Siirry pääsisältöön

Elena Ferrante: Loistava ystäväni

"Minusta oli hauskaa löytää sen kaltaisia yhteyksiä, etenkin jos ne koskivat Lilaa. Vedin linjoja kaukaisten hetkien ja tapahtumien välillä, määrittelin yhtenevyyksiä ja eroavuuksia. Vähitellen siitä tuli minulle päivittäinen harjoitus: mitä paremmin minä olin voinut Ischialla, sitä huonommin Lila oli voinut korttelimme ankeudessa; mitä enemmän minä olin kärsinyt lähdettyäni saarelta, sitä onnellisemmaksi hänen elämänsä naapurustossa oli muuttunut. Oli kuin jonkin ilkeän taian vaikutuksesta toisen ilo tai suru edellyttäisi toisen päinvastaista tunnetta."
Elena Ferrante:
Loistava ystäväni
(WSOY 2016)
Alkuteos L'amica geniale 2011
Suomentanut Helinä Kangas
364 sivua
Loistava ystäväni on kirja, jonka ympärillä on kohistu jo ennen kirjan suomentamista hyvän aikaa. Kirjailija on verhoutunut salaperäisyyden verhoon, eikä hänen henkilöllisyydestään ole varmaa tietoa. Helsingin Sanomien jutun mukaan kirjailija haluaa suojella teoksiaan ja nostaa ne huomion keskipisteeksi.

Mutta mennäänpä itse tarinaan. Loistava ystäväni kertoo kahdesta napolilaistytöstä, Elenasta (eli Lenústa) ja Raffaellasta (eli Lilasta). Näkökulma on Elenan, ja tarina alkaa, kun hän jo kypsään ikään ehtineenä saa kuulla Lilan kadonneen. Lilan Rino-pojalta tullut puhelu vie lukijan Elenan mukana vuosikymmenten takaiseen Napoliin, Lenún ja Lilan lapsuuteen ja nuoruuteen.

Tyttöjen lapsuutta ei voi väittää kauniiksi ja kullanhohtoiseksi, päinvastoin. Toisaalta se oli elämää, jota elettiin miettimättä, oliko se epätavallista vai ei.
En ikävöi lapsuuttamme, se oli täynnä väkivaltaa. Tapahtui kaikenlaista, kotona ja kodin ulkopuolella, joka päivä, mutta en muista koskaan ajatelleeni, että elämämme olisi ollut erityisen kauheaa.
Asiat, joita länsimaalainen pitää itsestäänselvyyksinä, ovat menneisyyden Italiassa kaikkea muuta. Elena joutuu taistelemaan oikeudestaan koulunkäyntiin, Lila häviää saman taistelun, vaikka kaiken järjen mukaan hänen kuuluisi opiskella. Maailma on miesten, jotka sanovat viimeisen sanan, ja väkivalta koston kierteineen on arkipäivää.

Valokeilassa on kuitenkin Lilan ja Lenún välinen ystävyys. Ei sekään ole kaunista ja kullanhohtoista vaan paikoin hyvinkin raadollista. Vertailu on väistämätöntä ja vertailukohtia riittää.
Tekisikö hän aina kaiken, mitä minun oli tarkoitus tehdä, minua ennen ja minua paremmin? Pakeniko hän minua, kun seurasin häntä, mutta pysytteli kannoillani mennäkseen edelleni?
Tyttöjen välinen ystävyys on tempoilevaa, välillä he ovat hyvinkin läheisiä ja välillä loitolla toisistaan. Jossain määrin he ovat hyvin erilaisia ja heidän tiensä vievät jo nuoruusvuosina vahvasti eri suuntiin. Toisaalta heillä on yhteisiä unelmia, niin kuin eräs haave, johon liittyy Pikku naisia, ja vaikka unelmat vuosien mittaan muuttuvat, pohjavire niissä taitaa säilyä.

Elena Ferranten kohdalla mietin samaa kuin aiemmin ainakin Silvia Avallonen ja Niccolò Ammanitin kohdalla: miten nämä italialaiset kirjojaan oikein luovat? Lukemissani italialaisromaaneissa on vahvaa elämänmakua sekä suolan että sokerin kera. Tarinat, niin kuin tämä Loistava ystäväni, ovat runsaita mutta eivät täyteen ahdettuja, ja mukanaan ne lukijansa vievät. Ferrante herättää taidolla eloon menneisyyden Italiaa ja kuvaa henkilöitään eloisasti, vaikka kirjan kieli ei sinänsä ole mitenkään erityistä. Odotukseni eivät täysin toteutuneet, mutta: Loistava ystäväni loppuu tavalla, joka saa totisesti odottamaan neliosaisen romaanisarjan toista osaa.

Romaanista muissa blogeissa: Leena LumiKirsin Book Club, Lumiomena - Kirjoja ja haaveilua, Yökyöpeli hapankorppu lukeeLukutoukan kulttuuriblogi ja Lukuisa.

Helmet 2016 -haaste: 34. Keskustelua herättänyt kirja.

Kommentit

  1. Sama juttu. Odotukset ei täysin toteutuneet minullakaan. Odotan kuitenkin jatkolta paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hauskaa miettiä jo nyt, mihin suuntaan tarina mahtaa jatkua.

      Poista
  2. Vaikka Omppu ärsyyntyy tästä niin toteanpa, että erittäin tasokas lukuromaani:) Ja odotan jatkoa innolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tätä minustakin voi tasokkaana lukuromaanina pitää. :)

      Poista
  3. Minullekaan tämä ei ollut täyden kympin romaani, mutta odotan seuraavia osia todella kovasti! Olen kuullut, että sarja vain paranee edetessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin on semmoinen kutina, että tulevilla osilla on paljon mahdollisuuksia. Kiva kuulla, että parempaa on luvassa.

      Poista
  4. Kyllä tästä sellainen olo on, että haluaisin kovasti lukea, niin paljon kirja on nostanut pöhinää. En ole kovin paljon italialaista kirjallisuutta lukenut, joten siksikin tämä kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain kiehtovaa tässä on, uskallan suositella.

      Poista
  5. En uskaltanut lukea kuin loppukommentit, sillä olen kovasti odottanut tätä kirjaa. Ja tarkoitus olisi käydä ostamassa tämä omaksi. Täysteilausta ei näköjään tullut, joten uskallan pitää omat odotukseni korkealla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei täysteilausta, ei todellakaan. :) Toivottavasti saat kirjan käsiisi ja vastinetta odotuksillesi.

      Poista
  6. Minulla on lukupinossani sekä tämä että Keskivaikea vuosi! Palaan kommentoimaan heti kun olen lukenut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sain blogattua tästä. Minulle tämä kirja oli kyllä odotusten veroinen: vahvatunnelmainen, suolaa ja sokeria, kuten sanot. Jään odottamaan jatkoa.

      Poista
    2. Täytyypä tulla vierailemaan blogissasi. Minulle käy usein niin, että etukäteen kuulemani hehkutukset nostavat odotukset turhan korkealle - olisikin parempi lukea kirjoja tietämättä niiden suosiosta.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. No, näinhän se menee: kaikki eivät innostu, eikä onneksi tarvitsekaan. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine.
Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?"


Kristin Hannahin romaani Satakieli tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti.

Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaakseen vallitsevaa yhteiskunnallista tilaa.

Tarina sijoittuu kahdelle aikatasolle. Liikkeelle lähdetään vuodesta 1995, kun Vi…

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Alician asianajaja oli niin ikään paikalla, mutta Alicia pysyi vaiti koko tapaamisen ajan. Silloin tällöin hänen kalvakat huulensa värähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei vastannut ainoaankaan kuulustelijan esittämään kysymykseen eikä sanonut mitään edes siinä vaiheessa, kun tämä syytti häntä Gabrielin murhasta ja määräsi hänet pidätettäväksi. Alicia ei suostunut sen enempää kiistämään kuin myöntämäänkään syyllisyyttään.
Hän ei puhunut enää koskaan."

Hiljainen potilas kertoo nimensä mukaisesti hiljaisesta potilaasta. Hän ei ole pelkästään hiljainen vaan lähes täysin eristäytynyt muista ja oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ulottumattomissa.

Hiljainen potilas on Alicia Berenson. Hän on taiteilija ja murhaaja, joka ampui raa'asti aviomiehensä ja vaikeni sen jälkeen. Yleisen mielipiteen tuomitsema nainen näyttäytyy tarinassa monenlaisessa valossa: jonkun mielestä hän on väkivaltainen ja arvaamaton, jonkun mielestä herkkä ja kykenemätön tappamaan ketään. Mikä on totuus?