Kuinka klassikkohaastekirja valitaan?

Klassikoita, klassikoita.

Kirjabloggaajien klassikkohaaste on taas käsillä! Neljättä kertaa haaste kokoaa bloggaajia lukemaan klassikkoteoksia, ja tällä kertaa rupeamaa emännöi Yöpöydän kirjat -blogi.

Nyt ei käsillä kuitenkaan ole klassikkopostaus vaan tarina siitä, kuinka luettavaa kirjaa ei ehkä kannata valita, ellei halua tehdä niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin kirjan valikoimisesta arjen haastetehtävää.

Yksinkertaisimmillaan kirjan valinta tapahtuu näin:

1. Pidä listaa klassikoista, jotka vaikuttavat kiinnostavilta. (Esimerkiksi klassikkohaastepostauksista löytyy hienoja vinkkejä!)
2. Hanki kirja vaikkapa kirjastosta itsellesi.
3. Lue kirja.

Vaikeammaksi asian voi tehdä siten, että ei pidä klassikkolistaa vaan luottaa pettämättömään muistiinsa. Viime kesänä klassikkohaastebloggauksia lukiessani ihastelin, miten kiehtovia kirjoja on maailma pullollaan. Mutta en kirjoittanut mitään muistiin. En yhtäkään nimekettä.

Klassikkohaasteen lähestyessä kannattaakin sitten käyttää aikaa itsensä soimaamiseen. Lisäksi voi epätoivoisesti inttää, että nyt ei löydy mitään luettavaa, vaikka ihan hyvin tietää, että klassikoista sitä luettavaa varmasti löytyy.

Seuraava askel on se, että valitsee kirjan, joka hieman kiinnostaa ja on jollain tapaa tuttukin. Esimerkkinä toimikoon Minna Canthin Papin perhe, jota lueskellessa saattaa tulla tunne, että tässähän on jotain tuttua. Mielessä voi jo kaavailla postausta siitä, miten Canthin tuotannossa jotkut teemat toistuvat hyvinkin selkeästi. Onpa ihmisissä ja perhekuvauksessakin jotain samaa kuin aiemmin luetussa.

Kun Papin perhe on luettu noin puoliväliin, voi olla hyvä hetki tarkistaa lukupäiväkirjasta tai blogista, mikä mahtoikaan olla se teos, jossa on hyvin samanlaisia piirteitä kuin tässä parhaillaan luettavassa teoksessa. Ja kas, eikös blogista löydy postaus Canthin teoksesta nimeltä Papin perhe!

Tässä vaiheessa voi vaipua epätoivon valtaan tai olla kiitollinen siitä, että blogi on jälleen täyttänyt alkuperäisen tarkoituksensa eli toiminut muistikirjana hajamieliselle ja unohtavaiselle lukijalle. Ja sitten voi suunnata uutta kirjaa valitsemaan.

Koska aikaa on tuhraantunut kaikkeen epäolennaiseen ja elämässä on muutakin kuin klassikkojen lukemista, ei Alastalon salissa ole enää vaihtoehto. Sen sijaan lähdetään etsimään klassikkoa tutulla ja turvallisella periaatteella: saisi olla mahdollisimman lyhyt. Eikä kotimaisuuskaan haittaisi, kun nyt kerran Suomen satavuotisjuhlavuotta vietetään.

Viimein löytyy kirja, jonka ehtii hyvin parissa viikossa lukemaan kaiken muun arkitohinan ohessa. Siitä lisää huomenna!