Siirry pääsisältöön

Susan Abulhawa: Sininen välissä taivaan ja veden

"Israelin siirtokuntien levittäytymisestä ja uhkaavista vartiotorneista huolimatta perhe eli elämäänsä ravintonaan meren auliit lahjat, arjen askareet ja aherrus, huhut ja juorut, politiikka ja vastarinta, rakkaus. Sitä mukaa kun kaikki hajje Nazmiyen pojat menivät naimisiin ja alkoivat saada lapsia, hänen ympärilleen kertyi joukko lastenlapsia, jotka hellivät häntä ja kilpailivat hänen kiintymyksestään."
Susan Abulhawa:
Sininen välissä taivaan ja veden
Alkuteos The Blue Between Sky and Water 2015
Suomentanut Terhi Kuusisto
319 sivua
Susan Abulhawan romaani Sininen välissä taivaan ja veden on kertomus palestiinalaissuvusta ja erityisesti suvun naisista. Erityisesti valokeilaan asettuvat Nazmiye ja Nur, jotka edustavat eri sukupolvia, ovat erilaisia ja ponnistavat erilaisista taustoista. Silti yhteiset juuret yhdistävät naisia.

Nazmiye on kotoisin Beit Darasista, jonka "halki virtasi joki Jumalan kaloja ja kasvillisuutta pullollaan". Mystiikkaa realismin keskelle tuo se, että Nazmiyen äiti keskustelee džinnien, eräänlaisten henkien, kanssa ja sisar Mariamilla on erikoinen ystävä, Khaled, joka opettaa tytön lukemaan ja jota muut eivät näe. Realismin tasolla maailma muuttuu toisenlaiseksi, kun perhe joutuu pakenemaan kotikylästään Gazaan israelilaissotilaiden ajamina.

Elinolot Gazassa ovat vaikeat, kuten arvata saattaa. Nazmiyen veli Mamduh päättää Yasmine-puolisoineen muuttaa paremman elämän perässä Kuwaitiin ja sieltä Yhdysvaltoihin. Vuosien kuluttua Mamduh haluaa palata Gazaan pojantyttärensä Nurin kanssa, mutta suunnitelman tiellä on esteitä.

Nazmiye ja Nur ovat molemmat kiinnostavia henkilöhahmoja. Nazmiye on vahva nainen, jolla on yhteisössä maine.
Se ettei Nazmiyea nimitetty hänen perhesuhteittensa mukaan, ei ollut merkki kunnioituksen puutteesta, vaan todistus hänen olemuksensa voimasta, vastarinnan, äidillisyyden, ystävällisyyden, seksuaalisuuden ja hävyttömyyden yhdistelmästä. Häntä ei yksikään poika eikä aviomies kyennyt nimeämään uudelleen. Hän veti ihmisiä puoleensa. Hänen lapsensa ja lapsenlapsensa palvoivat häntä ja suutelivat hänen kättään tavatessa ja hyvästellessä.
Nazmiyen elämään mahtuu raakuutta ja surua mutta kohtaa ne voimakkaana, katkeruuteen ja kaunaan vaipumatta. Samoin raakuutta ja surua - tosin eri maassa ja erilaisissa olosuhteissa - kohtaa myös Nur. Hän joutuu lapsuudessaan Yhdysvalloissa hylätyksi ja kaltoinkohdelluksi yhä uudelleen, ja kiertäminen asuinpaikasta toiseen aiheuttaa syvän juurettomuuden tunteen.
Huolimatta turvallisuudesta, vapaudesta ja nauttimistaan mahdollisuuksista, koulutuksesta ja hyvistä arvosanoista, huolimatta kaikesta menestyksestään, Nur oli kärsinein ihminen, jonka tunsimme. Hänellä ei ollut paikkaa maailmassa. Häntä siedettiin, hänet jopa hyväksyttiin, jos hän oli kiltisti. Kun hän ei ollut kiltisti, hänet lähetettiin pois, hylättiin.
Nazmiye ja Nur saavat pohtimaan sitä, miten ympäristö ei kuitenkaan sanele sitä, miten ihminen voi. Naisista toinen elää pommi-iskujen varjossa ja on onnellinen, kun taas toinen elää länsimaisessa hyvinvointivaltiossa ja on onneton. Syy ei ole Nurin vaan olosuhteiden, ja hän on osoitus siitä, miten ihminen voi löytää kotinsa paikasta, joka on kaaoksen vallassa.

Aivan oma lukunsa tarinan henkilöistä on Khaled, joka on mystinen pieni poika, valkea raita hiuksissaan. Hänen kohtalonsa on surullinen, mutta samalla hän pystyy rikkomaan ajan ja paikan kahleita ja näkemään asioita, joita muut eivät näe.

Paitsi naisista ja Khaledista, tarina kertoo myös maanpaosta ja kaipuusta kotiin. Israelin ja Palestiinan tilanne on tuttu kenelle tahansa uutisia seuraavalle. Tarinassa Israel on selvästi pahan toimijan roolissa, Palestiina nähdään uhrina ison sotakoneiston uhan alla. Israel ajaa palestiinalaiset pois kodeistaan, ja moni pakolainen toivoo elämän Gazassa olevan väliaikaista ennen kotiinpaluuta. Väliaikaisuudessakin on päästävä kiinni normaaliin arkeen, ja samalla epävakaa tilanne yhdistää.
Elämää ylläpitävä arki kiskoi heidät ylös vuoteistaan yhteisiin tiloihin rukoilemaan ja juomaan aamukahvia ja iltapäiväteetä. Sota oli hoitanut suurenmoisen tasajaon ja pannus sukunimestä ja omaisuuden määrästä välittämättä jokaikisen samanlaiseen kangastelttaan, saman matkan päähän toisistaan paahteiselle aukiolle. Kaikki lapset leikkivät yhdessä ja pian he kaikki, niin pojat kuin tytöt, kävivät koulua ulkona tai teltoissa. Konnat, pyhimykset, juoruilijat, äidit, huorat, hurskaat, kommunistit, egoistit, hedonistit ja mitkäie palasivat vanhoihin tapoihinsa uudeksi vääntyneen kohtalon sormen alla.
Alussa tuntui vaikealta päästä perille, kuka lukuisista henkilöhahmoista on kuka, mutta alkulehdiltä löytynyt sukukaavio oli avuksi ja sitkeys palkittiin lopulta melko pian. Sininen välissä taivaan ja veden on mieleenpainuva, hieno teos rakkaudesta, sukulaisuudesta, juurten merkityksestä ja kodin kaipuusta. Ja lisäksi sodasta.

Helmet: 4. Maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja.

Abulhawan romaanista kirjoittavat myös Sirri, MaiMari, Krista, Tiina, Anneli, bleue ja Norkku.

Kommentit

  1. Hieno postaus kirjasta. Lopettaisivat jo sotimisen ja toistensa härnäämisen, sitä on kestänyt jo ihan tarpeeksi. Luulisi, että Israel olisi rauhan tyyssija maapallolla, mutta se on kuin räjähtävä tulivuori.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mai. Niinpä. Muistan jo lapsena kuulleeni uutisissa siitä, miten Israel ja Palestiina taistelivat, eikä tilanne ole siitä juuri parantunut.

      Poista
  2. Mielenkiintoisen oloinen kirja, taidan laittaa lukupinoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on kyllä useita kiinnostavia elementtejä. Uskallan suositella.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…