Siirry pääsisältöön

Andrew Michael Hurley: Hylätty ranta

"Tuuli milloin heikkeni, milloin yltyi. Ulvoi entistä kimakammin. Se oli sinnikkyydessään papin veroinen, joskus häntä äänekkäämpi, ja se piti vanhempaa saarnaa hiekasta ja merestä. Varoitti kirkkokansaa pysymään poissa Loneysta."

Andrew Michael Hurley:
Hylätty ranta (WSOY 2016)
Alkuteos The Loney 2014
Suomentanut Jaakko Kankaanpää
427 sivua
Andrew Michael Hurleyn romaani Hylätty ranta valittiin viime vuonna vuoden parhaaksi esikoisromaaniksi Isossa-Britanniassa. Se ei ole mikään ihme: tarina on vahva, tunnelmaltaan mieleenjäävä ja kiinnostava. Innolla odotan kirjasta tekeillä olevaa elokuvaa.

Tarinan minäkertoja on Tonto, joka muistelee teini-ikäänsä ajoittuvaa aikaa, kun hänen perheensä matkaa osana isompaa seuruetta Loney-nimiseen paikkaan Luoteis-Englantiin. Mukana on myös veli Hanny, oikealta nimeltään Andrew, joka on mykkä. Syvästi uskovainen äiti odottaa, että Loneyn kappelin pyhä vesi parantaa Hannyn, mutta tarvittavaa rituaalia odotellessa Tonto toimii monessa kohtaa veljensä tulkkina.

Loneyn kylä on kummallinen paikka. Siellä tapahtuu outoja asioita, jotka kylmäävät lukijaa. Viimeisillään raskaana oleva tyttö, parkuva vauva, näkönsä takaisin saava vanha nainen, outo miesjoukkio ja mies, joka ei uskalla puhua - siinä on jo paljon aineksia kylmäävään tunnelmaan. Lisäksi on vielä miljöö, jota Hurley kuvaa hienosti ja joka täydentää tarinaa asettuen lähestulkoon yhdeksi henkilöhahmoksi muiden rinnalle.
Loneyssa kaikki eli niin kuin piti elää. Tuuli, sade ja meri olivat luonnontilassaa, alati vastasyntneitä, kesyttömiä. Luonto teki mitä luonnon kuului. Kuoleman ja uudistumisen katkeamaton kierto jatkui ilman että kukaan pani sitä merkille - kukaan paitsi Hanny ja minä.
Hylätty ranta on arvoituksellinen romaani. Mukana on niin uskoa ja toivoa kuin pahuutta, ja erityisesti viimeksi mainittu on lähes käsin kosketettavaa. Paljon jätetään rivien väleihin lukijan pääteltäväksi ja päätettäväksi, suoria vastauksia ei juuri tarjota. Oikeastaan koko kertomus menneiden vuosikymmenien tapahtumista asettuu lopulta aika nyrjähtäneeseen valoon. Hylätty ranta olisikin mainiota lukupiiriluettavaa kaikessa aukkoisuudessaan ja tulkinnanvaraisuudessaan. Suosittelen toki muutenkin, mikäli hienovaraisen kylmäävä tarina kiinnostaa.

Annikan mielestä kirja kannattaa lukea draamana sen sijaan, että sitä lähestyisi kauhukirjallisuutena. Olen samaa mieltä. Tapahtumien virittäminen vie melko kauan, ja jos odottaa kauhun puistatuksia alusta loppuun, saattaa pettyä. Krista kiittelee koukuttavaa tarinaa.

PS. Kirjaa myydään sekä mustalla että valkoisella kannella. Kuvan ennakkokappaleesta näkee molemmat vaihtoehdot.

Kommentit

  1. Minulla on tämä kesken ja nautin kyllä lukemastani. Mietin samoin, että tämä sopisi hyvin lukupiirikirjaksi. Keskusteltavaa varmasti riittäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, oikein kutkuttaisi päästä keskustelemaan tästä. :)

      Poista
  2. Pistänpä korvan taakse, kun itsekin kuulun lukupiiriin!

    Olet jo ehkä saanut tämän haasteen, mutta postausta en ainakaan löytänyt, joten vastaa, jos kiinnostut: http://hannankirjokansi.blogspot.fi/2016/06/unpopular-bookish-opinions-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukupiiriin tätä ehdottomasti suosittelen.
      Kiitos haasteesta, en ollut sitä vielä saanut.

      Poista
  3. Odotukseni kirjan suhteen olivat hieman erilaiset, mutta pidin tarinasta. Lukijalta vaaditaan myös osansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä lukijaltakin tosiaan vaatii, mutta mukavasti teos jää mieleen kytemään.

      Poista
  4. Minä petyin, kun kaipasin lisää sitä kauhua. En splatteria, mutta väristyksiä. Oli kirjassa kyllä hienoja kohtia paikoin, hienoa ilmaisua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en tätä kauhuksi edes luokittelisi, ennemmin psykologiseksi romaaniksi. Kauhukirjallisuudelta odotan vähän muuta, ja alku menikin ihmetellessä, milloin kauhistuttaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…