Vuosi on taas vaihtunut! |
Tässä hieman infografiikkaa vuoden 2015 lukemisistani:
Luin kaikkiaan 82 romaania, 9 lasten- ja nuortenkirjaa, 6 novellia, novelli- tai kirjoituskokoelmaa, yhden runokokoelman ja kuusi tietokirjaa. Lisäksi kirjoitin blogiini yhdestä, vaikuttavasta kuunnelmasta.
Käännettyä kirjallisuutta luin hieman kotimaista enemmän, mutta suhde 54-50 on aika tasaväkinen. Naisten kirjoittamat teokset olivat vähän miesten kirjoittamia laajemmin edustettuina, mutta tässäkään suhteessa erot eivät olleet suuria.
Uutta kirjallisuutta luin todella paljon: yhteensä 60 kirjaa on julkaistu vuonna 2015.
Mitä viime vuonna sitten tuli luettua? Säästelen joitakin ajatuksia Blogistanian äänestyksiin, mutta muutamia lukemiani teoksia nostan esille jo nyt.
Myönteinen lasten- ja nuortenkirjayllättäjä: Mervi Heikkilä, Louhen liitto
Komea trilogian päätös: Hugh Howey, Kohtalo
Hieno klassikko: Oscar Wilde, Dorian Grayn muotokuva
Kirja, jonka pariin olen palannut uudelleen: Jari Järvelä, Särkyvää
Latteaksi jäänyt lukukokemus: Stephen King, Tervetuloa Joylandiin
Ihana: Frank McCourt, Seitsemännen portaan enkeli
Toinen ihana: Per Petterson, Hevosvarkaat
Vaikuttava: Celeste Ng, Everything I never told you
Liian höttöinen: Sarah Lark, Valkoisen pilven maa
Matkakuumeen nostattaja: Satu Rämö, Islantilainen voittaa aina
Kaikkiaan voi todeta, että Kirjan vuosi 2015 oli monella tapaa onnistunut. Luin kirjoja, jotka jäivät mieleen, ilahduttivat, innostivat, liikuttivat, kiinnostivat, opettivat, opastivat ja veivät mukanaan. Hienoja lukuelämyksiä vuoteeni mahtui lukuisia!
Erilaisiin lukuhaasteisiin osallistuin varsin ahkerasti, vaikka yritin intoani hieman jarrutella. Mutta minkäs teet, kun innostavia haasteita putkahtelee esille sieltä ja täältä?
MarikaOksa oli löytänyt viime vuodenvaihteessa GoodReadsista haasteen, jossa luettuja kirjoja piti sovitella 50:een eri kategoriaan. Asetin tavoitteekseni saada jonkun kirjan sovitettua ainakin 25 kohtaan - koko listaa en uskaltanut tavoitella, sillä jotkut kohdat vaikuttivat aika vaikeilta. Tavoitteeni saavutin: kirja löytyi lopulta kaikkiaan 33 kohtaan. Koko lista löytyy täältä.
Kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen osallistuin edellä mainitulla Dorian Grayn muotokuvalla.
Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteessa saavutin Pohjoismaiden tuntija -arvonimen luettuani kaikista haasteen maista kaksi kirjaa. Norjan ja Ruotsin kirjallisuuden taituriksi nousin, kun luin molemmista maista neljä kirjaa. Kaikki lukemani neljätoista kirjaa on listattu täällä.
Elämäkertahaaste 2015 oli kiinnostava, mutta niin vain vakaista aikomuksistani huolimatta tulin lukeneeksi ainoastaan kolme elämäkertaa. Kaikki olivat kyllä hyviä, joten sikäli haaste sujui hienosti. Haastekoonti löytyy täältä.
Maalaismaisemia-lukuhaaste oli yllättävä. Oletin, että haasteeseen sopivia kirjoja tupsahtelee vastaan kuin itsestään, mutta tulinkin lukeneeksi vain viisi maalaismaisemaan sijoittuvaa kirjaa. Teokset, joiden avulla saavutin Suo, kuokka ja Jussi -tittelin, on listattu täällä.
Vuonna 2015 emännöin muuten ensimmäistä kertaa omaa haastettani. Kirjankansibingon kooste on täällä.
Viime tammikuussa kirjasin postaukseeni suunnitelmiani, mitä ajattelin vuonna 2015 lukea. Kymmenen + yksi -suunnitelmani kanssa ei kauhean hyvin käynyt: luin kirjahyllyni odotetuimmista kirjoista vain kolme, eli Frank McCourtin Seitsemännen portaan enkelin, Tove Janssonin Taikatalven ja Jhumpa Lahirin Kaiman. Tavallaan luin kyllä neljä kirjaa, sillä Colm Toíbínin Brooklyn päätyi lukemistooni vuoden viimeisinä päivinä, mutta bloggasin siitä vasta tammikuun 2016 puolella.
Mutta nyt on vuosi 2015 paketissa ja katse suunnattu uuteen vuoteen. Joihinkin haasteisiin olen jo ilmoittautunut ja joitakin lukusuunnitelmia tehnyt. Vaikka edeltä näkyy, että suunnitelmien tekeminen ei välttämättä johda loistokkaaseen lopputulokseen, on aina mukavaa miettiä, mitä tulee aikanaan ehkä, mahdollisesti lukemaan. Samalla tulee kartoitettua kirjahyllyn sisältöä.
Hyvää lukuvuotta 2016!
Kivat tilastot! Paljonhan sinä ehdit lukea.
VastaaPoistaHyvää uutta kirjavuotta!
Ihan mukavasti kuitenkin ehdin, vaikka välillä tuntui, että ei tule luettua mitään.
PoistaKiitos samoin, Margit!
Ihanan järjestelmällinen sinullakin tämä vuoden 2015 katsaus. Muutamia tuttujakin tuli lukiessa vastaan. Erityisesti on jäänyt mieleen iloni siitä, kun tartuit tuohon Celeste Ng:n teokseen, joka omastakin mielestäni on edelleen erittäin hieno teos. Hyviä lukemisia vuonna 2016!
VastaaPoistaPaljon enemmän piti tilastoida, mutta en vain sitten jaksanut. :)
PoistaCeleste Ng on ehdottomasti yksi kirjavuoteni parhaista lukuelämyksistä. Kiitos hyvästä vinkistä!
Hyviä lukuhetkiä sinulle, Omppu!
Kiva kooste! Lukuintoa vuodelle 2016!
VastaaPoistaKiitos samoin, Katriina!
PoistaPaljonhan olet ehtinyt, ja noin monta tietokirjaakin mukana tilastoissa. Minulla tietokirjat tahtovat jäädä kaunon jalkoihin, enkä taatusti ole päässyt kuuteen kirjaan yhtänäkään blogivuonna. :) Luku- ja bloggausintoa myös alkaneelle vuodelle.
VastaaPoistaSilti harmittaa, kun tietokirjoja tulee luettua niin vähän. Aika usein päätän kunnostautua asiassa. :)
PoistaHyvää kirjallista uutta vuotta!
Hienosti olet tilastoinut kaikkea! Tuo Seitsemännen portaan enkeli kiehtoi minua ilmestyessään, mutta jäi silloin lukematta. Irlanti-kuumeessani (joka ei viime kesän matkalla ihan lievittynyt...) voisin lukeakin.
VastaaPoistaMinä juuri silmäilin kirjahyllyäni ja totesin, että Joycen Dublinilaisia odottaa lukemistaan. Olisipas ihanaa lukea kirja Irlannin-matkalla, joka on ollut jo kauan haaveeni. :)
PoistaTäältä löytyy vinkki jos toinenkin! Kiitos yhteenvedosta ja mukavia lukuhetkiä tällekin vuodelle!
VastaaPoistaKiva, jos vinkkejä löytyy. :) Hyvää uutta kirjavuotta, Elina!
Poista