Siirry pääsisältöön

Sara Stridsberg: Niin raskas on rakkaus

"Jimin viereinen sänky on aina tyhjä. Valkoisena ja valmiiksi pedattuna se näyttää siltä kuin se odottaisi jotakuta. Me makaamme kumpikin omassa sängyssämme ja tähyilemme kattoon, minä turkissani ja Jim sairaalan verkkareissa. Me kulutamme aikaa pelaamalla šakkia."
Sara Stridsberg: Niin raskas on rakkaus
(Tammi 2016)
Alkuteos Beckomberga. Ode till min familj
Suomentanut Outi Menna
366 sivua
Sara Stridsbergin romaani Niin raskas on rakkaus on saanut osakseen runsaasti myönteistä huomiota, eikä ihme. Tarina on kirpeän kaunis ja koskettava, se väreilee ja kimaltelee tavalla, jollaiseen ei usein törmää.

Näkökulma on Jackien, jonka alkoholisti-isä Jim päätyy Beckombergan mielisairaalaan, kun tytär on 13-vuotias. Jollain tavoin varsin mutkattomasti sairaalasta tulee Jackielle paikka, jossa hän vierailee usein ja joka tulee hänelle tutuksi asukkaineen ja työntekijöineen. Valtava laitos ei toimi viimeisen päälle sääntöjen mukaan vaan seinien sisällä on tilaa persoonille ja erilaisille ihmiskohtaloille. Jackie katsoo heitä ollen läsnä ja kuitenkin sivussa, ja

Keskeistä tarinassa on isän ja tyttären välinen suhde. Jim on hurmuri ja hyvin epäluotettava, päiväkausien katoamiset ja isän etsimiset äidin kanssa ovat osa lapsuutta. Jim elää omien lakiensa lailla ja kaihoaa kuolemaa, eikä hän arastele kertoa tyttärelleen, että aikoo tappaa itsensä. Eihän hänellä oikeastaan ole syytä olla niin tekemättä:
Voisin pyytää Jimiä jäämään, mutta pystyn jo kuulemaan hänen naurunsa. Jimin naurun, joka hyökyy päin aivan kuin kylminä aaltoina. "Voi Jackie, ei minulla ole ketään, jonka vuoksi eläisin, ei minulla ole ketään jota rakastaa. Ei ole koskaan ollut."
Millaista on kasvaa aikuisuuteen isän varjon alla, kun isä päätyy mielisairaalaan ja muistuttelee, että perhekään ei anna syytä elää? Voiko isän kohtalon välttää, kun taakkana on vielä sekin, että Jimin äitikään ei ole ollut aivan tasapainossa?
Olen miettinyt voiko katseenkin oikeasti periä, onko pimeys perinnöllistä.
Isän ja tyttären välisen suhteen kuvaukseen limittyy dokumentaarista kuvausta psyykkisesti sairaiden hoidosta Ruotsissa ja erityisesti Beckombergan sairaalassa, joka päätettiin suurin toivein rakennuttaa vuonna 1929.
Tämä on hyvinvointivaltion nousu pimeydestä. Linna maailman pohjalla, oikeastaan vankila, palatsi kaikille väärämielisille ja viallisille, paikka jossa he saavat kieriskellä seisahtuneessa saastaisessa valossa, yksinäisinä, teljettyinä, unohdettuina.
Vaikka mielen järkkyminen on aiheena raskas, on tarina sillä tavoin ilmava, että lukijalle jää tilaa hengittää. Romaanissa on niin paljon kauneutta, että sitä lukee hyvin mieluusti, ja samalla tulee pohtineeksi monenlaisia kysymyksiä: Onko parannusta olemassa? Kuka on terve, kuka sairas? Kuka on vapaa? Odottaako jossain joku toisenlainen, todellinen elämä? Luonnon kuvaus kulkee kauniisti rinnalla ja muistuttaa siitä, että ihmiset, ihanteet ja hoitokäytänteet tulevat ja menevät, mutta joku jää ja pysyy.

Niin raskas on rakkaus on ihastuttava romaani. Se ei ole juonivetoinen vaan ennemminkin paloista koostuva kuvaus mielenterveyden hoidosta ja hyvinvointivaltiosta sekä erilaisista kohtaloista.
"Ajattelin aina että voisin pelastaa sinut", minä kuiskaan, "mutta ehkei ketään voi pelastaa itseltään. Ehkä tiesit koko ajan, ettei se voisi onnistua, ja minä vain luulin että halusit sitä."
Kirjablogeissa vietetään naistenviikkoa!
Lisää aiheesta Tuijan blogissa.
Tänään nimipäiväänsä viettää muiden muassa Sara. Niinpä on hyvä päivä kirjoittaa Sara Stridsbergin kirjoittamasta romaanista naistenviikon kunniaksi.

Romaanista ovat kirjoittaneet myös ainakin Katja, Omppu, Susa, Arja ja Laura. Suosittelen vilkaisemaan: kaikki eivät suinkaan ole samaa mieltä kirjasta, ja hyvä niin.

Kommentit

  1. Minulle tämän kauneus oli liiallista, mutta kun luen sinun kirjoittamaasi tekstiä, niin tämä vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta ja jos en olisi lukenut, varmasti etsisin kirjan käsiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauneus on katsojan - ja lukijan - silmässä, luulisin. ;)

      Poista
  2. Minä pidin tästä kirjasta tosi paljon.

    VastaaPoista
  3. Oho, sama kirja samana päivänä! Tämä oli hienosti kirjoitettu, vaikka aihe oli masentava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, menenkin lukemaan bloggauksesi heti.

      Poista
  4. Minäkin pidin tästä mutta en kokenut tarinaa niin pelkästään kauniina kuin monista blogeista olen ymmärtänyt. Minustakin se oli melko surullinen ja melankolinen lukea ihmisestä joka elää lähes koko ajan toivoen kuolemaansa- ja mitä se on läheisille. Psykiatrisen sairaalan kuvaus oli myös minulle melko realistisen oloinen (mistäpä sitä kuitenkaan tiedän), enkä ymmärtänyt mitä romantisointia tarinassa oli, koska tarina oli vain niin vähistä näkökulmista. Jos sairaalaelämää olisi avattu laajemmin olisi varmasti löytynyt rankempaakin luettavaa mutta niin ei tässä tehty. Kirjailija oli kyllä onnistunut kirjoittamaan koukuttavasti ja sangen hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä käy niin, että kaunis kieli asettuu ikään kuin kaiken ylle, ja siten kauneutta tulee korostettua. Surullinen tarina on, ehdottomasti, mutta ei niin raskas kuin voisi aiheen perusteella kuvitella.
      Romantisoivana en kylläkään osaa romaania pitää, minusta kuvaus on paikoin jopa raadollista.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…