Siirry pääsisältöön

Blogger Recognition Award





Kirja vieköön! -blogin Riitta ojensi minulle palkintohaasteen. Kiitos!

Blogger Recognition Award- hasten ohjeet ovat seuraavanlaiset:
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi
Tässäpä minun ajatuksiani:
2. Kuinka aloitin bloggaamisen? 
Olin äitiyslomalla pienen pojan kanssa, kun päätin vihdoin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni ja perustaa kirjablogin. Yksi syy aloittamiseen oli se, että kiireen pehmittämä pääni ei millään meinannut muistaa, mitä olen lukenut ja mitä en, ja useamman kerran kävi niin, että jonkun kirjan aloitettuani tajusin, että tässähän on jotain tuttua. Blogista onkin ollut kätevä katsoa, mitä olen lukemistani kirjoista ajatellut ja mitä kirjat ovat käsitelleet.
3. Ohjeita aloitteleville bloggaajille
En varmasti ole mikään oikea henkilö antamaan bloggausohjeita, mutta jos joku ohje on "pakko" antaa, se on seuraava: Jos bloggaaminen kiehtoo, aloita ihmeessä. Maailma ei mullistu, jos into jonkun ajan kuluttua laantuu, mutta todennäköisempää on, että bloggaaminen vie mukanaan ja harrastuksesta saa enemmän kuin osasi etukäteen kuvitellakaan.
5. Palkinnonsaajien nimeäminen
Ai että, tämä nimeäminen on aina niin vaikeaa. Käsittääkseni palkinto on aika moneen blogiin jo päätynyt, joten rikon sääntöjä sen verran, että en kymmentä blogia ala nimetä. Kolme on maaginen luku, joten nimeän seuraavat:

Luettua elämää

Rakkaudesta kirjoihin

Kommentit

  1. Kiitos haasteesta, Jonna! <3 Voisin oikeastaan kopioida nuo vastauksesikin, sillä niin samantapainen historia meillä on blogin perustamisessa ja sitten tuo ohjeiden antaminenkin on vähän vaikeaa, koska en osaa yhtään markkinoida blogiani, kunhan kirjoitan omaksi ilokseni.

    Hyvää lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Omaksi ilokseni minäkin tätä teen. :)

      Poista
  2. Ihan mainio ohje minusta! Jos bloggaaminen kiinnostaa, niin blogi vain pystyyn - mitäpä sitä liikaa miettimään. Blogi muotoutuu kyllä ajallaan oman näköiseksi. Ja sen voi tosiaan lopettaa, jos ei se viekään mukanaan (vaikea kuvitella, ettei veisi!) :)

    Elinalle tuohon ylle sanoisin, että eihän ohjeiden antaminen tarkoita markkinointia tai mainostamista. Minusta ajatus on jopa kummallinen, mutta kuvaa sitten kait tätä nykyaikaa. :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ajattelen kai pikemminkin niin, että voidakseen antaa ohjeita, pitäisi olla huippubloggari ja tuntuu hassulta antaa ohjeita, kun ei blogini ole mitenkään erityisen suosittu tai kunnianhimoinen. Voisin paremminkin neuvoa, että älä ainakaan näin toimi, jos haluat perustaa trendikkään blogin. Harrastamisen iloa voin kyllä levittää ja siitähän tässä haasteessa on enemmänkin kyse. Jonnan ohje on siinä mielessä juuri oikea, eli perustamaan vaan heti, jos siltä tuntuu.

      Poista
    2. Kiitos, Elegia. :)
      Elina, minulla on ihan samansuuntaisia ajatuksia. En koe olevani mikään huippu tässä hommassa, joten jätän mielelläni ohjeiden antamisen muille. Ja mieluusti luen, mitä ohjeita muut antavat.

      Poista
    3. Aivan samanmoisia aatoksia minulla! Olen päätynyt siihen, että on iloekstraa, jos joku erehtyy lukemaan postauksia, kun minulle lukeminen ja siitä kirjoittaminen on itselle tärkeä harraste. Muuta neuvoa ei oikein ole.

      Poista
    4. Kiitos haasteesta! Niin siinä kävi, että kirjabloggaajanharrastusilo ilmenee kantaattina: https://tuijata.wordpress.com/2016/06/12/blogger-recognition-award/

      Poista
  3. Kiva Jonna kun otit haasteen vastaan!

    Minulla on myös hatara pää enkä muista mitä olen lukenut. Aivan sama juttu - jossain puolivälissä kirja alkaa tuntua tutulle! Blogi on hyvä 'muistipankki'!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun haastoit. Tätä oli kiva miettiä!

      Poista
  4. Kiitos maagiseen lukuun päätymisestä. Vastaan kesäkuun kuluessa. Mainio harrastus tämä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Blogistanian Globalia -äänestyksen voittaja on...

Kirjabloggaajat, -grammaajat ja -tubettajat äänestivät jälleen parhaista lukukokemuksistaan. Vuoden 2023 kirjaparhaimmistoa äänestettiin viime viikolla: Blogistanian Globalia -kategoriassa ääniä antoi 51 äänestäjää ja mainituksi tuli 80 eri teosta. Voittajaksi nousi 15 pisteellä  Martha Wellsin  Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1  (Hertta Kustannus) , suomentaja Mika Kivimäki! Arvioissa scifisarjan avaavaa teosta on luonnehdittu seuraavasti: Tämä olikin aika hurmaava tapaus tämä Murhabotti . –  Katarooman kirjaimia   Jäi lämmin fiilis . –  @kalmanoudotkirjat Miten mahtava tunne lukea näin hyvää scifiä suomeksi ja toivomme, että suomennoksen myötä teos löytää valtavan määrän uusia lukijoita, sillä sen se todella ansaitsee.      – @reading_with_pet_dragon Claire Keeganin  Nämä pienet asiat  (Tammi) , suomentaja Kristiina Rikman   sijoittui Globaliassa toiseksi yhdellätoista pisteellä. Siitä on todettu muun muassa näin: Sadassa sivussa Keegan luo täyden ja koskettavan kertomuksen, jok