"Hän istuutuu, taittelee ne siististi takaisin kirjekuoriinsa ja tuijottaa suoraan edessään olevaa Tyttö, jonka jätit taaksesi -taulua. Se hehkuu eloisana kultakehyksissään vasten huoneen hillittyä niininvihreää ja harmaata, ja hän sallii ajatustensa ajelehtia."
Pitkään vastustin ajatusta tarttua Jojo Moyesin kirjoihin, sillä minulla oli käsitys, että ne ovat turhan romanttisia ja höttöisiä makuuni. Sittemmin olen kuitenkin lukenut useampia kirjailijan teoksia ja pitänyt niistä. Ne, jotka ymmärtävät kauneutta on Moyesin romaaneista ensimmäinen, jonka kohdalla aloin ärsyyntyä.
Tarinan perusasetelmassa on tällä kertaa liian tuttuja elementtejä. On yksinäinen nainen ja komea mies. He kohtaavat. Naisella on taloudellisia vaikeuksia, tietenkin, ja mies puolestaan on varsin menestynyt. Pari hurmaantuu toisistaan hetkessä, mutta sitten tulee esille jotain, mikä muuttaa asetelman kokonaan – jotain tuttua on tässäkin. Ja sitten seuraa mutkia toisensa jälkeen, kunnes päästään onnelliseen loppuratkaisuun. Niin tuttua.
Kaiken kohtuullisuuden nimissä on myönnettävä, että jotain tuorettakin tarinassa on mukana. Tai itse asiassa ei tuoretta vaan hyvinkin vanhaa: romaanin nykyaikaan sijoittuvien tapahtumien rinnalla kulkee sadan vuoden takainen tarina, kun Sophie Lefèvre odottaa Ranskassa miestään palaavaksi rintamalta ja palvelee samalla vastentahtoisesti saksalaismiehittäjiä. Sophien puoliso Édouard on maalannut vaimostaan muotokuvan, johon saksalaiskomendantinkin huomio kiinnittyy.
Tuo sama maalaus, Tyttö, jonka jätit taaksesi, on silta nykyhetkeen. Maalaus riippuu tarinan päähenkilön, Liv Halstonin seinällä. Liv on saanut taulun lahjaksi mieheltään, joka on sittemmin menehtynyt, eikä leski halua luopua maalauksesta, jolla on hänelle tunnearvoa.
Olennaista on, miten maalaus on päätynyt mallinsa seinältä Ranskasta Livin seinälle Lontooseen. Millainen suhde Sophiella oli saksalaismiehen kanssa? Mihin Sophie joutui epävakaina aikoina? Kenelle Tyttö, jonka jätit taaksesi todellisuudessa kuuluu?
Jojo Moyesille tuttuun tapaan tämäkin tarina on eloisa ja hyvin etenevä. Lisämakua tarinaan tuo historiallinen ulottuvuus, joka on kiinnostava ja hyvin rakennettu. Ehkä sen rinnalla nykyaikaan sijoittuvat osuudet eivät oikein onnistu vetoamaan – kun toiset taistelevat toisessa ajassa hengestään ja olemassaolostaan, tuntuu taulusta kiisteleminen jotenkin typerältä. Liian monet sopivat sattumat ja paikoin kovin epäuskottavat käänteet ärsyttävät vaikka ovatkin juonen kannalta tarpeen.
Jojo Moyesin romaanista ovat kirjoittaneet myös Paula, Katja, Mai ja Elina.
Tällä kirjaan avaan osallistumiseni kesän kirjankansibingoon, jota emännöi MarikaOksa. Ensimmäinen bingomerkintä menee ruutuun Nainen.
 |
| Jojo Moyes: Ne, jotka ymmärtävät kauneutta Gummerus 2017 Alkuteos The Girl You Left Behind Suomentanut Heli Naski 447 sivua Äänikirjan lukija Mervi Takatalo kesto 15 tuntia. |
Pitkään vastustin ajatusta tarttua Jojo Moyesin kirjoihin, sillä minulla oli käsitys, että ne ovat turhan romanttisia ja höttöisiä makuuni. Sittemmin olen kuitenkin lukenut useampia kirjailijan teoksia ja pitänyt niistä. Ne, jotka ymmärtävät kauneutta on Moyesin romaaneista ensimmäinen, jonka kohdalla aloin ärsyyntyä.
Tarinan perusasetelmassa on tällä kertaa liian tuttuja elementtejä. On yksinäinen nainen ja komea mies. He kohtaavat. Naisella on taloudellisia vaikeuksia, tietenkin, ja mies puolestaan on varsin menestynyt. Pari hurmaantuu toisistaan hetkessä, mutta sitten tulee esille jotain, mikä muuttaa asetelman kokonaan – jotain tuttua on tässäkin. Ja sitten seuraa mutkia toisensa jälkeen, kunnes päästään onnelliseen loppuratkaisuun. Niin tuttua.
Kaiken kohtuullisuuden nimissä on myönnettävä, että jotain tuorettakin tarinassa on mukana. Tai itse asiassa ei tuoretta vaan hyvinkin vanhaa: romaanin nykyaikaan sijoittuvien tapahtumien rinnalla kulkee sadan vuoden takainen tarina, kun Sophie Lefèvre odottaa Ranskassa miestään palaavaksi rintamalta ja palvelee samalla vastentahtoisesti saksalaismiehittäjiä. Sophien puoliso Édouard on maalannut vaimostaan muotokuvan, johon saksalaiskomendantinkin huomio kiinnittyy.
Tuo sama maalaus, Tyttö, jonka jätit taaksesi, on silta nykyhetkeen. Maalaus riippuu tarinan päähenkilön, Liv Halstonin seinällä. Liv on saanut taulun lahjaksi mieheltään, joka on sittemmin menehtynyt, eikä leski halua luopua maalauksesta, jolla on hänelle tunnearvoa.
Olennaista on, miten maalaus on päätynyt mallinsa seinältä Ranskasta Livin seinälle Lontooseen. Millainen suhde Sophiella oli saksalaismiehen kanssa? Mihin Sophie joutui epävakaina aikoina? Kenelle Tyttö, jonka jätit taaksesi todellisuudessa kuuluu?
Jojo Moyesille tuttuun tapaan tämäkin tarina on eloisa ja hyvin etenevä. Lisämakua tarinaan tuo historiallinen ulottuvuus, joka on kiinnostava ja hyvin rakennettu. Ehkä sen rinnalla nykyaikaan sijoittuvat osuudet eivät oikein onnistu vetoamaan – kun toiset taistelevat toisessa ajassa hengestään ja olemassaolostaan, tuntuu taulusta kiisteleminen jotenkin typerältä. Liian monet sopivat sattumat ja paikoin kovin epäuskottavat käänteet ärsyttävät vaikka ovatkin juonen kannalta tarpeen.
Jojo Moyesin romaanista ovat kirjoittaneet myös Paula, Katja, Mai ja Elina.
Tällä kirjaan avaan osallistumiseni kesän kirjankansibingoon, jota emännöi MarikaOksa. Ensimmäinen bingomerkintä menee ruutuun Nainen.
Minustakin se historiallinen osuus oli kiinnostavampi. Pidin kyllä tästä kirjasta muutenkin, vaikka pistin merkille samat ärsyttävyydet kuin sinäkin. Jokin tässä kuitenkin tenhosi ja toisaalta luen tämäntyyppistä kirjallisuutta niin vähän, että sekin voi vaikuttaa suopeuteeni. :D
VastaaPoistaLuulen, että minua tämä alkoi ärsyttää paljolti sen vuoksi, että olen lukenut viime aikoina liikaa Jojo Moyesia. Sopivina annoksina nuo tietyt piirteet eivät varmaan hiertäisi niin paljon.
PoistaTykkäsin kirjasta. Olen lukenut aika monta kirjailijan kirjaa ja tässä oli erilainen kaava tuon historiateeman vuoksi. Pidin historiasta enemmän.
VastaaPoistaHistoriaosuus oli tässä tosiaan hyvä lisä. Muuten kirja olisikin saattanut jäädä tällä erää kesken.
PoistaKuten edelliset kommentoijat, minäkin pidin historiallisesta osuudesta enemmän. Jojo Moyesin kirjat ovat toisaalta ihania, toisaalta paikoin ärsyttävän ennalta-arvattavia. Ostin juuri sen uusimman (Kuinka painovoimaa uhmataan), ja se ärsytti monin paikoin, sillä päähenkilö teki kaiken aivan nurinpäin ja juuri niin, että lukija tiesi hänen valinnoistaan koituvan ongelmia. Kaikki eteni kuten ajattelinkin.
VastaaPoistaTuo Moyesin uusin on lukulistallani, mutta nyt on varmaan pakko pitää kirjailijan kohdalla hieman taukoa. Ehkä sitten taas maistuu paremmin.
Poista