Siirry pääsisältöön

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedt: Oneiron
(Teos 2015)
440 sivua
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.

Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietää, mitä naisille on sattunut, miksi he ovat päätyneet rajan tuolle puolen, mutta ajan myötä se muuttui vähemmän merkitykselliseksi. Merkityksellisemmäksi nousi eletty elämä, ei sen päätös. Ja kyllä tuohon alun polttavaan kysymykseenkin vastauksia lopulta sai.

Kirjan aihe, kuolema, on ahdistava, ja jollain tapaa ahdistavana koin tarinan lukemisenkin. Se ei kuitenkaan ole huono asia, sillä Oneiron herätti samalla valtavasti ajatuksia ja aiheutti jälkimaininkeja, joiden liplatus tuntuu yhä edelleen. Lukiessani pohdin paljon elämää ja kuolemaa, ikiaikaista kysymystä mitä on kuoleman jälkeen, naisen asemaa ja tasa-arvoa niin sukupuolten kuin eri kansallisuuksien välillä. Todella hienosti Lindstedt avaa lukijalleen henkilöidensä erilaisia maailmoja ja taustoja, ja sitä myöten tulee pohtineeksi, miten kuoleman hetkellä kaikki ovat samassa asemassa.

Vai ovatko sittenkään? Väkisin kun taitaa kuitenkin käydä niin, että toinen jättää jälkeensä isomman jäljen kuin toinen. Toinen saa enemmän tilaa kuoleman jälkeenkin kuin toinen.

Ehkä kuitenkin lopulta mietin enemmän elämää kuin kuolemaa. Teos nivoo yhteen seitsemän naisen elämäntarinat, ja kaikki ne ovat omalla tavallaan erityisiä, elettyjä elämiä. Kukin ponnistaa erilaisista lähtökohdista, seuraa omaa polkuaan, tekee valintojaan joista joku on väistämättä väärä, ehkä kohtalokaskin. Ja se on elämää.

Oneiron on osin hämmentävä, hurja, monisyinen, runsas ja mieleenpainuva. Se on raju ja armoton mutta samalla kaunis. Aivan omanlaisensa.

"Paljon on nieltävää", sanoo Tuija, ja samaa mieltä olen minäkin. Oneiron ei päästä helpolla, mutta pitäisikö kirjallisuuden aina päästääkään? "Lindstedt on velho", toteaa Elina ja huikeaksi kirjaa kehuvat sekä Liisa että Leena. Omppu toteaa Oneironin häikäisevän älyn loisteella ja Suketus haluaisi koko maailman lukevan Lindstedtin upean kirjan. "Lindstedt on Finlandiansa ansainnut", arvioi Jenni ja Katri toteaa, että kirja itsessään on kuin palkinto. "Maailmanluokan kirjallisuutta", kiittää Katja. Marjatan makuun kirjassa oli kaikkea liikaa.

Helmet 2016 -listalla kirja asettuu kohtaan 8, sillä en ole aiemmin Lindstedtin tuotantoa lukenut.

Kommentit

  1. Tämä on yksiselitteisen upea kirja, joka mietityttää ja vaikuttaa syvästi. Oli tosi vaikeaa kirjoittaa tästä, lukukokemus oli niin suuri. Huh, aivan huikea tapaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin koin kirjoittamisen vaikeaksi, niin suureksi kirja nousi.

      Poista
  2. Luonnehdit tätä hyvin: raju, armoton ja kaunis. Kaikkea tuota. Oneiron on romaani, jollaista ei heti tule vastaan. Ja sekin on totta, että ehkä tässä - sittenkin - on kyse enemmän elämästä kuin kuolemasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katja. On tosiaan vaikea kuvitella, että mitään vastaavaa tulisi pian vastaan.

      Poista
  3. Hieno arvio hienosta kirjasta! Onhan Oneiron kirjallinen tapaus, lukukokemuksena vertaansa vailla, uusi ja raju, kuten kirjoitat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Elina. Kirjallinen tapaus Oneiron todella on - monessakin mielessä.

      Poista
  4. Minäkin sain Oneironin joululahjaksi ja bloggasin siitä myös tänään. Taidettiin käytttä aika monta samaa adjektiivia, hurja ja mieleenpainuva kirja tosiaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas sattuma! :) Pitääkin käydä lukemassa postauksesi.

      Poista
  5. Juuri kuten tuolla lopussa toteat, niin minun makuuni tässä oli kyllä kaikkea aivan liikaa.
    Luin juuri Toni Morrisonin Sulan uudelleen. Olen lukenut sen edellisen kerran joskus 70-luvulla. Sulassa on myös eräs kuolema, jossa kerrotaan, mitä henkilö vielä ajatteli, kun kipu oli poissa ja hengitys juuri pysähtynyt. Sen tyylikkyys ja lyhyys vaikutti minuun enemmän kuin tämä pursuileva kuvaus omituisesta, groteskista elämästä jossain välitilassa. Ei voi mitään, maut ovat erilaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, pakko myöntää, että oli virkistävää löytää myös vähemmän innostunut lukukokemus. Olisihan se hassua, jos me kaikki pitäisimme samoista kirjoista. Kiitos Morrison-vinkistä, pitää tutustua. Koti teki vahvan vaikutuksen, mutta sen jälkeen en ole Morrisonia lukenut.

      Poista
  6. Olen kommentoinut kaikkia Oneironista kirjoitettuja tekstejä, jotka vaan olen huomannut. Nyt sanon jotakin, jota en ole ennen sanonut. Tiedätkös, kun mietin Oneironia nyt (lukemisesta aikaa parisen kuukautta), niin se tuntuu hyvin pelottavalta kirjalta. Sitä se ei lukiessa ollut ollenkaan. Ihmeellistä. Oneironissa taitaa olla jokin sellainen voima, joka ei suostu selittymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta Oneiron tuntui etukäteen pelottavalta, mutta tuota "jälkikäteisepelottavuutta" en ole tullut ajatelleeksi. Lukiessa kirja ei tosiaan pelottavalta tuntunut, vaikka koin jonkinlaista ahdistusta - se tosin johtunee suurilta osin myös muusta kuin itse kirjasta, ajankohta vain oli sellainen.

      Poista
  7. Tämä teos nosti kotimaisen kirjallisuuden rimaa edustamalla parasta maailmanluokan kirjallisuutta.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vain odotetaan, milloin Oneiron lennähtää maailmalle.

      Poista
  8. Oneiron hengästytti kiihkydellään. Parasta kotimaista! <3

    VastaaPoista
  9. Minusta kirja on keinotekoinen, yritetty liikaa sepustaa muka jotain fiksua ja omaperäistä. Toisin kuin monet kirjat, tämä ei vie mukanaan eikä tule tutua, ettei voi keskeyttää enen kuin on viimeisen sivun kääntänyt. Ihmetyttää, ertä tämä on jonkin palkinnon voittanut. Ei mikään kirjailijasuuruus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oneiron jakaa varmasti mielipiteitä, sen voin hyvin uskoa. Onneksi kaikkien ei tarvitsekaan samoista kirjoista pitää. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Venla Kuoppamäki: "Sun poika kävi täällä"

Tuntui, että vihdoin kaikkein pahin puristus rinnassani alkoi hellittää, vaikka sairaalassa käynnit olivat edelleen kokonaisuutena raskaita. En silti edes miettinyt vaihtoehtoa, etten olisi siellä käynyt, sillä vielä paljon raskaampaa olisi ollut olla käymättä. Oma pieni rakas poikani. Venla Kuoppamäki: "Sun poika kävi täällä" Teos 2022 ulkoasu Dog Design 224 sivua äänikirjan lukija Vilma Melasniemi kesto 9 t 18 min Venla Kuoppamäen teos "Sun poika kävi täällä"  kertoo äidin näkökulmasta, minkälaista elämä mielenterveysongelmaisen nuoren kanssa on. Kuoppamäen poika Oskari sairastuu alle kaksikymppisenä tyypin 1 kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Ajoittain poika on hyvin alakuloinen, ajoittain maaninen ja lopulta myös psykoottinen. "Sun poika kävi täällä"  on päiväkirjamainen kuvaus syksystä 2014 vuoden 2018 lopulle. Kuoppamäki käy töissä, joogaa ja matkustaa, mutta kaiken keskellä on Oskari, joka ei pärjää ilman äitinsä tukea. Äiti tekee kaikkensa saadakse

Laura Malmivaara: Vaiti

Tämä talon puolikas on vain minun. Kaikesta muusta olen luopunut, mutta en tästä. Täällä olen turvassa. Kukaan ei odota minun sanovan yhtään mitään. En ota puhelinta esiin laukusta. Ikkunasta siivilöityvä valo on pehmeää, harmonia näennäisen täydellinen. Vain mahassa vellova möykky etoo.  Laura Malmivaara: Vaiti Otava 2021 kansi Elina Warsta 243 sivua äänikirjan kesto 6 t 46 min lukijat Laura Malmivaara ja Marja Packalén Laura Malmivaaran esikoisteos Vaiti  vie minäkertojan mielenmaisemaan. Autofiktiivisen romaanin päähenkilö muistuttaa kirjailijaa itseään, hänen ex-puolisonsa Atte taas tuo mieleen Malmivaaran entisen puolison, työtavoistaan syntyneessä kohussa ryvettyneen Aku Louhimiehen. Tyttäriä pariskunnalla on kaksi, kuten oikeassakin elämässä. Vaiti  ei kerro kuitenkaan yksinomaan siitä, miten Atte – Aku – kärsii kohun keskellä tai miten ryöpytys vaikuttaa perheeseen. Se on yksi sivujuonne, mutta ennemminkin romaanissa on kysymys minäkertojasta, hänen suhteestaan läheisiinsä ja e

Kirjabloggaajien klassikkohaaste, osa 13 – ilmoittaudu mukaan!

Klassikkohaasteen logo: Niina T. Kirjabloggaajien klassikkohaaste lähestyy taas! Haasteen kolmastoista osa on vuorossa heinäkuun viimeisenä päivänä, joten aikaa klassikon lukemiseen on kosolti – nyt siis valikoimaan, mikä kirja sopivasti kutkuttaa ja houkuttaa!  Klassikkohaasteen viralliset säännöt: 1. Valitse klassikko, jonka olet jo pitkään halunnut lukea, ja ilmoita valinnastasi tämän postauksen kommenttikenttään. (Voit myös vain ilmoittaa osallistumisestasi haasteeseen ja päättää klassikon myöhemmin.) 2. Lue valitsemasi klassikko. 3. Kirjoita postaus lukemastasi klassikosta ja julkaise postauksesi 31.7.2021. Linkitä postauksesi koontipostaukseen, jonka julkaisen blogissani edellisenä päivänä. 4. Kehu itseäsi: selätit klassikon - ja ehkä jopa nautit siitä! 5. Toista kohta neljä useasti! Voit osallistua myös ilman blogia. Jätä silloin tieto lukemastasi klassikosta haasteen koontipostaukseen ja kerro ajatuksesi kirjasta. Somessa käytetään tunnistetta  #klassikkohaaste . Haasteeseen vo