Siirry pääsisältöön

Jari Järvelä: Tyttö ja seinä

"Paluuta mun viimeiseen turvapaikkaan ei enää ollut, sillä mulla ei ollut mutsin kämppään avainta. Mulla ei ollut puhelinta. Mulla oli vain reppu ja mutsin säästöt, tuhatkolmesataa euroa.
Pihalla odotti keula alaovea kohti musta Mersu. Sen sisällä oli porukkaa, joka halusi tappaa mut."

Jari Järvelä: Tyttö ja seinä
(Tammi 2016)
262 sivua
Tyttö ja seinä päättää Jari Järvelän Metro-trilogian komeasti. Tyttö ja pommi oli minulle hätkähdyttävä lukukokemus, joka jäi mieleen. Järvelä voitti kirjallaan Suomen dekkariseuran Vuoden esikoisteos -palkinnon. Tytön ja rotan jälkeen jäin innolla odottamaan jatkoa, ja nyt päätösosa on luettu.

Tuttuun tapaan pääosassa on Metro, parikymppinen nainen, joka janoaa kostoa. Myös hänelle halutaan kostaa, ja dekkariin hahmottuukin hyytävä kissa-hiiri-leikki, jossa kovia keinoja ei kaihdeta. Metro on sekaantunut isojen poikien kuvioihin, eikä hänen lähellään ole juuri ketään, johon luottaa. Metro on yksinäinen susi, taistelija, joka haluaa suojella harvoja läheisiään mutta tulee vetäneeksi heitäkin mukaan mustiin kuvioihinsa. Luottamusta punnitaankin kerran jos toisenkin, ja näyttää siltä, että aika moni on ostettavissa, kun osaa oikeista naruista vetää.

Onneksi on niin, että tarina ei tarjoa vaan mustuutta ja epäluottamusta, vaan kevennyksenä on esimerkiksi varsin omalaatuinen tyyppi Voltti, Metron entinen isäpuoli. Myös pienellä Samuelilla on tärkeä osansa pehmentämässä tarinaa.

Metro on hahmona kiinnostava. Hänen maailmansa on tummasävyinen, ja hän on valmis menemään hyvinkin pitkälle saavuttaakseen haluamansa. Luovuttaminen ei ole vaihtoehto, vaikka sydämeen sattuu. Ehkä onkin niin, että jo parikymppisenä Metro kokee menettäneensä liiaksi välittääkseen enää siitä, mitä hänelle tapahtuu. Kunhan läheiset säästyvät ja kunhan väärintekijät saavat palkkansa. Graffitit voivat edelleen olla keino tuoda julki oma mielipide ja kostaa. Onko Metron kaltaisella olemassa onnellista tulevaisuutta, vai onko niin, että aina löytyy joku, joka tekee väärin ja jolle täytyy kostaa?

Tyttö ja seinä on hyytävää jännitystä, joka ravistelee. Sen myötä tulee pohtineeksi luottamusta, rakkautta, oikeudenmukaisuutta ja yhteiskunnan toimintaa. Ainakin.

Iloinen täytyy olla sitä, että kotimaisella dekkaritaivaalla räiskyy tällaisia tähtiä.

Lukutoukan kulttuuriblogin kesäbingosta kuittaantuu ruutu dekkari.

Tytöstä ja seinästä ovat kirjoittaneet esimerkiksi Omppu, Tuija ja Kaisa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Laura Manninen: Kaikki anteeksi

"Me olimme se vihreän puutalon uusi onnellinen perhe, jolla oli vanhemmat. Ja liikaa salaisuuksia. Ehkä joku oli nähnyt kun meillä kävi poliisiauto, kenties huomannut lastensuojelun kotikäynnillä, pannut merkille miten Mikko huusi minulle pihassa. Ehkä joku lasten kavereista oli kuullut kyläillessään asioita. Mutta jos joku olikin jotain huomannut, me kaikki teeskentelimme ettei se ollut mitään."



Kaikki anteeksi on kuvaus parisuhdeväkivallasta, johon sisältyy niin laaja kavalkadi väkivallan muotoja, että tarinan asiantuntijatkin kavahtavat ja suosittelevat jo eroa. Päähenkilö Laura yrittää kuitenkin viimeiseen saakka pysyä yhdessä Mikon kanssa, vaikka Mikko lyö, uhkailee, puhuu rumasti ja satuttaa lukemattomin eri tavoin.

Laura on itsellinen nainen, joka kohtaa Mikon, eronneen kolmen lapsen isän. Alkuun kaikki vaikuttaa (tietenkin!) täydelliseltä, sillä mies osaa hurmata ja puhua kauniisti. Mutta sitten Mikon pimeä puoli alkaa kaivautua esiin ja saa vähitellen yhä enemmän til…