunnistamaan, vaikka se on heidän silmiensä edessä. Suvun kunnia on suurempi kuin mikään muu, sen rinnalla ihmishenkikin on pientä.

Helena elää maailmassa, jonka pitäisi olla mahdollisuuksia täynnä mutta jonka ovet sulkeutuvat häneltä pitkälti omaa syytään. Kun Layla syntyy miesten hallitsemaan maailmaan, astelee Helena sinne omasta päätöksestään. Naisten tiet kohtaavat, kuten arvata saattaa, mutta se vie melko kauan. Yhteisenä nimittäjänä on kauppatieteiden maisteri Armonlahti, joka tarjoaa Helenalle keinon päästä elämän syrjään sen verran kiinni, että viisivuotiaan pojan yhteishuoltajuus voisi sittenkin olla mahdollinen. Mikään ennustajaihme ei tietenkään tarvitse olla ymmärtääkseen, että prostituutio ei voi kovin kauas kantaa. Helenalla kuitenkin on, ainakin periaatteessa, muitakin mahdollisuuksia elantoaan hankkia, kun taas Layla on täysin ulkopuolinen, kun hänen kohtalostaan päätetään, eikä hänellä ole edes teoreettista valinnanvaraa.

Layla on tarina, josta onnea on vaikea löytää. Eksyneitä ja rikkinäisiä ihmisiä on, paljonkin. On väkivaltaa, rikollisuutta, kaipausta ja surua. Helpolla tarina ei lukijaansa päästä, mutta ei kai kirjallisuuden aina pidäkään. Keskustelua romaani on Google-haun perusteella herättänyt, mikä ei varmasti ole pahitteeksi, sen verran painavia teemoja Tervo teoksessaan käsittelee.

Marin jutusta löytyy linkkejä useisiin kirjoituksiin Laylasta.

Kommentit

  1. Minusta tämä on Tervon paras kirja. Jos vertaan vaikka Pyhiesi yhteyteen, joka oli Finlandia-ehdokas, niin tämä voittaa mennen tullen ja palatessa. Aihe on ajankohtainen ihmiskauppatarina, johon kaikki muukin rikollisuus sitten linkittyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen lukenut Tervoa niin vähän, että en osaa verrata Laylaa hänen muuhun tuotantoonsa. Aihe on kyllä ajankohtainen, valitettavasti edelleenkin.

      Poista
  2. Minä luin tämän nelisen vuotta sitten, ja onhan Tervo kyllä aika ison palan tätä kirjoittaessaan haukannut. Ihan ei omasta mielestäni ne saappaat täytyneet, niin paljon vastaavaa ulkomaista kirjallisuutta lukeneena tarina jäi vähän vaisuksi. Muistan pitäneeni etenkin itse Laylaa aika epäuskottavana ja vähän liian pinnallisesti kirjoitettuna hahmona, mutta luki tämän silti ihan mielellään, sellaisena "painavan kevyenä" kirjana, josta pystyy nauttimaan jos ei liikaa vertaa muuhun vastaavaan tai takerru asiavirheisiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän epämääräinen olo tästä jäi. Alussa ajattelin, että tarina on todella hyvä, mutta sitten tunne muuttui. Ei tämä huono ole mutta ei myöskään erinomainen.

      Poista
  3. Minä en tästä Tervosta pitänyt, kaiken ankeuden keskellä oivaltavat lauseetkaan eivät naurata. Ja yksi kummallinen kielikuva oli mukana "Mä oli ihan spede matikassa" s.112. Tiettävästi Spede oli matematiikassa aika hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo mainitsemasi kielikuva taisi jäädä kuulematta tai sitten en siihen kiinnittänyt huomiota. Kovin ankeaksi meininki tosiaan jäi. Välillä olisi kaivannut enemmän valoa.

      Poista
  4. Minuakaan tämä Tervon kirja ei vakuuttanut. Henkilöt eivät tunnu eläviltä ja juonessa on liikaa kiemuraa, kuten Tervolla joskus muulloinkin.
    Pidän eniten Tervon ihan ensimmäisistä töistä ja viimeisimmistä, fiktiivisisitä elämäkerroista Esikoinen ja Revontultentie. Kolmas osa Pyrstötähti tuntuu jo vähän tähteistä kootulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Revontultentie on hyllyssäni mutta en ole sitä lukenut, Esikoista joskus aloittelin mutta jäi kesken. En todellakaan voi väittää mikään Tervo-tuntija olevani, mutta ihan kiinnostavasti kirjailija tässä tuo esille kurditytön maailmaa, toki muutakin. Silti olisin kaivanut jotain enemmän.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…