"Antakaa hänelle sata vuotta lisäaikaa, päädyin toteamaan lukiessani viimeistä lukua – ihmisten nenät ja paljaat hartiat piirtyivät alastomina tähtitaivasta vasten, sillä joku oli vetäissyt verhon olohuoneen ikkunasta – antakaa hänelle oma huone ja viisi sataa puntaa vuodessa, antakaa hänen puhua suunsa puhtaaksi jaa jättää puolet siitä sanomatta minkä hän nyt panee kirjaansa, niin jonakin päivänä hän on kirjoittava paremman kirjan."
Virginia Woolfin (1882–1941) Oma huone on feministinen klassikko, johon olen tutustunut ensimmäisen kerran vuosia sitten. Otin kirjan nyt uudelleen luettavaksi, koska halusin palautella teosta mieleeni. Toki hyvä syy oli sekin, että Woolfin syntymästä tuli juuri kuluneeksi 140 vuotta. Lisäksi yksi innoittaja oli hiljattain lukemani Suvi Ratisen Omat huoneet, joka kuljettaa mukanaan Woolfin teosta.
Oma huone on paljolti esillä sen vuoksi, että se vaatii naisille omaa huonetta, jossa on tilaa kirjoittaa. Oma huone voi olla konkreettinen työskentelytila mutta toki se on myös symboli naisen mahdollisuuksille tehdä luovaa työtä. Olennaista on, että naisella on myös riittävä toimeentulo, jotta hänen ei tarvitse käyttää kaikkea liikenevää aikaansa rahan hankkimiseen.
Esseistinen teos ei muistuta vain oman tilan ja oman toimeentulon merkityksestä vaan tarkastelee viileän analyyttisesti naisen asemaa niin kirjoittajana kuin kirjallisen kuvauksen kohteena. Woolf pohtii paitsi sitä, miten paljon naisen ääni jää olosuhteiden vuoksi kuulumattomiin, myös sitä, miten nainen kirjallisuudessa esitetään ja miten naiseen suhtaudutaan. Woolf tuo näkyviin syrjiviä rakenteita, jotka estävät naisten pääsyn esille. Miehille tilaa on sitä vastoin annettu vuosien saatossa paljonkin.
Minkälaista kirjallisuus olisi, jos naisilla olisi ollut miesten tavoin sekä aikaa että tilaa kirjoittaa, kysyy Woolf. Entä jos naisten ei olisi tarvinnut huolehtia kodista ja lapsista, jotta miehet saivat tilaa omille ambitioilleen? Woolfin ajassa oli tietenkin vielä niin, että syntyperä vaikutti erityisen paljon erityisesti siihen, kuka sai äänensä kuuluviin ja kuka ei.
Woolfin teos on lähes satavuotiaanakin edelleen hämmästyttävän ajankohtainen. Se nostaa esille ilmiöitä, jotka ovat tuttuja meidänkin ajassamme. Klassikko on siis kestänyt erinomaisesti aikaa ja on edelleen herättelevää luettavaa kenelle tahansa aiheesta kiinnostuneelle.
Blogeissa Omaa huonetta on luettu paljon. Esimerkiksi näistä löytyy ajatuksia: Sivuhenkilö, Tuntematon lukija ja Kirjojen kamari.
Helmet 2022 -lukuhaaste: 31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää.
Tämä tuli luettua teininä ja teki kyllä vaikutuksen! Valitettavasti sanoma ei ole vieläkään vanhentunut, varsinkin kun tarkastellaan Pohjoismaiden ulkopuolisia maita.
VastaaPoistaSitä välillä harhautuu uskomaan, että maailma on hyvinkin tasa-arvoinen, mutta kyllä töitä riittää edelleen.
Poista