Tiina Laitila Kälvemark: H2O

Pelot ja pakkoajatukset liukenevat. Tulee lämmin. Vaikka vesi olisi kymmenasteista, vetäisi ihon kananlihalle ja sinertäisi huulet, alkaa sisälläni liikkua lämmin ja lempeä virtaus. Se etenee päälaelta rinnan, selän ja vatsan kautta lantioon, reisiin ja pohkeisiin, aina varpaankärkiin saakka, kuin Golf-virta Meksikonlahdelta Jäämerelle.

Tiina Laitila Kälvemark: H2O
WSOY 2020
265 sivua

Minun on pakko kertoa tuosta tytöstä.

Näin alkaa Tiina Laitila Kälvemarkin romaani H2O, ja jotain pysäyttävää ja kiehtovaa tuossa yksinkertaisessa toteamuksessa on. Helmet 2020 -lukuhaasteesta kuittaantuukin nyt kohta 21: Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta.

Tuo tyttö on Hester, joka ei romaanin alussa pääse liikkeelle, vaikka pitäisi lähteä ulos, ottamaan vastaan uusi vuosi. Äidin pikku Hanibani jää yksin kotiin, kun muut lähtevät, ja hetkeä myöhemmin käsillä on kaaos. Vuosien kuluttua Hester haluaa ymmärtää, mitä tuolloin tapahtui. Miksi hänen sisällään mellastavat Hani, Ofelia ja Hanna P? Mitä Hester ei muista? Mitä hän muistaa väärin?

Hani, Ofelia ja Hanna P ovat Hesterin sivupersoonia. Nuori nainen kärsii dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä, ja H2O on fiktiivinen kuvaus siitä, miten persoonallisuushäiriö siitä kärsivän elämässä näkyy. Yleensä häiriön taustalla on vakava lapsuusaikainen trauma – niin Hesterilläkin.

Niin kauan kuin muistan, en ole asunut itsessäni yksin. On ollut myös toisia, kutsutaan niitä vaikka sivupersooniksi. Ne ovat kulkeneet mukanani yhtä itsestäänselvinä kuin kädet tai jalat tai sydän.

Itse asiassa Hesterin lapsuusaika on kovin epätavanomainen. Perhe ei ole mikään keskiluokkainen perusperhe vaan kokoonpano tuntuu muuttuvan taajaan eikä pysyvyyttä ole tarjolla. Toisaalta lapsuudenkoti yksin ei selitä Hesterin haasteita vaan taustalla on oltava muutakin. Mutta mitä? Aika on käymässä vähiin, ja Hesterin on pakko selvittää, mitä uudenvuodenyönä oikein tapahtui.

Kuten romaanin nimen perusteella voi arvata, on vesi H2O:n tärkeä ja olennainen elementti. Päähenkilö Hester sukeltaa ja tuntee vain vedessä olevansa vapaa häiritsevistä ajatuksistaan. Vuosien takaiseen uudenvuodenaattoon liittyy merkitsevästi vesi ja vesi on myös uhka, joka valtaa ajoittain Hesterin mielen.

Romaanin nimi viittaa kuitenkin myös Hesterin sivupersooniin. Olennaista romaanissa onkin mieli ja sen terveys – tai sairaus – sekä muistaminen. Hester kokee, että jotain tärkeää on vaipunut unholaan, mutta hänen on pakko muistaa päästäkseen hallitsemaan paremmin mieltään. Kaikki kiteytyy vuosien takaiseen uudenvuodenyöhön. Vai kiteytyykö sittenkään?

Mitään suurta ryöpsähdystä ei kannata jäädä odottamaan. Tietoa menneisyydestä tihkuu vähitellen kuin vettä rikkinäisestä astiasta. Ehkä nykyhetken kannalta olennaisinta ei olekaan se, mikä on syy, vaan mieluumminkin olennaista on seuraus: minkä keskellä Hester joutuu elämään päivästä päivään?

Romaanin idea on kiinnostava ja henkilöt ovat monipuolisia ja kiehtovia, eivät mitenkään tavanomaisia tai latteita. Jotain surullista on siinä, miten hukassa romaanin aikuiset tuntuvat olevan ja miten he kohtelevat lasta, jota pitäisi suojella.

Vaikka romaani on vaikuttava, jättää se jostain syystä etäisen vaikutelman. Jännite ei aivan riitä kantamaan loppuun saakka, vaikka pidänkin monista kauniista pilkahduksista, joita tarina lukijalleen tarjoilee.

Laitila Kälvemarkin romaanista kirjoittavat myös ainakin Riitta, Kristiina, Marjatta, Tuija ja Tiina.