"Lale yrittää olla nostamatta katsettaan. Hän tarttuu ojennettuun paperilappuun, josta hänen on tatuoitava viisi numeroa lappua pitelevän tytön iholle. Siinä on jo numero, mutta se on haalistunut. Lale painaa neulan tytön vasempaan käsivarteen ja tekee numeron kolme niin varovasti kuin osaa. Verta tihkuu, mutta neula ei ole painunut tarpeeksi syvälle, joten hänen on piikitettävä numero uudestaan. Tyttö ei värähdäkään kivusta, jota Lale tietää tuottavansa. Heitä on varoitettu: älkää sanoko mitään, älkää tehkö mitään."
Heather Morrisin esikoisromaanin Auschwitzin tatuoija syntytarina on kiinnostava: Vuonna 2003 kirjailijalle esiteltiin iäkäs mies, jolla oli tarina kerrottavanaan. Morris kirjoitti Lale Solokovin tarinan ensin elokuvakäsikirjoitukseksi ja myöhemmin romaaniksi. Nämä tiedot löytyvät kustantajan sivuilta.
Natsi-Saksaan ja keskitysleirille sijoittuva tarina perustuu siis todellisuuteen, mikä toki tuo tarinaan omanlaisensa lisän. Liikkeelle lähdetään siitä, kun Lale ahdetaan junaan, joka on täynnä juutalaisia. Kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu, eikä määränpäähän saapuminenkaan juuri tilannetta valaise. Arbeit macht frei -kaiverrus keskitysleirin ulkopuolella lupaa, että työnteko voi pelastaa – mitään takeita ei kuitenkaan ole siitä, että vapautusta on luvassa. Kovaa työtä sen sijaan on luvassa, siltä ei voi välttyä kukaan.
Lale osaa käyttää vähäiset pelinappulansa oikein ja saavuttaa leirillä tatuoijana aseman, joka takaa hänelle hieman muita enemmän vapauksia ja mahdollisuuksia. Asemaansa hän hyödyntää auttaakseen kohtalotovereitaan sen verran, mitä kykenee. Erityisesti leirille joutuneista Lalea kiinnostaa Gita, jonka kanssa rakkaus roihahtaa kammottavista olosuhteista huolimatta.
Yllätys ei ole se, että Lale selviytyy lopulta leiriltä – eihän hän muuten olisi ollut 2000-luvun alussa kertomassa tarinaansa Auschwitzin tatuoijan kirjoittajalle. Olennaisempaa kuin loppuratkaisu onkin se, mitä kaikkea matkan varrella ehtii tapahtua ja millaisiin tilanteisiin päähenkilö rakastettunsa kanssa joutuu.
Tarinassa on toki koskettavuutta, joka selittyy osin sillä, että kertomus perustuu tositapahtumiin. Toisaalta tosipohjaisuus on myös ongelma, sillä väkisin tulee pohdittua, mikä kaikki lopulta on totta, mikä ei, ja mitä jää kertomatta. Tarinaa on moitittu myös siitä, että siinä on seikkoja, jotka eivät voi pitää paikkaansa – tästä lisää kertoo ainakin Paula.
Olisin halunnut vaikuttua romaanista enemmän, mutta lopulta pidin kokonaisuutta melko keskinkertaisena. Se on harmillista, sillä tietenkin Lalen tarina on sellainen, että se ansaitsee tulla kerrotuksi. Ehkäpä tarinan olisi voinut kertoa paremmin, sillä nyt se on aiheen vakavuuden huomioiden minusta yllättävän kevyt. Hahmot jäävät aika värittömiksi ja esimerkiksi Gitan henkilö on vain haalea sivuhenkilö, josta ei oikein saa otetta. Lisäksi joitakin tärkeitä henkilöitä sivuutetaan aika kevyesti. Kauheuksissa ei tietenkään tarvitse rypeä mutta enemmän syvyyttä olisin tarinaan kaivannut.
Kirjasta ovat kirjoittaneet myös esimerkiksi Titta, Aletheia, Annika ja Nanna.
Keski-kirjastojen lukuhaaste: 50. Jonkun kirjailijan esikoisteos.
Helmet-lukuhaaste: 32. Kirjan nimessä on ammatti.
 |
| Heather Morris: Auschwitzin tatuoija Aula & Co 2019 Alkuteos The Tattooist of Auschwitz Suomentanut Pekka Tuomisto 292 sivua Äänikirjan lukija Markus Niemi Kesto 6 t 54 min. |
Natsi-Saksaan ja keskitysleirille sijoittuva tarina perustuu siis todellisuuteen, mikä toki tuo tarinaan omanlaisensa lisän. Liikkeelle lähdetään siitä, kun Lale ahdetaan junaan, joka on täynnä juutalaisia. Kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu, eikä määränpäähän saapuminenkaan juuri tilannetta valaise. Arbeit macht frei -kaiverrus keskitysleirin ulkopuolella lupaa, että työnteko voi pelastaa – mitään takeita ei kuitenkaan ole siitä, että vapautusta on luvassa. Kovaa työtä sen sijaan on luvassa, siltä ei voi välttyä kukaan.
Lale osaa käyttää vähäiset pelinappulansa oikein ja saavuttaa leirillä tatuoijana aseman, joka takaa hänelle hieman muita enemmän vapauksia ja mahdollisuuksia. Asemaansa hän hyödyntää auttaakseen kohtalotovereitaan sen verran, mitä kykenee. Erityisesti leirille joutuneista Lalea kiinnostaa Gita, jonka kanssa rakkaus roihahtaa kammottavista olosuhteista huolimatta.
Yllätys ei ole se, että Lale selviytyy lopulta leiriltä – eihän hän muuten olisi ollut 2000-luvun alussa kertomassa tarinaansa Auschwitzin tatuoijan kirjoittajalle. Olennaisempaa kuin loppuratkaisu onkin se, mitä kaikkea matkan varrella ehtii tapahtua ja millaisiin tilanteisiin päähenkilö rakastettunsa kanssa joutuu.
Tarinassa on toki koskettavuutta, joka selittyy osin sillä, että kertomus perustuu tositapahtumiin. Toisaalta tosipohjaisuus on myös ongelma, sillä väkisin tulee pohdittua, mikä kaikki lopulta on totta, mikä ei, ja mitä jää kertomatta. Tarinaa on moitittu myös siitä, että siinä on seikkoja, jotka eivät voi pitää paikkaansa – tästä lisää kertoo ainakin Paula.
Olisin halunnut vaikuttua romaanista enemmän, mutta lopulta pidin kokonaisuutta melko keskinkertaisena. Se on harmillista, sillä tietenkin Lalen tarina on sellainen, että se ansaitsee tulla kerrotuksi. Ehkäpä tarinan olisi voinut kertoa paremmin, sillä nyt se on aiheen vakavuuden huomioiden minusta yllättävän kevyt. Hahmot jäävät aika värittömiksi ja esimerkiksi Gitan henkilö on vain haalea sivuhenkilö, josta ei oikein saa otetta. Lisäksi joitakin tärkeitä henkilöitä sivuutetaan aika kevyesti. Kauheuksissa ei tietenkään tarvitse rypeä mutta enemmän syvyyttä olisin tarinaan kaivannut.
Kirjasta ovat kirjoittaneet myös esimerkiksi Titta, Aletheia, Annika ja Nanna.
Keski-kirjastojen lukuhaaste: 50. Jonkun kirjailijan esikoisteos.
Helmet-lukuhaaste: 32. Kirjan nimessä on ammatti.
 |
| Kirjankansibingosta kuitataan ruutu Raitoja. |
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.