"Björk vaelsi kotiinsa Nikolainkatu viidentoista ylimpään kerrokseen pää mieleenjohtumista raskaana. Astuttuaan ovesta hän riensi oikopäätä työpöytänsä ääreen, otti ylimmästä pöytälaatikosta muistikirjansa ja pani aletusten merkittävät tosiasiat ja epäilykset, joita Hietalahden tulipaloon liittyi."
 |
| Virpi Hämeen-Anttila: Kuka kuolleista palaa (Otava 2016) 348 sivua |
Edelleen eletään 1920-luvun Helsingissä, itse asiassa ajallisesti ei ole kauas avausosasta siirryttykään. Ja sehän kelpaa, -20-luku on kiehtovaa aikaa ja edellisistä osista tuttuun tapaan Hämeen-Anttila luo ajankuvaa taiten.
Tällä kertaa Björkin huomio kiinnittyy tuhopolttosarjaan, joka Helsinkiä riivaa. Poliisi kiinnostuu tuhopoltoista erityisesti siinä vaiheessa, kun ilman ihmishenkien menetystä ei selvitä, ja Björk ujuttautuu poliisiystävänsä Martin avustuksella tutkimuksiin mukaan. Lopulta taustalta löytyykin monimutkainen vyyhti, jonka selvittämisessä Björk on tärkeässä osassa.
Tutkimusten aikana pitäisi hoitaa virkatyö ministeriössä ja setviä vielä lapsuudenperheen kiemuroita: erityisesti itänaapuriin kadonnut isä aiheuttaa harmaita hiuksia. Painetta on siihenkin, että miehen pitäisi etsiä itselleen puoliso, ja ehdokkaita toki löytyy, mutta kukapa tunteista selville pääsee, kun eräs menneisyyden nainenkin ajatuksia kutkuttaa. Hauskasti henkilögalleriaa keventää pieni apulainen Frans Valkama, joka suoltaa Stadin slangia varsin vakuuttavasti.
Karl Axel Björkin henkilökuva syvenee tämän kolmannen osan myötä mukavasti, ja nyt häntä alkaa pitää jo suorastaan tuttuna. Muutenkin dekkarisarja tuntuu vain paranevan edetessään: edellisosia vaivannut runsaudenpula on vaihtunut mukavasti tiiviimpään ja selkeämpään juoneen, ja ajallinen konteksti näkyy paitsi miljöössä, myös ilmaisussa. Tosin taustalla häilyvä suojeluskuntakriisi jää vain häilymään, se ei kovin kiinteästi kytkeydy kokonaisuuteen.
Kaiken kaikkiaan Kuka kuolleista palaa on niin kiehtova dekkari, että innolla odotan sarjalle jatkoa. Kiitän myös kirjan kaunista ulkoasua, josta on vastannut Timo Mänttäri.
Kallen tutkimuksista ovat kirjoittaneet myös Kirjavuorenpeikko ja Hannu.
En ole vielä lukenut yhtään kirjailijan kirjaa, ehkä olisi aika ;)
VastaaPoistaKannattaa tutustua. :)
PoistaKuulostaa hyvältä, että tämä sarja paranee edetessään. Ekasta osasta en näet oikein pitänyt, mutta syynä taisi olla huono äänikirjan lukija. :) Käärmeiden kesä kävi jo minulla lainassa, mutta en sitten ehtinyt sen pariin. Syksyllä uusi yritys ja sitten tämän uusimman pariin :).
VastaaPoistaÄänikirjoissa lukijalla on yllättävän iso merkitys. Muistan, kun joku äänikirja kului siinä, kun ihmettelin lukijan tapaa tauottaa luentaansa. :)
PoistaIlahdun, kun sanot, että henkilökuva syvenee. Tunnustan silti, että jätin kirjan kesän alussa kesken, se ei käynnistynyt sitten millään, vaikka kaikki lempielementtini ovat esillä (20-luku, kehittyvä sarja, kaupunkikuvaus...).
VastaaPoistaMinä en tämän kohdalla käynnistysvaikeuksia kokenut, vaikka joskus niitä piisaa ylen määrin. Mutta nyt kun sanot, mietin, josko tässä tapahtumat lähtevät liikkeelle aiempia osia hitaammin...
Poista