Siirry pääsisältöön

Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä

"Tarpoessani yläkertaan kartano tuntui jotenkin viileämmältä kuin aiemmin. Laboratorion korkeista, verhottomista ikkunoista katselin Ilium Filmsin autoja, jotka olivat kerääntyneet keittiöpuutarhan punaisen tiilimuurin viereen kuin elefantit juomapaikalle."
Alan Bradley:
Filminauha kohtalon käsissä
(Bazar 2016)
Alkuteos I am Half-sick of Shadows
Suomentanut Maija Heikinheimo
213 sivua (e-kirja)
Flavia de Luce, näsäviisas ja pikkuvanha etsivätyttö, on täällä taas. Tällä kertaa kotikylän rauhaa sekoittaa lähestyvän joulun lisäksi Flavian kotikartanoa lähestyä karavaani: tytön isä on rahapulassaan antanut Ilium Films -yhtiölle luvan käyttää perheen kotia elokuvan kuvauspaikkana. Buckshaw'n kartano onkin dekkarin tapahtumapaikka, kun kuvausryhmä ja erityisesti kuuluisa näyttelijätär Phyllis Wyvern sekä ohjaaja Val Lampman asettuvat historialliseen ympäristöönsä.

Lisää tohinaa aiheuttavat säiden haltijat, jotka intoutuvat tarjoamaan lunta siinä määrin runsaasti, että kartanoon näytöstä katselemaan saapuneet kyläläiset joutuvat jäämään lumipeitteen saartamina yöksi de Lucen perheen kotiin. Joulukuinen yö ei suju ongelmitta, sillä niin kylän poliisi kuin Flavia päätyvät selvittämään murhaa - jälkimmäinen ensin mainitun toppuutteluista välittämättä.

Flavia on tyyppinä varsin mainio. Hän tarkastelee ympäröivää maailmaa omalaatuisella tavallaan ja vertausten sirkus on jo melkein uuvuttaa, niin viljalti niitä havaintojen keskellä jaellaan. Mutta vain melkein, kyllä kokonaisuus kuitenkin hupaisan puolella pysyy. Paikoin tytön hahmo on mielestäni epäuskottava, mutta sen antaa anteeksi, kun juoni vetää hyvin, dialogi sujuu ja kokonaisuus pysyy koossa. Tähän saakka lukemistani Flavia de Luce -dekkareista tämä taitaa olla juoneltaan selvälinjaisin ja muutenkin onnistunein.

Filminauha kohtalon käsissä on viihdyttävä hyvän mielen dekkari, jossa edellisosien tapaan miellyttää menneen ajan tunnelma. Väkivallalla ei mässäillä nytkään, mikä ilahduttaa, ja kyllä Flavia alkaa hahmona olla niin tutun oloinen, että mielelläni jatkossakin hänen tutkimuksiaan seuraan.

Flavia de Lucen tutkimuksiin tutustumisen aloitti Piiraan maku makea, ja jatkoa tarjosi Kuolema ei ole lasten leikkiä. Hopeisen hummerihaarukan tapaus on jäänyt minulta lukematta, mutta tämän neljännen osan kohdalla se ei tuntunut olevan ongelma.

1950-luvun Englantiin sijoittuvan tarinan ovat lukeneet myös ainakin Kirsi, Ulla, Juha, Henna, Mai ja Krista.
MarikaOksan bloggauksesta tajusin, että kirjahan sopii Seitsemännen taiteen tarinat -haasteeseen - siihen siis pitkästä aikaa yksi suoritus.

Kommentit

  1. Tämä oli mukavan leppoisa kirja. Kolmas osa jäi minultakin väliin, mutta sitä tästä osasta huomannut. :) Tykkäisin kyllä, että Flavian perheestä alkaisi tippua jotain paljastuksia tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakkososaan tarinassa taidettiin viitata jonkun verran, mutta kyllä tämä itsenäisestikin minusta toimii.

      Poista
  2. Todella hauska lastenkirjasarja, joka maistuu aikuisillekin. Meidän sivukirjastossa kirja oli sijoitettu aikuisten jännityskirjojen hyllyyn, mikä mielestäni oli harmi, sillä uskoisin kirjojen oikean lukuryhmän olevan 10-15-vuotiaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tämä menee kyllä hyvin aikuiseenkin makuun, joten en pidä hyllysijoittelua pahana. Olisikin kiva kuulla monen ikäisten mielipiteitä tästä. :)

      Poista
  3. Mainio, viihdyttävä, hyvän mielen kirja. Flavia on vain niin aseistariisuva. Ei voi olla lukematta, ja huomasitko, että syksyllä tulee Bazarilta taas uusi suomennos! http://www.bazarforlag.fi/asema/loppusoinnun-kaiku-kalmistossa/6985

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ollutkaan uutta suomennosta huomannut, kiitos vinkistä!

      Poista
    2. Minäkin kiitän vinkistä. On lukijan ilo, että sarjaa suomennetaan tiuhaan tahtiin. Mutta koskas se Sam Mendesohjaa jotain Flavia-katsottavaa?

      Poista
    3. Sen minäkin haluaisin tietää!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…