Siirry pääsisältöön

Tim Marshall: Maapallo hallussa

Maa, jonka päällä elämme, on aina muovannut meitä. Se on vaikuttanut sotiin, politiikkaan ja yhteiskuntiin kaikkialla maailmassa. Tämä pitää paikkansa yhtä lailla nyt kuin menneinä aikoina, jolloin muinaisten kansojen johtajat etsivät ylänköpaikkoja pystyäkseen paremmin puolustautumaan. Joet, vuoret, aavikot ja valtameret rajoittavat toisinaan hallitusten, valtionjohtajien ja yhteiskuntien vaihtoehtoja. Voitaisiin sanoa, että valtiot ovat usein maantieteensä vankeja: niitä sitovat vuorijonojen sijainti tai pääsy kaupankäyntiin soveltuville joille.
Tim Marshalla: Maapallo hallussa – karttoja,
jotka kertovat kaiken meistä ja maailmasta
Kuvittaneet Grace Easton ja Jessica Smith
Atena 2020
Alkuteoksen Maapallon vangit ovat toimittaneet
kuvakirjaksi Emily Hawkins ja Pippa Crane
Suomentanut Jaana Iso-Markku
78 sivua 

Maapallo hallussa – karttoja, jotka kertovat kaiken meistä ja maailmasta on kiehtova lapsille suunnattu kuvitettu tietokirja, jossa kerrotaan napakasti ja tiivistettynä eri maanosista ja eräistä maailman valtioista erityispiirteineen. Erityisesti kirjasta nousee esille se, miten vahvasti maantiede vaikuttaa elämään maapallolla: esimerkiksi vuoristo saattaa tarjota jollekin valtiolle luontaista suojaa, kun taas viidakon vaikeakulkuisuus saattaa vaikeuttaa yhteydenpitoa ja kaupankäyntiä muiden maiden kanssa.

Tästä lähtökohdasta Maapallo hallussa vie lukijansa Venäjälle, Kiinaan, Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Eurooppaan, Afrikkaan, Lähi-itään, Intiaan ja Pakistaniin, Koreaan ja Japaniin, Latinalaiseen Amerikkaan, Australiaan ja arktiselle alueelle. Lopuksi kurkistetaan myös tulevaisuuteen: mikä meitä mahtaakaan odottaa ja minkälaisia haasteita meidän olisi voitettava?

Kaikista alueista esitellään kiinnostavia faktatietoja, jotka ovat antoisia aikuislukijallekin. Ihan pienten lasten kirja Maapallo hallussa ei välttämättä ole, sillä sisältö ja sanasto ovat paikoin melko vaativia. Toisaalta meidän kuusivuotiaamme piti kirjasta paljon, vaikkei kaikkea vielä ymmärtänytkään – kirjasta onkin varmasti iloa vielä vuosien kuluttua, kun tietämys ja ymmärrys kasvavat.

Maapallo hallussa on elävästi kirjoitettu ja kiinnostavasti kuvitettu teos, jota voi lämpimästi suositella kouluikäisille lapsille. Vanhemmillekin lukijoille tarjolla on varmasti tietoa, joka yllättää tai on vaipunut aikojen saatossa unholaan.

Kirjasta muualla: Lastenkirjavuosi, Sivuhenkilö ja Kirjavinkit.

Helmet 2020: 19. Kirja, jota luet yhdessä jonkun toisen kanssa. Lapsen kanssa luimme kirjaa yhdessä ja saimme hyviä keskustelunaiheita kirjan tarjoamista tiedoista.

Tietokirjabingo: Kirjassa pohditaan tulevaisuutta.


Edit: lisätty 28.5. tarkennus, että kirja on tarkoitettu lapsille.

Kommentit

  1. Mielenkiintoinen teos, joka lienee lapsille tarkkoitettu, tervetullut versio Marshallin teoksesta "Jaettu maapallo"? Minkä-ikäisille arvelisit olevan sopiva?

    Kyseinen kirja kannatti lukea jo yleissivistyksenkin vuoksi, ja se jäi kutkuttelemaan ajatusratoja ja auttoi lisäämään ymmärrystä siitä, mitä Telluksellamme on tapahtunut ja par'aikaa tapahtuu. Avattuaan useita visioita sen suhteen, mitä tulevaisuudessa on odotettavissa Marshall jätti syviin mietteisiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä luettiin tätä yhdessä kuusivuotiaan kanssa, joka oli kyllä kiinnostunut kirjasta mutta totesi, että asioita oli välillä vähän vaikea ymmärtää. Sanastonkin perusteella arvelisin, että kovin pienille kirja voi olla vielä turhan haastava. Arvioisin, että tämä sopisi hyvin noin 10-vuotiaille ja siitä ylöspäin.

      Poista
    2. Kiitos Jonna! Tietty yksilökysymys, mutta tuo ikähaarukkaa auttaa arviointia sopivuudesta:)

      Poista
    3. Kyllä, paljolti yksilökysymys. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Mauri Kunnas: Hui kauhistus!

"- Äiti, minkä tähden me oikein kummittelemme? kysyy Hemppa.
- Jaa-a, luulenpa, että ihmisten elämä olisi aika tylsää ilman jännittäviä kummitusjuttuja."
Meillä on ollut tapana, että yritämme hankkia omaan kirjahyllyyn kirjat, joiden pohjalta tehdyt teatteri- tai muut esitykset olemme lasten kanssa nähneet. Esimerkiksi Fedja-setä, kissa ja koira sekä Ronja, ryövärintytär on nähty teatterissa. Tämän nyt esittelyssä olevan Hui Kauhistuksen! näimme lastenoopperana Savonlinnan oopperajuhlilla vuonna 2006. Hankin kirjan omaksi jo tuolloin, mutta koska se katosi, ostin tilalle uudemman painoksen pari vuotta sitten.

Hui Kauhistus! koostuu pienistä tarinoista, joissa käsitellään pelkoja sympaattisella tavalla. Esimerkiksi ensimmäisessä tarinassa, joka on nimeltään Kummitusten yö, esillä ovat Pippendorfin kartanon kummitukset, jotka valmistautuvat yötä varten. Äiti komentaa perhettään pukemaan ylle puhtaat lakanat, ja kummitteleminen on kuin mitä tahansa tavallista työtä.
Vaari vingutt…

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Alician asianajaja oli niin ikään paikalla, mutta Alicia pysyi vaiti koko tapaamisen ajan. Silloin tällöin hänen kalvakat huulensa värähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei vastannut ainoaankaan kuulustelijan esittämään kysymykseen eikä sanonut mitään edes siinä vaiheessa, kun tämä syytti häntä Gabrielin murhasta ja määräsi hänet pidätettäväksi. Alicia ei suostunut sen enempää kiistämään kuin myöntämäänkään syyllisyyttään.
Hän ei puhunut enää koskaan."

Hiljainen potilas kertoo nimensä mukaisesti hiljaisesta potilaasta. Hän ei ole pelkästään hiljainen vaan lähes täysin eristäytynyt muista ja oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ulottumattomissa.

Hiljainen potilas on Alicia Berenson. Hän on taiteilija ja murhaaja, joka ampui raa'asti aviomiehensä ja vaikeni sen jälkeen. Yleisen mielipiteen tuomitsema nainen näyttäytyy tarinassa monenlaisessa valossa: jonkun mielestä hän on väkivaltainen ja arvaamaton, jonkun mielestä herkkä ja kykenemätön tappamaan ketään. Mikä on totuus?