Siirry pääsisältöön

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedt: Oneiron
(Teos 2015)
440 sivua
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.

Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietää, mitä naisille on sattunut, miksi he ovat päätyneet rajan tuolle puolen, mutta ajan myötä se muuttui vähemmän merkitykselliseksi. Merkityksellisemmäksi nousi eletty elämä, ei sen päätös. Ja kyllä tuohon alun polttavaan kysymykseenkin vastauksia lopulta sai.

Kirjan aihe, kuolema, on ahdistava, ja jollain tapaa ahdistavana koin tarinan lukemisenkin. Se ei kuitenkaan ole huono asia, sillä Oneiron herätti samalla valtavasti ajatuksia ja aiheutti jälkimaininkeja, joiden liplatus tuntuu yhä edelleen. Lukiessani pohdin paljon elämää ja kuolemaa, ikiaikaista kysymystä mitä on kuoleman jälkeen, naisen asemaa ja tasa-arvoa niin sukupuolten kuin eri kansallisuuksien välillä. Todella hienosti Lindstedt avaa lukijalleen henkilöidensä erilaisia maailmoja ja taustoja, ja sitä myöten tulee pohtineeksi, miten kuoleman hetkellä kaikki ovat samassa asemassa.

Vai ovatko sittenkään? Väkisin kun taitaa kuitenkin käydä niin, että toinen jättää jälkeensä isomman jäljen kuin toinen. Toinen saa enemmän tilaa kuoleman jälkeenkin kuin toinen.

Ehkä kuitenkin lopulta mietin enemmän elämää kuin kuolemaa. Teos nivoo yhteen seitsemän naisen elämäntarinat, ja kaikki ne ovat omalla tavallaan erityisiä, elettyjä elämiä. Kukin ponnistaa erilaisista lähtökohdista, seuraa omaa polkuaan, tekee valintojaan joista joku on väistämättä väärä, ehkä kohtalokaskin. Ja se on elämää.

Oneiron on osin hämmentävä, hurja, monisyinen, runsas ja mieleenpainuva. Se on raju ja armoton mutta samalla kaunis. Aivan omanlaisensa.

"Paljon on nieltävää", sanoo Tuija, ja samaa mieltä olen minäkin. Oneiron ei päästä helpolla, mutta pitäisikö kirjallisuuden aina päästääkään? "Lindstedt on velho", toteaa Elina ja huikeaksi kirjaa kehuvat sekä Liisa että Leena. Omppu toteaa Oneironin häikäisevän älyn loisteella ja Suketus haluaisi koko maailman lukevan Lindstedtin upean kirjan. "Lindstedt on Finlandiansa ansainnut", arvioi Jenni ja Katri toteaa, että kirja itsessään on kuin palkinto. "Maailmanluokan kirjallisuutta", kiittää Katja. Marjatan makuun kirjassa oli kaikkea liikaa.

Helmet 2016 -listalla kirja asettuu kohtaan 8, sillä en ole aiemmin Lindstedtin tuotantoa lukenut.

Kommentit

  1. Tämä on yksiselitteisen upea kirja, joka mietityttää ja vaikuttaa syvästi. Oli tosi vaikeaa kirjoittaa tästä, lukukokemus oli niin suuri. Huh, aivan huikea tapaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin koin kirjoittamisen vaikeaksi, niin suureksi kirja nousi.

      Poista
  2. Luonnehdit tätä hyvin: raju, armoton ja kaunis. Kaikkea tuota. Oneiron on romaani, jollaista ei heti tule vastaan. Ja sekin on totta, että ehkä tässä - sittenkin - on kyse enemmän elämästä kuin kuolemasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katja. On tosiaan vaikea kuvitella, että mitään vastaavaa tulisi pian vastaan.

      Poista
  3. Hieno arvio hienosta kirjasta! Onhan Oneiron kirjallinen tapaus, lukukokemuksena vertaansa vailla, uusi ja raju, kuten kirjoitat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Elina. Kirjallinen tapaus Oneiron todella on - monessakin mielessä.

      Poista
  4. Minäkin sain Oneironin joululahjaksi ja bloggasin siitä myös tänään. Taidettiin käytttä aika monta samaa adjektiivia, hurja ja mieleenpainuva kirja tosiaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas sattuma! :) Pitääkin käydä lukemassa postauksesi.

      Poista
  5. Juuri kuten tuolla lopussa toteat, niin minun makuuni tässä oli kyllä kaikkea aivan liikaa.
    Luin juuri Toni Morrisonin Sulan uudelleen. Olen lukenut sen edellisen kerran joskus 70-luvulla. Sulassa on myös eräs kuolema, jossa kerrotaan, mitä henkilö vielä ajatteli, kun kipu oli poissa ja hengitys juuri pysähtynyt. Sen tyylikkyys ja lyhyys vaikutti minuun enemmän kuin tämä pursuileva kuvaus omituisesta, groteskista elämästä jossain välitilassa. Ei voi mitään, maut ovat erilaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, pakko myöntää, että oli virkistävää löytää myös vähemmän innostunut lukukokemus. Olisihan se hassua, jos me kaikki pitäisimme samoista kirjoista. Kiitos Morrison-vinkistä, pitää tutustua. Koti teki vahvan vaikutuksen, mutta sen jälkeen en ole Morrisonia lukenut.

      Poista
  6. Olen kommentoinut kaikkia Oneironista kirjoitettuja tekstejä, jotka vaan olen huomannut. Nyt sanon jotakin, jota en ole ennen sanonut. Tiedätkös, kun mietin Oneironia nyt (lukemisesta aikaa parisen kuukautta), niin se tuntuu hyvin pelottavalta kirjalta. Sitä se ei lukiessa ollut ollenkaan. Ihmeellistä. Oneironissa taitaa olla jokin sellainen voima, joka ei suostu selittymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta Oneiron tuntui etukäteen pelottavalta, mutta tuota "jälkikäteisepelottavuutta" en ole tullut ajatelleeksi. Lukiessa kirja ei tosiaan pelottavalta tuntunut, vaikka koin jonkinlaista ahdistusta - se tosin johtunee suurilta osin myös muusta kuin itse kirjasta, ajankohta vain oli sellainen.

      Poista
  7. Tämä teos nosti kotimaisen kirjallisuuden rimaa edustamalla parasta maailmanluokan kirjallisuutta.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vain odotetaan, milloin Oneiron lennähtää maailmalle.

      Poista
  8. Oneiron hengästytti kiihkydellään. Parasta kotimaista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta kotimaista minunkin mielestäni. :)

      Poista
  9. Minusta kirja on keinotekoinen, yritetty liikaa sepustaa muka jotain fiksua ja omaperäistä. Toisin kuin monet kirjat, tämä ei vie mukanaan eikä tule tutua, ettei voi keskeyttää enen kuin on viimeisen sivun kääntänyt. Ihmetyttää, ertä tämä on jonkin palkinnon voittanut. Ei mikään kirjailijasuuruus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oneiron jakaa varmasti mielipiteitä, sen voin hyvin uskoa. Onneksi kaikkien ei tarvitsekaan samoista kirjoista pitää. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…