Siirry pääsisältöön

Mikko Porvali: Sinisen kuoleman kuva

"- No niin, se siitä. Joko Eckert on kertonut tarkemmin, mitä minä haluan teidän tekevän?
Vastasin kieltävästi.
- Minä haluan teidän hankkivan tietoja siitä, paljonko Viipuriin tuodaan viinaa, mistä se tulee ja ketkä sen tuovat. Lisäksi täällä varastellaan paljon, ja haluan tietää, mihin tuo omaisuus joutuu: kuka sen myy eteenpäin ja kenen lukuun. Jos kaupungissa on meneillään jotain erikoista, minun pitää tietää siitä ensimmäisenä eikä viimeisenä."
Mikko Porvali:
Sinisen kuoleman kuva
(Atena 2015)
255 sivua (e-kirja)
Sinisen kuoleman kuva on Mikko Porvalin uusi aluevaltaus: aiemmin historiallisia tietokirjoja kirjoittanut rikoskomisario ja historioitsija toimii tällä kertaa dekkaristina. Historia ja historiantuntemus ovat edelleen vahvasti läsnä, sillä teos sijoittuu 1920-luvun Viipuriin, nuoren itsenäisyyden ja kieltolain aikaan.

Tarinan minäkertojana toimii Jussi Kähönen, keskisuomalaisen pappilan poika, joka on kiinnostunut oikeustieteestä ja päätyy eräiden käänteiden jälkeen poliisiksi Viipuriin. Siellä työparina on Salomon Eckert, opiskeluajoilta tuttu nuori mies, joka tuo tarinaan kontrastia: minäkertojan kunnollisuutta ja tunnollisuutta korostaa Ekku, joka tulkitsee lakeja ajoittain omalla tavallaan. 

Porvalin teoksen jännite syntyykin osin tuosta hyvä poliisi - paha poliisi -asetelmasta. Ei Ekkukaan tosin ole vain paha, vaan hänellä on usein vahvat perustelut omille toimilleen. On hänellä tosin myös alkoholiongelma, joka värittää ja hieman motivoikin hänen toimiaan.

Kirjan alussa on viittaus Leo Tolstoin Anna Kareninaan: "Kaikki kunnolliset poliisit ovat toistensa kaltaisia. Jokainen kelvoton poliisi on kelvoton omalla tavallaan." Tuossa sitaatissa oikeastaan tiivistyy Kähösen ja Eckertin kuvat. Ensin mainittu on niin kunnollinen - pientä lipsahdusta lukuun ottamatta - että hänestä on vaikea saada otetta. Eckert on hahmona paljon kiinnostavampi, sillä hänessä on rosoa ja tarttumapintaa - hän on omanlaisensa kulkija. Ajoittain minäkertoja tuntuu tarkastelevan kollegojensa toimia hieman ylemmyydentuntoisesti, ajoittain hän luennoi tuoden esille faktoja yhteiskunnallisista muutoksista, poliittisista voimasuhteista ja tutkintatavoista. Kerronnan tarkkailupiste on myöhemmässä ajassa, ja toki kertoja voi jättää paljon olennaista kertomatta ja siten siloitella omaa kuvaansa. mutta kyllä minäkertojan kiinnostavuus jonkin verran kärsii eläväisen Ekun rinnalla.

Hieman pohdin myös tämän rikosromaanin juonta. Selvää pääasiaa en oikein meinannut löytää tai sitten se ehti unohtua useiden käänteiden seassa. Paljon Viipurin poliiseille tapahtuu, ja kuva poliisin työstä on kyllä onnistunut, mutta joku isompi juttu ja siihen liittyvä jännite jäi uupumaan.

Teoksen vahvuus on ehdottomasti se, että Porvali luo historioitsijana vakuuttavaa kuvaa 1920-luvun Viipurista. Sen verran paljon kirjailijan luoma maailma joka tapauksessa kiinnostaa, että aion tarttua Karelia Noir -sarjan seuraavaankin osaan.

Dekkarista muualla: Kasoittain kirjoja, Kirjavuori ja Eniten minua kiinnostaa tie.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…