Siirry pääsisältöön

Pekka Hämäläinen ja Jukka-Pekka Vuorinen: Potkut - Haaksirikko vai uusi mahdollisuus

"En ole päässyt vieläkään täysin irti saamistani potkuista enkä varmaan ikinä anna anteeksi. Potkut voin ehkä vielä joskus antaa anteeksi, mutta missään nimessä en sitä tapaa, jolla potkut annettiin. Ei ihmisiä voi kohdella miten tahansa." Lasse Norres
Pekka Hämäläinen ja Jukka-Pekka Vuorinen:
Potkut - Haaksirikko vai uusi mahdollisuus
(Minerva 2014)
162 sivua (e-kirja)
Pekka Hämäläisen ja Jukka-Pekka Vuorisen kokoama teos Potkut - Haaksirikko vai uusi mahdollisuus koostuu lähinnä haastatteluista, joissa irtisanotut, pätkätyöläiset ja potkujen antajat kertovat omista kokemuksistaan. Mukana on useita julkisuuden henkilöitä ex-kansanedustaja Marja Tiurasta näyttelijä Merja Larivaaraan ja jääkiekkovalmentaja Hannu Aravirrasta "Suomen kuuluisimpaan potkujen antajaan", Hjallis Harkimoon. Mukana on heitä, joiden työhön kuuluu projektimaisuus ja määräaikaisuus, heitä, jotka ovat joutuneet hyvinkin yllättäen huomaamaan olevansa työttömiä, ja heitä, jotka päättävät monien ihmisten työstä ja sen jatkumisesta.


Kirjassa näkyy työn merkityksellisyys. Monelle kirjassa ääneen päässeelle irtisanominen on ollut iso asia - luonnollisesti. Potkujen jälkeen on etsittävä oma paikka ja suunta uudelleen.
Työ arvotetaan erittäin korkealle. Heti kun tutustut uuteen ihmiseen, niin sinulta kysytään "missä olet töissä", "mitä teet". Kun sanot, että olet työtön, niin se voi tuntua häpeälliseltä. Olen pohtinut asiaa omien kokemusten kautta. Nykyisin vain on niin, että vaikka olisi kuinka turvattu työpaikka, niin pitää olla valmius siihen, että se voi mennä.
Hanna Lindholm
Kirjan kirjoittajista toinen, Pekka Hämäläinen, toteaakin omassa tekstissään, että työ on alkanut määrittää meitä ihmisinä: "Emme ole olemassa ilman työtä." Hämäläisen mukaan työn pitäisi kuitenkin olla vain yksi elämän merkittävistä tukijaloista, ei ainoa.

Työttömäksi joutuminen voi olla valtava kriisi, josta ei pääse aikoihin irti. Esimerkiksi Lasse Norres koki yllättävät potkunsa hyvin raskaasti. Potkut voivat kuitenkin tarjota työntekijälle myös uusia mahdollisuuksia, ja sellaisiakin tarinoita kirjasta löytyy.

Haastattelujen joukkoon olisin toivonut enemmän "tavallisten ihmisten" tarinoita. Monen julkisuuden henkilön työ on luonteeltaan pätkittäistä - esimerkiksi kansanedustaja tietää, että valtakirja on yritettävä uusia neljän vuoden välein, eikä se välttämättä onnistu. Toki julkkistenkin tarinat kokemuksistaan ovat kiinnostavia, mutta tässä kohtaa vähemmän olisi ollut enemmän.

Kirjan lopussa Pekka Hämäläisen ja Kari Harjulan tekstit ovat kiintoisia. Hämäläinen puhuu työn merkityksestä, potkujen aiheuttamasta kriisistä ja selviytymisprosessin vaiheista. Harjula puolestaan tarjoaa vinkkejä uutta työtä hakeville. Vielä viimeiseksi Hämäläinen tarjoaa lohdullista uskoa tulevaisuuteen - sitä näinä aikoina tarvitaan.

Saan tämän kirjan myötä From Fiction to Reality -haasteeseen ensimmäisen parin. Tämän kirjan pariksi asettuu Anu Holopaisen Ilmestyskirjan täti, jossa eletään yt-neuvotteluiden uhkaavassa varjossa.

Helmet-haasteessa kuittaan tällä kirjalla kohdan 29. Kahden kirjailijan kirjoittama kirja.

Kommentit

  1. Potkut on kyllä inhottavia, mutta nykymaailmassa tuiki tavallisia. Aina ne koskettavat syvältä. Kiitos lukuvinkistä, jota voin suositella monelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykymaailmassa tosiaan potkut alkavat olla valitettavan tavallisia. Kummallisia aikoja elämme.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…